Torstai ja tänään siis Eduskuntavaalikampanjani yksi aloitustilaisuuksista. Kokoonnumme Riihimäellä seutukunnan kanssa kello 18.00 reserviläisten kerholla. Tilaisuuteen tervetulleita kaikki mukaan haluavat yli puoluerajojejen. Osoite on Lopentie 4-7 Riihimäki.
…
Tänään siis aamupäivä menee käsikirjoitustöissä ja iltapäivällä eduskuntavaaliasioita. Iltapäivällä on yksi tärkeä tapaaminen vielä Riihimäellä ja sitten tuo illan tilaisuus Hankkeen 07 -ympärillä.
…
Kunta- ja palvelurakenneuudistus on intouttanut myös galluppien tekijöitä. Eilen Helsingin Sanomat kertoi, että vain neljännes suomalaisista pitää tarpeellisena, että kunnille määrättäisiin vähimmäisasukasluku. Asia uli esille Helsingin Sanomien Suomen Gallupilta tilaamasta tutkimuksessa.
Enemmistön mielestä kuntien yhteistyötä lisäämällä turvataan parhaiten kunnalliset palvelut, vaikka nykyinen kuntarakenne säilyisikin ennallaan. Kuntien vähentämistä kannattaa noin kolmannes vastaajista.
No katsotaan nyt mitä hallitus saa aikaan. Tuo puitelaki siis menee joka tapauksessa syksyyn ja ehkä kesäkuussa saadaan jotain raameja tai ei ehkä sitäkään. Mannisen juna tökkii nyt pahasti, kun Heinäluoma on eri mieltä. Ei toimivaa. Toivotaan, että Vanhanen laittaa hallituksen rivit suoriksi ja asiaa saadaan eteenpäin. Se on kaikkien kannalta elintärkeää.
…
Upea päivä takana. Päivällä siis tein tuon yhden käsikirjoituksen Urheilukanavalle ja sitten hieman vaalityötä illan tilaisuutta varten. Järvisen Juha suunnitteli Tukiryhmän mainoksen ja Eeva Pyhälammi lupautui Tukiryhmän vetäjäksi. Hieno juttu ja suuri kiitos. Eeva aivan ihana ihminen ja kaiken lisäksi ihanan kummityttöni Venlan Äiti ja ystäväni Jarnon avovaimo. 🙂
Iltapäivällä neuvottelimme kampanjatuotteista ja sitten kello 17 tapasin Linneassa Iiron (Viinanen) yhdessä Riihimaan Ramun kanssa. Kävimme läpi kampanjamme teemoja ja rakennetta. Tärkeä ja rakentava tilaisuus, josta sain oppia paljon. Linneasta siirryimme Riihimäen Reserviläisten kerholle kampanjan seutukunnan käynnistämistilaisuuteen. Tupa oli ääriään myöten täynnä ja mukaan tukiryhmään lähti uutta väkeä hyvin. Iloinen oli monen uuden paikallaolijan panoksesta. Kiitos. Olin otettu.
Kampanja väki sai mukaansa ensimmäiset materiaalit ja Timo alkaa näkyä pikkuhiljaa katukuvassa 🙂 En sentään toivottavasti riesaksi asti 🙂
Nyt mökille pihat kastelemaan ja sitten nukkumaan. Kiitos tästä päivästä.