Valtion tulee tehdä nyt hankintapäätös Sakon rynnäkkökivääreistä – ”RK M23 nakuttaa…”

Blogi, perjantaina 31.05.2024

Suomen armeijan seuraavatkin rynnäkkökiväärit valmistetaan Riihimäellä.

Vanhassa aikalailla räävittömässä marssilaulussa RK 62 nakutti. Jätetään sen marssilaulun muut rallatukset omaan arvoonsa ja siirretään unohdettavan historian mappeihin, mutta hyvä asia on se, että kotimainen rynnäkkökivääri nakuttaa Suomessa jatkossakin. Vähän joutuu tupien sanottajavirtuoosit vääntämään, että ”RK M23 nakuttaa” hyvässä marssipoljennossa jatkossakin…

SAKO eli Suojeluskuntain Ase- ja Konepaja Osakeyhtiöhän perustettiin juuri itsenäistyneeseen nuoreen Suomeen 1. huhtikuuta vuonna 1921 Helsingissä. Pian Sako muutti Riihimäelle ja sen jälkeen tehtiinkin historiaa. Sakon historia on vaiherikas ja yllättäväkin ja uskoisin, että Sakomme on maailman ainoa asetehdas, jonka on aikanaan omistanut myös Punainen Risti?

Sako 5,56×45 mm. Kuva: Sako

Itsenäisyytemme ollessa uhattuna talvi- ja jatkosodassa ja vielä Lapin sodassakin Sako valmisti peräti noin 70 000 m/28-30 Ukko-Pekka -kivääriä armeijamme käyttöön. Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1956 Neuvostoliitosta maahamme hankittiin ns. kevytasetoimikunnan aloitteesta Kalashnikov-rynnäkkökiväärejä. Lyhyttä 7.62×39-patruunaa ampuvien AK-47 pohjalta syntyi myöhemmin oma rakas RK62 eli 7.62 RK62 -rynnäkkökivääri. Ase saatiin käyttöön 1960-luvun puolivälissä ja sitä valmisti Sakon lisäksi myös Valmet.

Rynnäkkökivääri m/62:n eli 762 Rk 62:sta tuli maamme armeijan pääpalvelusase. Myöhemmin 1990-luvulla Sako valmisti vielä lisää uutta taittoperäistä 762 RK 95 TP –rynnäkkökivääriä. Ja vielä tämän jälkeen Puolustusvoimat päivitti parikymmentä tuhatta rynnäkkökivääriä RK62M-versioiksi. RK-mallien valmis päättyi vuonna 1997. 2010-luvulla kävi selväksi, että pian tarvitsemme uuden rynnäkkökiväärin ja muistaakseni Jussi Niinistön puolustusministerikaudella avasimme keskusteluja RK62 ja RK95TP -kaluston uusimisesta?

Tästä syntyi hanke, jossa Sakon omistava italialainen Beretta ymmärsi, että Berettan oma aiempi rynnäkkökivääri ei Suomen armeijalle tule kelpaamaan ja näin lähti liikkeelle ihan uuden sakolaisen kehitystyö. Nyt meidän lisäksi myös Ruotsin on tarkoitus korvata omat rynnäkkökiväärinsä uusilla Sako M23 -mallin rynnäkkökiväärillä. Nyt Sako tekee uusia rynkkyjään kahdessa eri kaliiperissa eli 5.56×45 ja 7.62×51. Meidän armeijalla on jo käytössä yksi erä ns. kenttätesteissä ja päätös varsinaisesta hankinnasta on tarkoitus tehdä myöhemmin.

Ruotsi on jo päättänyt hankkia aseita noin 78 miljoonalla eurolla. Ruotsin puolustusvoimat tilasi Sakon rynnäkkökiväärejä molemmissa kaliipereissa ja tämä ensimmäinen tilaus kattaa maan nykyisten AK4 ja AK5 -rynnäkkökiväärien korvaamisen.

Sako julkisti kevättalvella 2023 puitesopimuksen niin meidän kuin myös Ruotsin puolustusvoimien kanssa uusista rynnäkkökiväärihankinnoista. Saksalainen asevalmistaja Heckler & Koch valitti kuitenkin meidän Puolustusvoimien hankintapäätöksestä markkinaoikeuteen. H&K katsoi, että Puolustusvoimat olisi toiminut hankinnasta hankintalain vastaisesti. Nyt toukokuun puolivälissä Markkinaoikeus hylkäsi valituksen ja hankinnassa voidaan nyt edetä.

7,62×51 mm:n M23. Kuva: Sako

Italialainen Beretta odottaakin nyt maaltamme rynnäkkökiväärihankintaa. Nyt olisikin tärkeä saada ensimmäinen esimerkiksi 100 miljoonan tilaus Sakolle ja näin myös uusien tehdaslaajennusten ja tuotantolinjojen rakennustyöt liikkeelle. Olen varma, että tämä panostus tulee turvallisuuden ja huoltovarmuutemme lisäksi takaisin myös monin kerroin Sako M23 kauppoina eri Nato-maiden sotilaille.

Turvallisuus on tehtävä.

Aurinkoinen aamu ja hellepäivää pukkaa tästäkin. Toukokuun helle-ennätys menee siis joka tapauksessa rikki ja rikotaanko tänään vielä 30 asteen lämpöennätyskin? No, kuukauden päästä se taas alkaa päivä lyhentyä.

Puolustusvoimat hankkii pitkän kantaman ilmasta maahan -ohjuksia ja 120 mm Kuori-pyrstökokoonpanoja kranaatinheittimistölle

Tälle päivällä muutama kauppa myös julki ja maaliin. Hetki sitten puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) hyväksyi JASSM-ohjusten lisähankinnan. Ohjukset kasvattavat kauaskantoisen ilmasta maahan suorituskyvyn kantamaa ja ne toimitetaan tulevien F-35-monitoimihävittäjien käyttöönoton aikataulussa. JASSM-ER-ohjuksia (Joint Air-to-Surface Standoff Missile – Extended Range) tullaan käyttämään F/A-18 Hornet-suorituskyvyn korvaavassa F-35A-monitoimihävittäjässä.

Myyntiluvan Lockheed Martinin valmistamille AGM-158B JASSM-ER ohjuksille Yhdysvaltain kongressi antoi HX-hankkeen kilpailutuksen aikana vuonna 2020. Yhdysvaltain lisäksi JASSM-ohjuksia käyttää vain harvalukuinen joukko liittolaisia.

Aiemmin päivällä puolustusministeri valtuutti Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen hankkimaan 120 mm Kuori-pyrstökokoonpanoja kranaatinheittimistölle Componenta Manufacturing Oy:ltä.  Hankinnalla kasvatamme Puolustusvoimien valmiutta ja ylläpidämme sotilaallista huoltovarmuutta kehittämällä kotimaisen räjähdetuotannon tuotantokykyä. Nyt Häkkäsen tekemä hankinta liittyy vuosien 2025–2028 koulutus- ja valmiusampumatarvikehankintoihin. Hankinnan arvonlisäveroton arvo on noin 50 miljoonaa euroa, sisältäen noin 9 miljoonan euron arvoisen option vuodelle 2028. Hankinnan, mukaan lukien option, kotimainen työllisyysvaikutus on arviolta noin 210 henkilötyövuotta.

Isoja juttuja ja sitten vain puolustusministeri Sakoa seuraavaksi tilaukseen.

….

Kello 21.41 ja eduskunnan työviikko takana. Huomenna Suvivirtä laulamaan. Kevätjuhlan aikaa.

 

 

 

Kommentit