Venäjän raakalaismainen sota Ukrainassa on jatkunut jo yli kymmenen vuotta. Valloitussota alkoi jo vuonna 2014, kun Vladimir Putin valloitti Krimin ja aloitti sodan Itä-Ukrainassa vallaten ensin Donetskin ja Luhanskin jne. Vain hullut haaveet – joihin länsikin haksahti – pidättelivät Putinia ja, kun Sotshin F1-kisat ja olympialaiset oli ”juhlittu” laajeni sota täysimittaiseksi hyökkäyssodaksi ja koko Ukrainan tuhoamiseksi. Länsi onneksi ei enää ollut yhtä hampaaton ja ponneton, kuin 2014 ja vuoden 2022 jälkeen Ukraina on saanut kaipaamaansa apua länneltä, tosin liian hitaasti, liian myöhään ja aina polvilleen pakotettuna.
Mietin tälläkin viikolla töissä, että mikähän olisi tilanne, jos jo 2022 ja 2023 olisi apu Ukrainalle ollut tällaista mitä nyt annamme?
Onneksi edes nyt ja viimein. Monessa mielessä viimeisellä hetkellä.
Mutta sodasta myös opitaan joka päivä. Näitä oppeja seurataan myös aktiivisesti lännessä ja meillä koti Suomessakin. Samalla seurataan mitä Venäjä tekee ja miten heidän doktriininsä tosipaikassa menevät. Keskusteluun on noussut vahvasti liikkuva sodankäynti, perinteinen sota, maavoimien massiivinen käyttäminen, drone-kauhu, jalkaväkimiinat jne. Monen maan on tapahtumat yllättäneet varmasti täysin housut kintuissa.
Lueskelin aamusta mielenkiintoista artikkeli Breakingdefense.com -sivustolta. Andrew White kirjoitti otsikolla: ”Why Ukraine’s all-drone, multi-domain attack could be a ‘seminal’ moment in warfare”. White kirjoitti kansainvälisestä panssaroitujen ajoneuvojen, International Armoured Vehicle -konfrensista, missä käsiteltiin mm. Ukrainan operaatiota viime vuoden joulukuulta. Huomio tässä operaatiossa nimittäin kiinnittyi siihen, että se sisälsi yksinomaan aseistettuja miehittämättömiä maa-ajoneuvoja (UGV, Unmanned ground vehicle) ja FPV (First Person View)-hyökkäysdrooneja.
Did not feature any crewed platforms or boots on the ground.
Ei siis miehitettyä kalustoa eikä saappaita taistelukentillä. Tätä Harkovan operaatiota on pidetty ensimmäisenä lajissaan ja myös kuvana sodan muuttuneesta luonteesta. White jatkoikin, että ”Ukraina kohtaa tänään sen, mitä [NATO] voi kohdata huomenna”.
Artikkelissa kuvataan toki myös haasteita mitä Ukrainassa kohdataan myös eri vuoden aikoina mudan ja muun kanssa. Myös elektroninen häirintä muuttuu koko ajan jne. Mutta oppeja nekin ja se mikä toimii Ukrainan tasangoilla ei välttämättä toimi meidän kivikoissa ja soilla. Mutta oppia tästä kannattaa ottaa.
Toiveena heillä onkin saada yli 200 UGV:tä (Unmanned ground vehicle) Ukrainan taistelukentille alkaneen vuoden loppuun mennessä. Miehittämättömät maa-ajoneuvot suorittaisivat mm. erilaisia tiedustelu-, mutta myös itse taistelutehtäviä.
Mielenkiintoista. Hieman tosin pelottavaakin.
Miettikääpä sotaa, missä ei olekaan perinteisiä sotilaita ja näin edes mahdollisuutta menettää omia sotilaita pidäkkeenä, vaan lähes kuin tietokonepelejä pelaavia ”sotilaita”? Onko tällaisessa sodassa ainoa kuolleet siviilejä?
Toki täytyy muistaa, että Venäjää ei ole pidätellyt yhtään se miten paljon se nuoria naisia ja miehiään sodassa menettää. Aika-ajoinhan on uutisoitu siitäkin, että haavoittuneet on lähetetty pian takaisin rintamalle, ettei heille tarvitse invalideinä korvauksia tai muuta maksaa. Ja ihmisarvo näyttää olevan vieläkin pienempi, kun rintamalle lähetetään massoittain pohjoiskorealaisia ja myös eri Afrikan maista sotaan huijattuja toivottomia ihmispoloisia.
Ja kun Venäjä toimii tällä tavalla – massiivisin jalkaväkijoukoin ja maavoimin – välittämättä omista ihmisuhreistaan, niin tästä suojautumiseen tarvitaan meilläkin jatkossa jälleen jalkaväkimiinatkin. Miinakauhu toimii heihinkin.
Mutta en tällä kertaa menen tämän syvemmälle Ottawan sopimukseen ja jalkaväkimiinoihin. Oma kantani niihin on ollut selvä pitkään ja toivon, että ero saadaan vireille vielä tämän vuoden ensimmäisellä puolikkaalla ja näin irtautuisimme sopimuksesta esimerkiksi 1.1.2026. Seuraako Viro, Latvia, Liettua ja Puola meitä, niin sen aika näyttää, mutta meidän keskeisin tehtävä on suojata ja turvata oman maamme koskemattomuus ja tähän tarvitsemme pidäkkeeksi myös modernit jalkaväkimiinat.
Mutta mielenkiintoinen oli sitten lukea tämän perään toinen uutinen. The Moscow Times nimittäin kirjoitti, että samaan aikaan ”Venäjän armeija Ukrainassa alkoi kuljettaa ampumatarvikkeita aasilla”.
Российская армия в Украине начала возить боеприпасы на ослах
Ukrainan tiedustelu- ja taistelukenttärobotit siis voivat kohdata Ukrainan aroilla aasiarmeijan. Uutisessa siis kerrottiin miten Venäjän joukkojen akuutti kuljetusvälinepula Ukrainassa ilmeni odottamattomalla tavalla. Siviiliautojen ja sähköskoottereiden jälkeen, joilla sotilaat hyökkäsivät Ukrainan asemiin, tulivat nyt sitten aasit ja hevoset. Taistelijat saivat yllätyksekseen aasin kuljettamaan ammukset etulinjaan.
Sotilasanalyytikko Yan Matejev kirjoittikin jopa vähän piikitellen, että ”Venäjän armeija yllättää edelleen. Komento laajentaa yksiköiden logistisia valmiuksia hevosvetoisilla kuljetuksilla – aasilla ja hevosilla” ja jatkoi, että ”kuka tietää, mitä näemme vielä puolen vuoden kuluttua.”
Kovin laajamittaista ei aasien ja hevosten käyttö kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole ollut, mutta ennen muuta se on kuvaavaa siitä millaisessa jamassa Venäjän sotilasmahti on.
Ja ei toki hevosten roolia kannatta muutenkaan vähätellä. Me muistamme ikuisesti kiitollisina millainen oli suomenhevosen rooli meidän omassa puolustussodassa Venäjää tai silloista Neuvostoliittoa vastaan. Hevonen oli korvaamaton apu 80 vuotta sitten ja tänäkin päivänä sotilasasiantuntija kertoivat, että Ukrainassakin ”aasi tai hevonen pystyy ylittämään mutaisissa olosuhteissa kulkemattomat tiet ja toimittamaan esimerkiksi ruokaa tai ammuksia, kaukana teistä, sijaitseviin asemiin”.
Ei siis pelkästään hymyillä tälle vaan myös ymmärretään hyödytkin, myös sen kautta mitä edellä kirjoitin miehittämättömien UGV-kaluston osalta erilaisissa mm. mutaisissa olosuhteissa.
Kuitenkin 2020-luvun maailmassa ja sodankäynnissä tilanne on aiheuttanut muuten synkällä rintamalla hymyn väreitäkin. Toimittajat kertoivat mm. videosta missä kaksi venäläistä sotilasta ratsastaa maatiellä. ”Katso, kaverit Ukrainassa ratsastavat hevosella”, sanoo yksi sotilaista… ”Toinen rauhanarmeija” kaikessa loistossaan.
Ukrainan sisäministeriön apulaispäällikkö Anton Gerashchenko kommentoi kuvamateriaalia, että ”Palaamme Venäjän valtakunnan aikoihin – ratsuväki ja kansallisten vähemmistöjen edustajat kanuunanruokana. Nämä sotilaat ovat kotoisin Sakhan tasavallasta, alueelta, jolla on uskomattoman runsaasti luonnonvaroja. Sahan alkuperäiskansat kuitenkin taistelevat Ukrainassa varastetuilla hevosilla, kun Moskova täyttää kassaan tuloilla heidän timanteistaan, kullastaan, kaasustaan ja öljystään”.
The Moscow Times päättäkin uutisensa siihen miten Venäjä on Ukrainassa menettänyt massiivisesti modernia ja vanhempaakin sotakalustoaan ja siis pakotettu palaamaan vuosikymmeniä taakse päin.
Eli tänään Putinin joukot taistelevat ynnä hevosein ja aasein kanssa.
Mutta lopputoteamukseni on kuitenkin se, että hymyyn ei ole aihetta, sillä…
Venäjä ei ole ikinä niin vahva kuin miltä se näyttää, mutta ei eikä ikinä niin heikkokaan kuin miltä se näyttää.
….
Kello 22.51 ja viikonloppu valmis. Illalla vielä kummitytön kanssa Lammilla katsomassa salibandyä ja sen perään vielä hetki alkavan viikon töitä. Huomenna pari lehtihaastattelua tulevien syntymäpäivien merkeissä ja sitten Ylen tv-haastis vanhustenhoidosta. Ja illalla kotikunnan kunnanhallitus. Aika tuhdin näköinen on siis huomisenkin kalenteri.