”Tieto ei ainakaan tässä tapauksessa lisää tuskaa”

Blogi, tiistaina 19.05.2026
[cresta-social-share]

Monttukokous.

Tänään aikalailla perinteiseen tapaan päivä alkoi jälleen maanalla. Suojatilakokous puolustusvaliokunnalla on tänä päivänä enemmän sääntö kuin poikkeus. Itse olen ollut puolustusvaliokunnassa kuutisentoista vuotta ja sinä aikana on maailma ja moni muukin muuttunut rajusti. Aikanaan, kun vuonna 2011 aloitin tässä pöydässä, niin kokouksemme olivat eduskuntatalon vanhassa kokoushuoneessa missä ovet olivat auki yötä päivää. Ja jossain vaiheessa iltapäivälehti teki jutun, kun meiltä kerättiin matkapuhelimet ruokakärryyn käytävälle kokouksen ajaksi. Ja valiokunnan kokouksessa sammutettiin toisen seinän dataprojektori ja vedettiin ohuita verhoja eteen, kun ilmatilanloukkauksia käsittelimme. Sellaisia varautumisia vakoiluun ja tietojen vuotoon reilu kymmenen vuotta sitten. Tänä päivänä kokouksistamme suurin osa on suojatiloissa ja salaisiksi yms. leimattuja. Vaarat ja uhat siis muuttuneet ja niiden myötä myös kokousten ja ennen muuta tietojen suojaaminen.

Tänäänkin voi sen todeta, että…

Tieto ei tässä tapauksessa lisännyt tuskaa.

Puolustusvaliokunnan suojatilakuulemisessa paikalla tänään niin Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) kuin myös sisäministeri Mari Rantanen (ps), mutta myös Ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Timo Herranen, sisäministeriön pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka ja kaiken kaikkiaan kymmenen asiantuntijaa. Saimme siis perusteellisen katsauksen ja läpikäynnin viime viikon Uudenmaan drooniuhkaan ja sen yhteydessä tehtyihin toimenpiteisiin.  Erinomaisen hyvä kuuleminen ja asioiden suora läpikäyminen ja punaleimaisena voin tämän nyt vain todeta tässä julkisesti.

Eduskunnassa tänään sitten vielä jatkoimme maanpäällä puolustusvaliokunnan lainsäädäntötöiden parissa ja puolenpäivän jälkeen sitten valtiovarainvaliokunta koolla talousasioiden parissa ennen täysistuntoa. Täysistunnossa tänään esillä mm. virtavedet ja vaelluskalat, missä sielläkin hallituksemme tekee nyt hyviä ratkaisuja ja parannuksia.

….

Nyt kello j0 21.37 ja olipas kesäisellä illalla kaunis huipennus.

Timoteillä oli jälleen upea konsertti. Musiikkineuvos Anneli Julenin johdolla kuoro esitti

korkeatasoisen kevään konsertin Gruuga Kehä.

Gruuga -sarjan yhteydessä kuulimme upeita Karjalan runoja Liisa Mäkelän esittämänä. Syntyipä laulusta ja runoista ainutlaatuisen hieno tunnelma.

Ja illan oma suosikkini oli tällä kertaa Virpi Eroman ja Sirkka Seljan Vedenneito ja jotain hämmentävän koskettavaa oli myös Anna-Mari Kähärän teoksessa Itsen pois.

Kiitos Timotei ja Anneli!