
Vanhat SA-Kuvat on värittänyt 19-vuotias amerikkalainen Jared Enos.
Ensi vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä kun maamme kovan työn kautta itsenäistyi. Talvi-, Jatko- ja Lapinsodassa itsenäisyytemme oli kovimmassa koetuksessa, mutta nuoret miehemme ja naisemme kestivät ja taistelivat maalle vapauden myös sodan jälkeen. Moni menetti henkensä, moni perhe isänsä ja äitinsä, moni terveytensä, mutta vain Isänmaansa hyväksi. Kunnia. Isänmaa.
Eduskunnassa on vuosittain jouduttu aina vääntämään kättä sotaveteraaniemme ja -invalidien kuntoutusrahoista. Veteraanien korkea ikä ja alati heikkenevä kunto on hyvin kaikkien tiedossa, mutta siitä huolimatta Valtionvarainministeriö on vuodesta toiseen leikannut aina kuntoutusrahoja. Eduskunta on onneksi kerta toisensa jälkeen palauttanut määrärahat riittävälle ja oikealle tasolle. Eduskunta on myös tehnyt asiasta juhlapäätöksenkin vuonna 2002 kun maamme täytti 95 vuotta – lupauksen siitä, että kuntoutukseen ja hoivaan on riittävästi rahaa, mutta sitäkään Valtiovarainministeriössä ei ole haluttu kunnioittaa.
Suomen Sotaveteraaniliiton mukaan maassamme elää yhä noin 22 000 vuosien 1939–1945 sotiemme veteraania. Heidän keski-ikänsä on kivunnut jo 91,5 vuoteen ja määrä vähentyy nopeasti. Sotaveteraaniliiton mukaan vuoden 2020 lopussa veteraanien määrä on 6 500 ja vuoden 2025 lopussa enää 1 200.
Korkeaan ikään ehtineiden veteraanien palveluntarve on lisääntynyt. Veteraanijärjestöt ovat esittäneetkin sotainvalidien kunnallisten avopalvelujen haitta-asterajan alentamista 10 prosenttiin. Lisäksi järjestöt ovat esittäneet, että rintamaveteraanien kunnalliset avopalvelut turvattaisiin kaikille rintamaveteraaneille saattamalla tarvittavat määrärahat pysyvästi ”palveluiden tarvetta vastaavalle tasolle”, kuten tällä hetkellä on tehty vähintään 15 prosentin haitta-asteesta kärsiville sotainvalideille. Kunnallisia avopalveluita ovat muun muassa ateria-, kuljetus-, siivous-, vaatehuolto ja muut kodinhoitopalvelut.
Valtiovarainministeriössä valmistellaan jo itsenäisyyden 100. juhlavuoden budjettia jo ja sen yhteydessä kunniakansalaisistamme tulee huolehtia heidän ansaitsemallaan tavalla. Määrärahaleikkauksiin ei ole varaa eikä oikeutta ja lisäksi pitää tehdä ratkaisuja joilla jokainen nainen ja mies joka on maatamme puolustanut saa arvoisensa hoidon ja hoivan elämänsä ehtoopuolellakin.
…
Kello 23.17 ja onpa seisovaa ilmaa.
Lämmin hellepäivä tänään takana ja ensimmäinen kasvihuoneyö edessä tänä kesänä. Lämmintä on riittänyt ja se on osaltaan tarkoittanut sen, että vesillä on sinilevähavainnot jälleen kasvamassa. Loppiksella paljon tänään ja kuulemma myös Ojajärvellä ollut ja totta kai Kesijärvelläkin. Harmillisia juttuja ja näyttää siltä, että yhä useammalla järvellä kaikkiin järviin kuuluvat sinilevät pääsevät nykyisin kukkimaan. Työtä siis järvien tilojen parantamiseksi tulee jatkaa kaikilla järvillä ja myös tehdä ennaltaehkäisevää työtä eli mm. kosteikkoja ja laskeutusaltaita ja parantaa asumisen ja mökkien vesihuoltoja.
Illansuussa teimme myös pienen historiaretkenkin jälleen Loppijärvelle. Palaan sen tunnelmiin täällä blogissani huomenna. Nyt ajattelin mennä vielä kuistille ja katsella ja kuunnella hiljaista lämmintä kesäyötä.