400. tukijaa odotetaan mukaan lähiaikoina

Uutiset, tiistaina 23.01.2007

Eduskuntavaalien alla kansanedustajaehdokas Timo Heinosen tukiryhmän kasvuvauhti on kiihtynyt. Virallinen 365 tukijan raja rikkoutui jo ja seuraavaksi odotetaan 400 tukijan rajan rikkoutumista. 23. tammikuuta – 53 päivää ennen vaaleja – tukiryhmässä on mukana jo 392 tukijaa.

– Tukiryhmä on kasvanut hyvää vauhtia. Verkostot ovat laajentuneet ja näin uusia ihmisiä tulee mukaan koko ajan lisää, kertoi tukiryhmää riihimäkeläisen Marja Tarkkosen kanssa luotsaava Eeva Pyhälammi.

Julkisen tukiryhmän lisäksi Heinosen takana toimii myös Taustavaikuttaja Klubi, mihin on ilmoittautunut myös hyvin tukijoita. Mukana on ihmisiä yli puoluerajojen ja monesta eri ammatista.

– Taustavaikuttaja Klubi on tarkoitettu heille jotka eivät voi olla julkisesti tukemassa esimerkiksi oman puoluetaustansa tai ammattinsa myötä. Heille menee samat tiedot kampanjamme etenemisestä ja he tekevät sitä tärkeää taustatyötä.

Tukiryhmiin voi ilmoittautua mukaan kotisivuilla www.timoheinonen.fi, mistä löytyy myös täydellinen lista tukiryhmästä. Mukaan pääsee myös sähköpostilla tukiryhma@timoheinonen.fi tai puhelimella Eeva 050-331 5465 tai Marja 0400-605 812.

Kommentit