Hyvät uutiset Ukrainan osalta ovat koskeneet viime kuukausina lähinnä maan onnistuneita iskuja syvälle Venäjän maaperälle mm. energiainfraan ja sotateollisuuteen. Nyt pitkästä aikaa myös itse sodan eturintamalta on saatu edes hieman toivoa herättäviä viestejä. Ukrainan asevoimien komentaja, kenraali Oleksandr Syrskyi nimittäin kertoi maan onnistuneen nyt myös vastahyökkäyksessään Itä-Ukrainassa. Donetskin alueella Dobpopilljan suunnalla ukrainalaisjoukot olisivat onnistuneet näin siis valtaamaan maan alueita takaisin jopa seitsemän kilometrin verran. Komentajan kertoman mukaan vastahyökkäyksessä olisi vapautettu Venäjän valloittamia Ukrainan alueita yhteensä noin 160 neliökilometriä. Venäjä olisi samaan aikaan samalla rintamalinjalla menettänyt jälleen jopa lähes 2500 sotilastaan. Sotilaiden lisäksi Venäjä olisi menettänyt kaksitoista panssarivaunua, 162 tykkiä, viisi rakentinheitintä, 160 droonia ja lennokkia, 37 taisteluajoneuvoa ja satoja muita ajoneuvoja. Näin Ukraina olisi siis pystynyt komentajan tiedotuksen mukaan vapauttamaan seitsemän asutuskeskusta venäläisvalloittajien ikeestä. Syrskyin kommentteja on pidetty normaalista tiedotuslinjasta poikkeavina. Normaalisti komentaja on totuttu näkemään ja kuulemaan niukan tiedotuslinjan edustajana.
Hyvä ja myönteinen uutinen siis eturintamalta ja toivottavasti näitä saadaan myös lisää. Myös Krimin Kertšinsalmen sillan osalta olen odottanut jo pidempään myönteisiä uutisia. Mielenkiintoista nähdä miten Mustallamerellä vedenalaiset droonit tulevat seuraavaksi sotaan vaikuttamaan?
….

SHAPE – NATO Allied Command Operations @SHAPE_NATO twiitti 19.9.2025.
Samaan aikaan Viron reagointi Venäjän häikäilemättömään ja härskiydessään omavaltaiseen toimintaan on ollut ainakin kovasanaista. Viron Riigikogun ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Marko Mihkelson nimittäin twiittasi 20.9.2025, että ensi kerralla venäläishävittäjät tullaan ampumaan Viron ilmatilassa alas. Viestipalvelu X:ssä Mihkelson muistutti siitä, mitä Nato-maa Turkki teki, kun venäläishävittäjä tunkeutui sen ilmatilaan kahdeksitoista sekunniksi. Viron kohdalla ilmatilanloukkaus tapahtui 12 minuutin ajan ja peräti kolmella eri MIG-31 -hävittäjällä. Mihkelson twiittasikin, että ”Seuraavalla kerralla teemme sen – jos tiedätte mitä tarkoitan”.
”17 seconds vs. 12 minutes. Next time, we´re doing that – if you know what I mean.”
Mihkelsonin viesti on siinäkin mielessä mielenkiintoinen, että Virolla ei ole omia hävittäjiä. Nato-rotaatiossa tällä hetkellä Virossa on Italian ilmavoimien F-35 -hävittäjiä ja Naton tiedotukseen nojaten voin täällä todeta myös meidän sekä Ruotsin ilmavoimien hävittäjien reagoineen Venäjän provokaatioon. Asetelma on siis mielenkiintoinen ja siihen liittyvät mahdolliset toimet myös. Olemme myös meidän ilmavoimien osalta uudenlaisessa tilanteessa, vaikka en nyt puhuisi edes Mihkelsonin uhkauksesta, vaan pelkästään siitä, että meidän hävittäjämme ovat mukana näissä tilanteissa ilman alasampumiskäskyäkin. Riskit ovat aina olemassa ja pahintakaan emme voi sulkea pois.
Myönteinen viesti saatiin Virosta sen yleisradioyhtiö ERR:n välittämänä eilen lauantaina aamupäivällä. Isänmaa-puolueen puheenjohtaja Urmas Reinsalu nimittäin vaati, että Viro lopulta sulkisi itärajansa Venäjälle. Reinsalun vaatimuksen taustalla on Venäjän vakavat ilmatilanloukkaukset ja hänen mukaansa turvallisuustilanne kiristyy selkeästi myös itärajalla. Reinsalu toivoi, että rajasulku tehtäisiin yhdessä
Latvian, Liettuan ja Puolan kanssa. Erittäin hyvä ja tärkeä kannanotto ja itse olen tätä vaatinut jo pidempään. Ja lisäksi samalla olisi välttämätöntä saada kaikki EU-maat lopettamaan Schengen -viisumeiden myöntäminen venäläisille tai sitten vastavuoroisesti keskeyttää tai rajoittaa Schengen alueen vapaata liikkuvuutta, kunnes tilanne saadaan hallintaan.
Toivottavasti Viron valtiojohto ottaa nyt tilanteen tosissaan ja vakavasti. Viron sisäministeri Igor Taron on tässä keskeisessä roolissa, mutta totta kai myös edellä mainitsemani Riigikogun ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Marko Mihkelsonkin ja maan pääministeri Kristen Michal. Venäjän toimet kannattaisi nyt etelänaapurin ottaa vakavasti.
….
Kello 21.55 ja uutta viikkoa kohden. Päivä paketissa ja ensi viikko onkin sitten budjetin läheteviikko eli ei tekemisestä tule pulaa ensi viikollakaan.