Timo Heinonen jakoi palkinnot – Historian ensimmäiset avovesiuinnin SM-mitalit jakoon Hämeenllinnassa

Uutiset, sunnuntaina 08.08.2010

Maailmalla suosittu ja jo olympialajiksikin noussut avovesiuinti rantautui SM-kisojen merkeissä nyt myös Suomeen, kun Hämeenlinnassa kisattiin ensimmäiset Avovesiuinnin SM-kilpailut 7. elokuuta 2010. Vanajavesiuinti sai näin Suomenmestaruusarvon ja osallistujia oli mukana helteissä säässä heti lähes 200. Ensi vuodeksi järjestäjät odottavatkin jo mukaan ainakin viisinkertaista määrää kisaajia.

– Tapahtumalla on hieman loppilaiset juuret. Aikanaan Mariia ja Petri Yrjö-Koskinen aloittivat homman ja siitä sai alkunsa myös Vanajavesiuinti, totesi kisojen palkintojenjaossa lyhyesti puhunut kansanedustaja, Valtion Liikuntaneuvoston jäsen Timo Heinonen.

Heinonen totesi, että uinti on erinomainen tapa pitää omasta kunnosta huolta ja laji sopii myös avovesillä kilpalajiksikin.

– Mutta tärkeä osa tätä on myös kauniit maisemat ja vaihtuvat uintipaikat. Olemme alueella missä ei järvistä ole pulaa. Jo yksin omassa kotikunnassani Lopella on yli 300 järveä ja lampea, totesi Heinonen ja kiitti myös suomalaisia Veikkauksen pelien pelaamisesta.

– Olemme voineet viime vuosina ohjata kunto- ja nyt myös kilpaurheiluun rahaa enemmän kuin koskaan ennen. Toivotaan, että sama trendi jatkuu tulevaisuudessakin, lisäsi Heinonen ja ryhtyi jakamaan kultamitaleja.

Avovesiuinnissa uitiin virallinen SM-kisa 2500 metrin henkilökohtaisella ja joukkuematkalla. Lisäksi Hämeenlinnassa järjestettiin harrastesarjalaiselle 1250, 2500 ja 5000 metrin avovesiuintimatkat ja mukana oli myös 400 metrin vesijuoksusarja ja omat sarjat lapsille.

Vanajavesiuintia on järjestetty pienimuotoisesti jo kolmen vuoden ajan, mutta nyt kisa sai SM-arvon. Kilpailun järjestivät Suomen Latu, Suomen Uimaliitto ja Riihimäen Uimaseura.

Kommentit