Sanna Marin vei SDP:n Nato-aikaa, palauttaako Antti Lindtman sen nyt YYA-aikaan?
Näin totesi tai kysyi eräs hyvin maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tunteva henkilö minulta tässä yksi päivä. SDP:n entinen puheenjohtaja ja myös aiemmin pääministerinäkin toiminut Sanna Marinhan (sd.) uudisti ja raikasti reippain ottein SDP:n ulko- ja turvallisuuspoliittista ajattelua. Marin laittoi puolueensa yhtenäiseen ruotuun ja asettumaan suoraan riviin lopulta myös Nato-jäsenyyden tueksi. Lopulta Natoa kannattivat ja jäsenyydestä ilman rajoituksia äänestivät myös puolueen ikiaikaiset USA-kriitikot Erkki Tuomioajasta Kimmo Kiljuseen.
Entisen ulkoministerin ja pitkäaikaisen kansanedustajan Erkki Tuomiojan jätettyä aktiivipolitiikan viime vaalikauden jälkeen SDP:n ulkopolitiikan johtavien ajattelijoiden joukko harveni ja isompaa vastuuta tästä varsinkin tämän vaalikauden alkupuolella sai Kimmo Kiljunen (sd.). SDP halusi nostaa Kiljusen mm. tärkeän ja keskeisen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi. Kiljusen ura ulkopolitiikan huipulla kuitenkin päättyi kohun saattelemana marraskuussa 2024. Kiljusen eroon johti hänen haastattelunsa suomenvenäläisten Aleksanterinliiton tilaisuudessa missä Kiljunen mm. syytti suomalaista iltapäivälehdistön tekevän ”tosi raskasta hybridivaikuttamista”. Kiljunen puhui haastattelussa myös itärajamme tilanteesta. Kiljusen puheet kohtasivat rajua arvostelua ja hämmennystä ja mm. ulkopolitiikan yksi konkareistamme ja myös ulkoministerinä pitkään toiminut Pekka Haavisto (vihr) piti Kiljusen puheita ”melko vakavana tekstinä”. Lisään tuohon alle kyseisen Kiljusen haastattelun. Se kannattaa jokaisen kuunnella.
Mutta tuolloin marraskuussa 2024 syrjään siirtynyt Kiljunen ei kuitenkaan täysin ulkopolitiikkaakaan jättänyt ja nyt hän avasikin demarien ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa Vieraskynä-kirjoituksessaan Iltalehdessä 10.3.2026. Kiljunen oli nyt neuvomassa ja arvostelemassa muita puolueita ja valtiomme ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtoa kirjoittaen, että ”Sisäinen eripura tarjoaa ulkoisille toimijoille välineen puuttua kansakuntamme kohtaloon. Tällaista tilannetta on syytä varoa. Tätä perintöä ovat päätöksentekijämme taidokkaasti vaalineet vuosikymmenestä toiseen.”
Itse ajattelin kirjoitusta lukiessani ensin pienen ohikiitävän hetken, että nytkö Kiljunen on löytänyt peilin ja aloittanut itsetutkiskelun, kun hän vielä kerran jatkoi, että ”Suomessa on viime aikoina ulkopoliittinen yksimielisyys rakoillut yksittäisissä asioissa” ja Kiljunen nosti esille Palestiinan tunnustamisen tai kehitysyhteistyön. No mitä vielä – ei ollut Kiljunen peiliä löytänyt – ja hän itselleen uskollisena sivuutti ja unohti kirjoituksestaan kokonaan oman ja tuon juuri häneen eroonsa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan paikalta johtaneen tapahtumasarjansa liittyen maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan Venäjän-vastaisen itärajan täyssulun osalta. Tämähän oli se tapahtumasarja mikä nimenomaan ”antoi ulkoisille toimijoille välineen puuttua” maamme asioihin. Ulkopolitiikan johtotehtäviin tuolloin nousseen Kiljusen ajattelu ja puheethan johtivat siis hänen omaan eroon ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan paikalta. Sellaista taidokasta vaalimista se oli Kiljuselta.
Tässä tuo silloisen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan SDP:n Kimmo Kiljusen haastattelu kokonaisuudessaan. Kannattaa kuunnella tämä haastattelu läpi. Siinä Kiljunen mm. kertoo ja paljastaa ketkä SDP:ssä mm. EU-parlamentin SDP-jäsenistä ja myös eduskunnassa ajattelevat hänen kanssaan samalla tavalla.
Nyt Iltalehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Kimmo Kiljunen toteaa, että ”Suomen kytkemistä täystuhoaseisiin ei voida pitää missään oloissa kansakunnan etujen mukaisena” ja, että ”Suomi ei kanna vastuuta Naton/Yhdysvaltojen ydinpelotteesta, koska ei ole koskaan päätöksentekijä asiassa”. Käsittämättömiä väitteitä ja jopa harmillista, että Iltalehti meni tällaista edes julkaisemaan. No, sananvapaus on kaikilla, mutta ei toki totuudessa pysymisen vaadetta. Suomihan nimenomaan liittyi pääministeri Sanna Marinin (sd) johdolla Natoon ja teki sen vielä ”täysin oikeuksin ja velvollisuuksin”. SDP ja Marinhan siis nimenomaan kytki Suomen NATO-päätöksellä Kiljusen sanoja käyttäen ”täystuhoaseisiin” ja eli Naton ydinasepeloitteeseen. Naton ydinasepelotehan on koko puolustusliiton turvallisuuden perusta ja se nojautuu vielä Yhdysvaltojen strategisiin ydinaseisiin ja osin myös Ranskan aseisiin. Ydinase toimii Natossa ennaltaehkäisevänä pelotteena, joka on tarkoitettu estämään sotilaallista aggressiota liittokuntaa vastaan. Järjestelmään kuuluu ydinaseiden jakaminen eli ns. nuclear sharing, jossa Yhdysvaltojen aseita sijoitetaan myös eurooppalaisiin Nato-maihin. Alleviivaan nyt vielä tässäkin, että tällaista ei kukaan tavoittele Suomeen, vaan meillä on nyt kyse siitä, että sotatilanteessa myös ydinasesuoja toimisi 100 prosenttisesti ja siitä, että tämä voitaisiin suunnitella rauhan aikana näin myös toimivaksi.
Pääministerinä toimiessaan SDP:n Sanna Marin myös totesi toukokuussa 2022, ettei Suomi aktiivisesti etsi ydinaseita tai tukikohtia maaperälleen, mutta hän painotti kaukaa viisaasti, ettei näitä mahdollisuuksia pidä sulkea pois. Marin jopa kiisti tuolloin uutistoimisto Reutersin tulkinnan, jonka mukaan ydinaseet olisi ehdottomasti kielletty. Julkisuudessa on jo myös todettu, että maatamme ei olisi itseasiassa edes hyväksytty Naton jäseneksi, jos olisimme jättäytyneet Naton ydinpuolustuksen suunnitteluryhmän ulkopuolelle. Pääministeri Petteri Orpo (kok) hyvin selvästi ja suorasanaisesti totesikin eilen 17.3.2026 Iltalehdessä, että Suomeen ”Ei tule, ei sijoiteta, ei liikutella” ydinaseita.
Kiljunen kirjoitti myös, että ”Pohjolan ydinaseettomuus on vankalla pohjalla ja kansainvälisesti tunnustettu asia. Tämä vaikuttaa olennaisesti myös Naton ja Yhdysvaltojen puolustussuunnitteluun alueella.” Väärin. Näin Nato ei toimi. Eikä myöskään muut Pohjoismaat. Norjalla, Ruotsilla eikä Tanskallakaan ei ole lainsäädännössään minkäänlaisia rajoitteita Naton ydinasesuojalle. Maaliskuun alussa Ranska teki jopa uuden ydinaseavauksen ja siihenkin mukaan Pohjoismaista lähtivät suoraan Ruotsi ja Tanska ja muista NATO-maista Kreikka, Belgia, Alankomaat, Puola, Britannia ja Saksa. Sellaisella pohjalla on Kiljusen puhuma ”Pohjolan ydinasettomuus” ja tosiasia on siis myös se, että ei Ruotsilla eikä Norjallakaan ole lainsäädännön rajoitteita osallistua Naton ydinpuolustuksen suunnitteluryhmän työhön täysimääräisesti.
Eli totuus on se, että meidän nykyisessä lainsäädännössä on rajoitteita, joita muilla Pohjoismailla ei ole.
Iltalehden kirjoituksessaan Kimmo Kiljunen kysyy: ”Suomalainen päättäjä joutuu kysymään itseltään, kenelle hän on viime kädessä lojaali.” Hyvä kysymys.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb, ylipäällikkömme, totesikin hyvin, että hänen tulokulma asiaan on hyvin selkeä: ”Meillä ei ole minkäännäköisiä rajoitteita Nato-jäsenyydessämme. Jos sellaisia rajoitteita löytyy lainsäädännöstä, ne kannattaa korjata”.
Samaan aikaan SDP:n ryhmäpuheenjohtaja Tytti Tuppurainen paalutti, että demareille ei kelpaa mikään muu ratkaisu kuin lakiin kirjattu linjaus siitä, että Suomeen ei ydinaseita voida tuoda eikä sijoittaa.
Oma juttunsa on sitten Vihreät. Hymyillen pohdin miten ihmeellistä tämä politiikka välillä onkaan. Hetki sitten Vihreät vastustivat ydinvoimaa, mutta nyt hyväksyvät sen kuten Natonkin. Mutta sama porukka vastustaa nyt sitten vasemmiston kanssa yhteisrintamassa ydinasepelotteeseen osallistumista, jota ei ole edes tarkoitus käyttää ennen viimeistä hätää.
No, mikä on vastaus kysymykseen siitä mihin Lindtman on demareita viemässä ryhmäjohtajansa Tytti Tuppuraisen kanssa? YYA-aikaan vai suomettumisen menneisyyteen? Mene ja tiedä. Sisäpolitiikasta tässä nyt kuitenkin minusta on enemmänkin kyse ja enemmän vielä demareiden omasta sisäpolitiikasta. Olen vakuuttunut, että demarit eivät tule näitä nyt tehtäviä muutoksia kumoamaan, jos vielä valtaan palaavat. Kaikki vastuulliset ulko- ja turvallisuuspolitiikan tuntijat tietävät sen mitä nyt pitää tehdä ja mitä tehdään.
Eilen eduskunnan keskustellessa Naton rauhanajan tehtävistä eduskunnassa nähtiinkin mielenkiintoinen pelikentällinen. SDP:n johto loisti poissaolollaan eli Antti Lindtman (sd) ei keskusteluun halunnut enää edes osallistua ja Tytty Tuppurainenkin vain pyörähti salissa. SDP:n ryhmäpuheenvuoron piti nykydemariryhmän raikkaita tuulahduksia aina tarjoileva Jani Kokko (sd), mutta hän pidättäytyi lopulta vastaamasta demareiden ydinaselinjaan. Se antoikin estradin suoraan kenellekkäs muullekaan kuin Kimmo Kiljuselle. Se oli erilainen tuulahdus.
…..
Tuulahduksia tarjoili myös Kansallisteatterin Toinen Tasavaltakin
Eilen kävimme siis katsomassa Lopen kokoomuslaisten kanssa Kansallisteatterin Toinen tasavalta -näytelmän. Odotukset olivat loistavan Ensimmäinen tasavalta -näytelmän (2022) jälkeen korkealla. Rima pysyi ylhäällä, sillä tämä nyt sen valitettavasti alitti.
Esa Leskisen kirjoittama Toinen tasavalta kertoo siis maamme elosta suomettumisen kulta-aikoina ja ajautumisesta Kekkoslandiaksi. Näytelmä on Leskisen demokratia-aiheisen esityssarjan itsenäinen neljäs osa.
Tämä näytelmä käsittelee maamme lähihistoriaa sodanjälkeisestä ajasta aina 1980-luvun juppiaikaan, keskittyen Urho Kekkosen kauteen ja demokratian ja ulkopolitiikan haasteisiin. Näytelmän keskiössä on luonnollisesti Urho Kekkonen. Näytelmä kuvaakin erinomaisella tavalla sen miten nuoresta radikaalista Kekkosesta tuli oman vallanhimon ja valtaan takertumisen myötä suurin Neuvostoliiton myötäilijä ja suomettumisen isä.
Nuoremman Kekkosen roolissa nähdään Janne Reinikainen ja vanhempaa Kekkosta esittää Vesa Vierikko. Molemmilta vahvat ja hyvät roolisuoritukset. Huhut ovat kertoneet, että tämä Kekkosen rooli olisi Vierikon viimeinen roolisuoritus ainakin Kansallisteatterin lavalla ja jos näin on, niin poistumisensa Vierikko tekee vakuuttavasti, koskettavasti ja tunteita herättäen. Merkittävä ura ja iso rooli. Myös Janne Reinikainen nuorempana Kekkosena on vakuuttava. Itse katsoimme näytelmän ylimmältä parvelta ja aivan puhtaiden teatteriosuuksien ilmeet eivät sinne näkyneet, mutta kyllä Kekkosen asennot ja liikkeet ja monet muut olivat onnistuneita.
Näytelmä oli aika-ajoin puuduttavan raskas.
Se vain on pakko todeta. Puuduttavaksi tarina aika-ajoin ajautui. Ja jälleen joudun toistamaan myös huoleni perinteisen teatterin tulevaisuudesta. Tässäkin live-videot ottavat ihmeellisellä tavalla lähes kokonaan tarinan ja lavan haltuunsa ja välillä tuntuu, että olenkohan nyt sitten teatterissa vai elokuvateatterissa. Toki hyvä ylimmänparven katselijoille oli se, että esityksestä varmaan 90 prosenttia katseltiin ja luettiin seinän suurelta screeniltä. Tämä minusta yksi suuri ero Ensimmäiseen tasavaltaan, missä siinäkin videokamerat lavalla pyörivät, mutta siinä vähemmin ja vain joitain kohtauksia mm. muilutuksia taidokkaasti tehostaen. Toki nekin olisi voineet näyttelijät ihan omallakin tekemisellään hoitaa.
Ja niin olisi tämän näytelmän voinut näillä näyttelijöillä tehdä ilman live-videokuvaakin ja käsikirjoituksen ilman puuduttavan pitkiä ja alati screenillä pyöriä luettavia taustoittavia ja kertovia tekstejä. Elokuvien tekeminen kannattaisi siis teatterilavoilta jättää Aku Louhimiehille ja muille, jotka sen oikeasti osaavat. Olen varma, että Kekkosen hauraudenkin olisi osannut lavalle tuoda Vesa Vierikko ilman videokuvan lähikuvaa vapisevista käsistäkin.
Sellaiset fiilikset tästä näytelmästä. Eduskunnan vanhat pöytäkirjat oli hyvin kahlattu läpi ja sen aikaisten kansanedustajien ja puolueiden linjat ja tuskailu ja aina lopulta Kekkosen myötäily tulivat hyvin esille. Syyttömiä ei tainnut tähän rähmällään oloon olla juuri ketään?
Ei yksi ansaitsee viisi tähteä.
Ja hän on aina loistava Jukka Puotila. Kansallisteatterista jo eläkkeelle jäänyt näyttelijä on mestari. Uskomattomat suoritukset jälleen kerran useammasskin roolissa. Puotila esittää mm. koskettavasti presidentti Juho Kusti Paasikiveä, mutta vaihtautuu nopeasti vuosien juostessa Kekkosen säilyessä niin Mauno Koivistoksi kuin Jan-Magnus Janssoniksikin. Puotilan roolisuoritukset eivät jää vain hänen imitaatio-osaamisensa varaan, vaan hän tuo lavalle aina kokonaisen henkilön ja hahmon äänestä habitukseen ja liikkeistä ilmeisiin. Puotila on nuorten kielellä viis kautta viis.
Kiitokset ansaitsevat minusta vielä ainakin Kati Lukan lavastus ja Tarja Simosen puvustus. Ja toimivaa on myös Jussi Tuurnan musiikki ja livesäestykset.
Eli sellaiset fiilikset eiliseltä. Laitetaan tämä näytelmä tuttuun mappiin ja suosituksiin eli kannattaa kerran nähdä.
….
Nyt kello jo kohta kahdeksan ja uusi aamu. Päivä alkaa tänään Veikkauksen kokouksella ja sitten eduskunnan normaali keskiviikko. Itseasiassa vähän väljempikin, kun valiokunnillani ei tänään kokouksia. Mutta päivään saan vieraakseni jälleen kerran bussilastillisen Hämeenlinnan senioreita Lindenin Jaakon johdolla. Kiva päivä siis tulossa.
….
Kello 20.46 ja pitkä päivä paketissa. Ja mukava päivä siitä tulikin. Päivällä oli sen verran rakoa, että ehdin itse myös osan senioreista talolla opastamaan ja sitten Benin kanssa vielä Valtiovarainvaliokunnan huoneessa vähän kysymyksiinkin vastailemaan. Mukava ryhmä jälleen ja Jaakko lupasi tuoda kesäkuussa taas uuden ryhmän.
Täysistunnossa sitten keskusteluissa ulkomaalaisten työntekijöiden riiston ja hyväksikäytön kriminalisointi. Iso ja odotettu muutos ja toivottavasti myös tervehdyttää kilpailua myös mm. rakennusalalla ja kausitöissäkin.