Kokoomuksen kansanedustaja ja jo 16 vuoden ajan Valtion Liikuntaneuvostossa vaikuttanut Timo Heinonen otti sunnuntaina 5.3.2023 kantaa maamme nuorten heikkenevään kuntoon. Heinonen osallistui Riihimäellä perinteiseen Lions Riihimäen Lasten Talvikarnevaaliin ja talvipäivän tunnelmissa keskustelut veivät liikunnan ja urheilun aiheisiin.
-Totta kai meidän jokaisen pitää olla huolestunut lasten ja nuortemme alati heikkenevästä kunnosta. Tämä näkyy jo lapsilla ja sitten sieltä kertautuen nuorissa ja lopulta myös armeijaikäisissä, totesi Timo Heinonen ja toivoi, että liikunta nostettaisiin nyt uuteen arvoon.

Kansanedustaja ja Valtion Liikuntaneuvoston jäsen Timo Heinonen nautti talvipäivästä perheen kanssa Riihimäen Lasten Talvikarnevaalissa. Talvisää suosi ja väkeä oli liikkeellä parin koronavuoden tauon jälkeen valtavasti.
Heinosen sanoi ehdottaneensa aiemmin, että jokaisen liikuntatilan, urheiluhallin ja vastaavien, yhteyteen tehtäisiin aina ulos yksi lähiliikuntapiste.
-Miljoonahankkeiden yhteydessä ulkokuntopisteen tekeminen ei olisi iso menoerä. Tällainen ulkokuntopiste palvelisi esimerkiksi alkulämpöjen ottamisessa seuroja, mutta kannustaisi myös esimerkiksi lapsia ja nuoria harrastusten pariin tuovia vanhempiakin liikkumaan, uudisti Heinonen ehdotuksensa.
Valtion liikuntaneuvostossa aiemmin mm. varapuheenjohtajanakin toiminut Heinonen toivoi samaa myös pyöräteiden ja kevyenliikenteen väylien varteen. Heinonen kertoikin suunnitelleensa forssalaisen Leikkisetin kanssa kampanjaa missä liikuntapisteistä saataisiin ihmisten normaalien arjen juttujen yhteyteen.
-Tämän idean nappasin aikanaan Rio de Janeiron Olympialaisissa Copacabanan rannalla, missä pyörätien reunassa oli leuanvetotankoja ja vatsapenkkejä tietyin välimatkoin. Lenkkeilijät pysähtyivät niihin ja vetivät muutaman leuan tai tekivät muutaman vatsan tai selän ja jatkoivat sitten matkaa. Tällaisia pitäisi saada Suomeenkin. Pyöräteiden ja jalkakäytävien varsille. Matalankynnyksen kuntopisteitä missä se liikunta tapahtuisi kuin huomaamatta, kertoi Heinonen.
Heinonen sanoi suunnitelleensa Leikkisetin kanssa kampanjaa missä suomalaiset yritykset voisivat omiin kotikuntiinsa hankkia tällaisia kuntopisteitä omin sponsoritunnuksin.
-Toinen on koulujen pihat. Nyt pitäisi arkkitehtien ja suunnittelijoiden tehdä pieni ajattelun muutos. Kysyä pitää miksi koulun paras ja läheisin paikka aina varataan parkkipaikalle? Niinpä eli jatkossa koulupihat ensin ja parhaille paikoille ulkopelikenttiä, skeittipuistoja ja koripallokoreja. Tällaisilla saataisiin muuten myös yläkouluikäisetkin liikkumaan välitunneilla kuin huomaamatta, kertoi Heinonen ehdottaneensa.
Riihimäen Pohjolanrinteellä järjestetyssä Talvikarnevaalissa liikunnan riemua syntyi kuin itsestään. Tätä samaa Heinonen toivoisi lisää arkeen, mutta samaan aikaan myös liikunnan ja urheilun rahoitus tulee turvata.
-Olen itse enemmän kuin huolissani miten liikunnan ja urheilun rahoitukselle käy tulevaisuudessa. Nyt on tärkeä saada riittävästi väkeä ymmärtämään, että liikuntaan ja urheiluun pitää valtion jatkossakin laittaa rahaa ja huolehtia niin kunto- kuin harrasteliikunnasta, mutta myös riittävästä huippu-urheilun rahoituksesta, jatkoi Heinonen ja totesi, että liikuntaan laitetut eurot tulevat kyllä aina monin kerroin takaisin.
-Ja oma juttunsa on sitten liikunnan ihmeellinen arvonlisäveroviidakko. Se pitää myös perkaa. On hullua, että liikuntaa vetävän koulutus vaikuttaa siihen mitä alv-kantaa milloinkin käytetään. Nyt olisi oikea hetki yhtenäistää kaikki liikunta alimpaan arvonlisäverokantaan ja kannustaa näin enemmänkin liikkumaan ja tekemään.