Kokoomuksen kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan jäsen Timo Heinonen patistelee hallitusta vielä tekemään päätöksiä haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen ympärillä. Julkisuudessa on esitetty, että jätevesiasetuksen toimeenpanoon tulisi kahden vuoden lisäjatkoaika.
– Tämä päätös pitää nyt saada vahvistettua. Meillä ei tällä hetkellä lähde liikkeelle uusia valtion tukemia siirtoviemäreitä ja vain sen takia olisi järjetöntä pakottaa kiinteistöjä sitten tekemään kalliita kiinteistökohtaisia ratkaisuja, toteaa Timo Heinonen joka on toiminut pitkään ympäristövaliokunnassa mm. valiokuntavastaavan tehtävissä.
Heinonen korjaisi myös kokonaisuutta. Jatkoaika esimerkiksi vuoteen 2020 antaisi tähän riittävän ajan. Heinosen mukaan kuivanmaan kiinteistöt tulisi vapauttaa jätevesiasetuksen piiristä kokonaan ja siirtää jätevesikorjaukset muiden peruskorjausten yhteyteen.
– Kannattaa tehdä sellaisia ratkaisuja joilla on oikeasti jotain merkitystä ympäristölle. Vanha mummonmökki tai pienellä käytöllä oleva omakotitalo ei tee ympäristötuhoja. Eriasia on rannat ja pohjavesialueet missä jokainen totta kai itsekin haluaa huolehtia, että oma lähiympäristö tuhoudu, toteaa Heinonen.
Keskustan Anneli Jäätteenmäen hallituksen aikanaan tekemää haja-asutusalueen jätevesiasetusta on korjattu 2011.
– Silloin saimme kovan väännön jälkeen pieniä parannuksia tehtyä. Mutta edelleen maaseudulla joudutaan tekemään aivan älyttömiä juttuja. Ymmärrän hyvin, että tämä aiheuttaa ärtymystä ja ihmettelyä ja siksi tässä on nyt syytä ottaa aikalisää ja tehdä kokonaan uusi lainsäädäntö ja asetus. Tästä vanhasta ei saa enää korjaamalla hyvää.