Maamme turvallisuustilanne on muuttunut nopeasti, arvaamattomasti ja pitkäaikaisesti. Jännitteisestä turvallisuustilanteesta on muodostumassa uusi normaali epävakaan ja agressiivisesti toimivan Venäjän naapurissa. Venäjän täysimittainen hyökkäyssota Ukrainassa on jatkunut jo neljättä vuotta ja samalla sen hybridivaikuttaminen Euroopassa saa uusia muotoja. Itämerellä on tapahtunut lukuisia kaapeeli- ja kaasuputkirikkoja, Venäjää epäillään tuhopoltoista, vahingonteoista ja ilkivallasta eri puolilla Eurooppaa ja yksi toimintatapa on ollut maamme itärajalle kohdistettu välineellistetty maahantulo. Hybrihyökkäysten pysäyttämiseksi ja estämiseksi säädimmekin viime kesänä määräaikaisen erillisen rajaturvallisuuslain.

Tässä tutustumassa itärajan raja-aidan rakennustöihin ja pilottiaitaan. Aita valmistuu nyt etuajassa, sillä turvallisuutta ja maamme koskemattomuutta on haluttu priorisoida myös siellä.
Itäraja on pysynyt nyt rauhallisena ja samaan aikaan rajalle rakennetaan raja-aitaa. Rajaturvallisuuslaki on mahdollistanut välineellistettyyn maahantuloon vastaamisen ja turvannut tällä tavoin kansallista turvallisuutta ja maamme itsemääräämisoikeutta. Rajaturvallisuuslain nojalla henkilö, joka on tunkeutunut maahan Venäjän hybridihyökkäyksen osana voidaan poistaa maasta. Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus on nyt perustellusti antanut esityksen rajaturvallisuuslain voimassaolon jatkamisesta 31.12.2026 saakka.
Vaalimaalla on ollut nimittäin ajoittain välitön uhka usean sadan maahantulijan tunkeutumisesta myös väkivallan avulla. Ajoittain vaikutti siltä, ettei tilanne ollut edes Venäjän rajaviranomaisten hallinnassa. Kun normaalisti rajalle saapuu vuosittain vain joitakin kymmeniä ilman maahantuloedellytyksiä liikkuvia, niin nyt pahimmillaan määrän arvioitiin nousevan jopa 20 000. Rajanylityspaikkojen sulkeminen ja rajaturvallisuuslain säätäminen rauhoittivat akuutin tilanteen, mutta tilanne itärajalla on säilynyt haastavana ja peruste rajaturvallisuuslain voimassaolon jatkamiselle on edelleen olemassa.
Rajaturvallisuutta parantaa viime kesänä hyväksytty lainsäädäntömuutos, jolla mahdollistettiin nykyaikaisen teknologian hyödyntäminen rajavalvonnassa. Muutos on parantanut rajaturvallisuustilanteen ennakointia.
Meidän vastuulla on huolehtia rajojemme, mutta myös Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta. Hallituksen perusteltu lähtökohta on, että kansallinen turvallisuus asetetaan etusijalle. Laki on nykytilanteessa välttämätön. Muilla keinoin ei pystytä puuttumaan tällaiseen vaikuttamiseen. Päätöstä siitä, ketkä Suomeen saapuvat, ei voi luovuttaa Venäjän käsiin. Ja meidän on varauduttava siihen, että välineellistetty maahantulo voi saada nykyistä vakavampia ja vaikeampia muotoja maastorajalla.
Varaudumme tällä lainsäädännöllä poikkeukselliseen ja vakavaan tilanteeseen, jota EU-säännökset ja kansainväliset sopimukset eivät toistaiseksi tunne. Perustuslakivaliokunta lakia säädettäessä totesikin, että oikeusvaltiollakin on oikeus ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, jotka ovat vaaran torjumiseksi välttämättömiä, vaikka ne näyttäisivät olevankin ristiriidassa ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa. Näitä uhkia ei sopimukset nimittäin tunnista.
Suurissa kansallisen turvallisuuden kysymyksissä yhtenäisyyden merkitys korostuu. Venäjä pyrkii horjuttamaan Suomen ja lännen yhtenäisyyttä. Maahantulijoita välineellistämällä Venäjä pyrkii päättämään keitä, milloin ja minkälaisin tavoittein Suomeen saapuu. Tätä emme voi sallia.
Rajaturvallisuuslain voimassaolon jatkaminen on välttämätöntä, sillä se antaa maallemme keinon puolustautua Venäjän hybridihyökkäyksiä vastaan.
Eduskunnassa tänään rajaturvallisuuslaki lähetekeskustelussa ja siitä reippaasti sitten valiokuntakierroksen jälkeen päätöksentekoon. Nyt ei ole syytä eikä varaa aikailla. Aamusta tänään Hämeen kansanedustajien tapaaminen ja sitten puolustusvaliokunta ja sieltä istuntoon.
Illansuussa sitten kiertueemme jatkuu. Tänään kierrämme Hämettä vuorostaan Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partasen kanssa. Kalenterissa Hämeenlinna ja Riihimäki ja illalla meillä sitten Lopella vielä Lopen kokoomuksen kevätkokous. Ihan siis kivan vauhdikkaan näköinen kalenteri tänäänkin.
….
Kellon ympäri mentiin ja vähän blogin bugejakin. Nyt näyttää taas kalenteri ja päiväykset olevan kunnossa. Aamusta lisää tämänpäiväiseltä kierrokselta kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partasen (kok) kanssa.