Perheitä tulee kannustaa ja tukea alusta pitäen.”

Lapsiperheisiin panostaminen on satsaus tulevaisuuteen. Ensimmäisenä vanhemmuudesta aiheutuvat kustannukset tulee jakaa molempien vanhempien työnantajien kesken tasan. Perhe-elämän pitää olla houkuttelevaa ja kannustavaa.

Lastenhoidossa perheiden mahdollisuuksia valita lapselleen sopivin hoitomuoto on parannettava. Kotihoidontuki tulee saattaa sellaiselle tasolla, että se on aidosti vaihtoehto kunnalliselle perhepäivähoidolle – tämä luo säästöjä mm. pienentyvinä investointitarpeina. Kotihoidontuen rinnalla perheille tulee tarjota myös vapaat mahdollisuudet valita lasten hoitopaikaksi alalla toimiva hyväksytty yritys. Palvelusetelijärjestelmä tulee yleisesti ottaa koko maassa käyttöön.

Lapsilisät vaativat korjauksia ja tulevaisuudessa ne tulisi sitoa indeksiin. Alakouluikäisten lasten lisäksi tärkeä kohderyhmä on myös yksinhuoltajat, joiden saamiin lapsilisiin tulee tehdä erityiskorotus. Lapsiperheille tulee myös taata heidän tarvitsemansa palvelut. Päivähoidon, peruskoulun ja vapaa-ajantoimintojen lisäksi perheille tulee taata apua myös erilaisissa ongelmatilanteissa. Kustannuslähtöisestä ajattelusta tulee siirtyä lapsilähtöiseen ajatteluun. Kalliimpi voi olla huomenna halvempi.

”Vanhempien neuvontapalvelut toimiviksi myös neuvolan jälkeen”

”Yhdessä onnistumme” – vanhempien neuvontapalvelut tulisi organisoida moniammatillisiksi tukiryhmiksi kouluissa toimivien oppilashuoltotyöryhmien tapaan. Neuvolassa ja päiväkodissa tehtyä, tärkeän vaiheen työtä, ei saa jättää hyödyntämättä lapsen kehityksen jatkossa. ”Kasvun kansion” tulee seurata koko lapsuus ja nuoruusikä nuoren mukana. Vastuu lapsesta tulee aina luovuttaa seuraavalle organisaatiolle huolellisesti. Näin syntyy kasvun tukiketju – neuvola – päivähoito – alakoulu – yläkoulu – lukio tai ammatillinen koulu.

Tähän liittyen kasvatuksen erityisosaamiseen tulee kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Varhainen diagnosointi ja tuki auttavat parhaiten. Erityisesti puheterapeuttien koulutusta tulee lisätä ja koulujen terveydenhoitoa kehittää.

Kotitalousvähennystä tulee kehittää ja sen enimmäismäärä 2300 euroa laajentaa kaikkeen vähennyksen piirissä olevaan työhön. Vähennyksen käyttöalaa tulisi laajentaa kotitalouden tieto- ja viestintätekniikan laitteiden asennus-, korjaus- ja tukipalveluihin sisältäen mm. digisovittimen ja kotitietokoneen asennuksen käyttövalmiiksi. Kotitalousvähennyksen piiriin tulee saada myös sellainen työ, jota isovanhemmat teettävät sellaisten lapsiensa kodeissa, missä on alaikäisiä lapsia.

Koulutukseen, lapsiin ja nuoriin panostaminen on panostusta tulevaisuuteen.”

Koulujemme suurimmaksi ongelmaksi on noussut ylisuuret opetusryhmät. On turha puhua erilaisista temppuhankkeista erilaisten ongelmien korjaamiseksi. On totta, että koulukiusaaminen on ongelma. On totta, että oppimisvaikeudet ovat lisääntyneet. On totta, että lasten keskittymiskyky on heikentynyt. Ja on totta, että koulun pitää tästä huolimatta olla turvallinen paikka oppia, mutta myös opettaa. Mutta on myös totta, että ongelmat pitää ratkaista oikeilla päätöksillä. Tämä edellyttää riittävän pieniä opetusryhmiä ja erityistä ohjausta tarvitsevien lasten huomioonottamista. Opetusryhmien maksimikoot tulee rajata valtionhallinnon toimesta ja opetukseen tulee osoittaa sen tämän päivän vaatimat valtionosuudet. Vastuuta turvallisesta koulusta ei pidä sysätä nykykäytännön mukaan pelkästään kunnille.

Tärkeää koululaitoksessa on myös huomioida lahjakkaat oppilaat. Lahjakkaiden oppilaiden opiskelu ei saa jäädä erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden määrän kasvaessa pienemmälle huomiolle, vaan koulussa pitää pystyä tarjoamaan kaikille haasteita ja mielekästä oppimista. Ns. alisuoriutumiseen pitää kiinnittää yhtä suurta huomiota kuin oppimisvaikeuksiin.

Koululaitoksessa tulee jatkaa työtä koululaisten siirtymävaiheiden (kts. luku 1 Kasvun tukiketju) madaltamiseksi. Siirtyminen esiopetuksesta peruskouluun ja yhtenäisessä peruskoulussa vuosiluokalta toiselle tulee sujua ilman suuria muutoksia. Hallinnollisesti perusopetuksesta ja esiopetuksesta tulee tehdä yhtenäinen kokonaisuus, missä tieto lapsesta siirtyy ammattilaisten keskuudessa luottamuksellisesti ja vaivattomasti lapsen mukana eteenpäin tukien kasvua, ilman tavanomaisia siirtymävaiheiden aiheuttamia katkoksia. Oppilashuoltotyöryhmien toimintaa tulee kehittää ja opettajien ja vanhempien yhteisvastuuta on korostettava myös yläkouluissa kehittämällä uudenlaisia yhteistyönmalleja.

”Lasten terveellä kasvulla on ennen kaikkea inhimillisiä vaikutuksia, mutta myös taloudellisia vaikutuksia.”

Peruskoulun jälkeen nuorille tulee turvata laadukkaat jatko-opiskelupaikat. Koulutusta pitää tarjota aloilta, jossa nuoret myös työllistyvät. Koulutuksen ja työmarkkinoiden pitää kohdata toisensa ja koulutustarjonnan tulee elää yhteiskunnan mukana. Yrittäjiä ja yritysmaailman tarpeita tulee kuunnella ja vastata myös niihin. Myös yrittäjyyskasvatukseen ja -koulutukseen tulee panostaa niin ala- kuin yläkoulussakin ja erityisesti lukio- kuin ammattikoulutuksessa.

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opetusta tulee kehittää. Korkeakouluopetuksessa tulee panostaa laatuun eikä yksinomaan tehokkuuteen. Laadukkaita ja vahvasti erikoistuneita toimipisteitä ei tule lakkauttaa tai keskittää vaan kehittää ja vahvistaa. Esimerkkinä yliopistojen muilla paikkakunnilla toimivat sivutoimipisteet kuten Opettajankoulutuslaitokset. Hämeen tulee yhdessä ja yksissä tuumin tehdä kaikki voitava esimerkiksi Hämeenlinnan OKL:n toiminnan turvaamiseksi ja kehittämiseksi. Myös HAMK:n toimintoja tulee kehittää ja niiden jatko ja kasvu Hämeessä tulee turvata.

”Opintotuen tulee olla kannustava ja ennen kaikkea kannustava valmistumaan ja takaamaan mahdollisuudet täysipäiväiseen opiskeluun. Tämä on takuu opiskeluaikojen lyhentymiseen. ”

Korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa on viimeksi tarkistettu vuonna 1992. Siitä kuluneen yli 14 vuoden aikana elinkustannukset ovat nousseet noin 20 prosenttia. Opintotuki tulisikin uudistaa kokonaisuutena. Opiskelun alussa tuen tulee olla selkeästi korkeampi. Opintotuki voisi jatkossakin koostua opintorahasta, asumislisästä ja opintolainasta, mutta näiden on yhdessä muodostettava sellainen kokonaisuus, joka takaa opiskelijan opiskelun aikaisen toimeentulon ja mahdollisuuden täysipainoiseen opiskeluun.

Yliopisto-opiskelijoiden ja Ammattikorkeakouluopiskelijoiden opintotukijärjestelmää tulisi muuttaa niin, että opintojen esimerkiksi neljä ensimmäistä vuotta opintotuki olisi opintorahapainotteinen. Tällöin opintorahaa tulisi korottaa tältä ajalta nykyisestä 259 eurosta noin sadalla eurolla 360 euroon. Opintojensa venyessä opiskelija saisi lopuilta tukikuukausilta pienempää esimerkiksi noin 250 euron suuruista opintorahaa. Asumislisä pysyisi koko opiskelujen ajan ennallaan 201 eurossa, kuten myös opintolainan määrä. Tällainen malli olisi opiskeluun kannustava ja kannustaisi lopussa myös saattamaan opinnot loppuun.
Tämän lisäksi opiskelijoiden ns. vapaantulon rajaa tulisi nostaa noin 20 prosentilla eli opintotukikuukausina 505 eurosta reiluun 600 euroon ja tuettomina kuukausina 1 515 eurosta reiluun 1 800 euroon. Tämä myös osaltaan kannustaisi opiskelijoita tekemään työtä ja mahdollisuuksien mukaan tulemaan toimeen myös ilman opintolainaa. Työnteon pitää aina olla kannattavaa, mutta ei opiskeluja haittaavaa.

Viime keväänä alle 20-vuotiaiden itsenäisesti asuvien toisenasteen opiskelijoiden opintotukeen vaikuttavien vanhempien tulorajoja tarkistettiin ylöspäin 15 prosentilla. Tästä huolimatta rajat ovat edelleen liian alhaiset. Myös toisenasteen opintotuki vaatii uudistamista. Ongelmia aiheutuu etenkin silloin, kun vanhemmat eivät kykene tai halua rahoittaa täysi-ikäisen, 18-vuotiaan, kotoaan poissa asuvan opiskelijan arkea ja opiskeluja. Etenkin haja-asutusalueilla, jossa nuoren on pakko muuttaa toiselle paikkakunnalle saadakseen esimerkiksi ammatillista perusopetusta, vaikeutuu monen opiskelijan toimeentulo ja arki.

Unohtaa ei missään nimessä pidä myöskään opetustyön ammattilaisia. Itse opettajana halusin jättää sen tässä osiossa kuitenkin viimeiseksi, mutten missään tapauksessa vähäisimmäksi. Koulu on osa nopeasti muuttuvaa yhteiskuntaa. Nämä yhteiskunnan muutokset vaikuttavat opettajien ja muun kouluhenkilöstön työhön. Haasteina ovat mm. tiedon ja taidon nopea uudistuminen, opetuksen kehittäminen ja arviointi sekä uudenlaiset oppimiskäsitykset ja opetusmenetelmät sekä kasvavat erityisopetuksen ja eriyttävän opetuksen tarpeet. Koulujen henkilöstö tarvitseekin jatkuvaa lisäkoulutusta ja täydennyskoulutusta, mutta myös tukea työssä jaksamiseen vaativassa työssä. Myös kasvatusalan ammattilaisten palkkausta tulee yleisesti korottaa työn vaativuuden ja vaikuttavuuden vaatimalle tasolle.

Pelkkä hoitotakuu ei turvaa ihmisten elämää – ei silloinkaan vaikka se toimisi.”

Terveydenhuollon haasteisiin tulee vastata oikeilla ja aidoilla toimenpiteillä. Lääkärin vastaanotolle pääseminen tulee turvata kaikkialla Suomessa ilman viivytystä ja erikoislääkärille hoitoon pääsy tulee tapahtua vajaassa kuukaudessa ja leikkausjonoja tulee lyhentää.

Terveyskeskuslääkärien saatavuus tulee taata myös pienemmillä paikkakunnilla ns. lähipalveluna kunta- ja palvelurakenneuudistuksenkin toteuduttua. Lääkärien koulutusmääriä tulee kasvattaa ja haja-asustusalueiden työpaikat tulee tehdä houkutteleviksi erityisillä valtakunnallisilla ”vaikean alueen” –lisillä.

Omaishoitajiin on järkevää panostaa. Tällä hetkellä arvioiden mukaan Suomessa on noin 300 000 perhettä, joissa on omaishoitajatilanne, mutta virallisen järjestelmän piirissä näistä on vain noin 28 000 perhettä. Tälläkin hetkellä siis monet vaikeissa hoitotilanteissa elävät perheet jäävät vaille virallista kuntakohtaista tukea.

Tilanne yhteiskunnassa on edelleen kuitenkin muuttumassa rajusti, kun kysymys on huoltosuhteesta eli työikäisten määrästä verrattuna lasten ja vanhusten määrään. Vuonna 2030 lasketaan joka neljännen kansalaisen olevan yli 65-vuotias (25 % väestöstä). Suhteellisesti vielä nopeammin kasvavat vanhimmat ikäluokat. 25 vuoden päästä yli 75-vuotiaiden määrä yli kaksinkertaistuu nykyisestä 340 000 henkilöstä yli 700 000 henkilöön ja yli 84-vuotiaiden määrä kasvaa 80 000:sta 170 000:een.

Koti on vanhukselle tai vammautuneellekin koti ja kodissa asumista mahdollisimman pitkään tulee tukea. Tutkimusten mukaan arvioimalla ja suunnittelemalla omaishoitajien tukipalvelujen todellinen tarve voidaan säästää nykykäytäntöön verrattuna jopa 5000 euroa perhettä kohden vuodessa ja lisätä inhimillisyyttä mittaamattomasti. Noin puolet säästöstä saadaan kotihoitoon panostamalla laitoshoidon lykkääntymisestä. Samalla myös omaishoitajien elämänlaatu ja turvallisuudentunne kohenee. Tukipalveluita tuleekin kehittää aktiivisesti tarpeen kasvaessa ja lisätä omaishoitajien oikeutta vapaapäiviin. Omaishoitajan turvallisuuden tunnetta lisää tutkimusten mukaan myös tieto siitä, että kriisitilanteessa apu tulee aina nopeasti. Lisäksi kotihoitoa vahvistamalla ja vanhustyötä tekeviä järjestöjä tukemalla lisätään vanhusten turvallisuutta ja lievennetään yksinäisyyttä

Omaishoidon tukeminen on kunnan kannalta erittäin taloudellinen tapa asiakkaan hoidon järjestämiseksi. Omaishoitajakäytänteet vaihtelevat maassamme tällä hetkellä paljon. Tulevaisuudessa tarvitaankin tasavertaisuuden saavuttamiseksi yhtenäisiä ohjeita ja tuen myöntämisen kriteereitä – tavoitteena tulee olla ennen kaikkea omaishoidettavan ja omaishoitajan hyvä ja inhimillinen tilanne.

Keskeinen seikka ikäihmisten kotona selviytymiselle mahdollisimman pitkään on myös se, että he saisivat itselleen tärkeitä ja oikeita palveluja eikä vain sairaanhoitoon liittyviä. Ikäihmiset toivovat selvitysten mukaan eniten siivousta, kaupassakäyntiä ja ruoanlaittoa. Nämä palvelut on lopetettu liian monissa kunnissa. Tukipalvelut tuleekin palauttaa käyttöön. Yhteiskunnan tulee vastata vähävaraisimpien avusta, mutta tämän rinnalla tulee kehittää myös maksullisia palveluita. Peruspalveluiden tulee kuitenkin olla jatkossakin kaikille nykylaajuudessa ilmaisia. Tulevaisuuden senioriväestö on kuitenkin usein maksukykyisempää kuin ennen ja myös valmiimpaa maksamaan saadessaan laadukasta ja tarvitsemaansa lisäpalvelua. Lisäpalveluita ovat myös erilaisen päivätoiminnan kehittäminen, retkien järjestäminen yms. Nämä palvelut voivat helpolla kustantaa itse itsensä. Lisäpalveluita tulee siis tarjota kysynnän mukaan. Päivätoiminnalla on erittäin merkittävä vaikutus juuri omahoitajille, sekä kotona selviämiselle – kuntouttava ote! Tässä työssä tärkeässä roolissa voisi olla myös ns. kolmas sektori ja seurakunnat. Tällaisen vapaaehtoisen työn tueksi tarvitaan kuitenkin palvelukoordinaattoreita, jotka voisivat ansaita palkkansa laitoshoitotarpeen vähenemisenä.

Eli toisaalta palvelujentarve ei kasva yhtä räjähdysmäisesti, jos vanhukset pysyvät terveempinä. Ennaltaehkäisyn merkitys siis kasvaa. Ja toisaalta työntekijöitä ei tarvita niin paljoa enempää mutta tarvitaan käsien lisäksi päätä eli hyvää suunnittelua ja kuntouttavaa työotetta. Kaikille ei pidä tarjota samaa, vaan pitää käyttää järkeä ja suunnitella yksilökohtaisesti palvelua. Henkilöstö tarvitsee jatkuvaa lisäkoulutusta ja täydennyskoulutusta. Hyvä vanhustyö edellyttää lämminhenkisyyttä, empatiaa ja ystävällisyyttä sekä tahtoa tehdä hyvää ja toimia oikein – eettisyyttä. Mutta tästä ammattilaisten työstä pitää yhteiskunnan maksaa myös työtä ja sen vaativuutta vastaava palkkaa.

”Monipuolinen eläkeikä ja turvallinen vanhuus on luotava siis ihmisten tarpeiden ja toiveiden pohjalta.”

Sekä valtakunnallisen että alueellisen senioripolitiikan peruslähtökohtana tulee olla jokaisen ihmisen itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Näin ollen kotona asumisen on oltava aina ensisijainen vaihtoehto. Läheskään kaikki eläkeikäiset eivät tarvitse jatkuvaa hoivaa ja huolenpitoa, mikä kuva usein välittyy keskusteluissa niin sanotusta huoltosuhteesta. Yhä suurempi osa eläkeläisistä elää fyysisesti ja sosiaalisesti täyttä elämää tunnemmehan hyvin sanonnan: Eläkepäiviä odotetaan, jotta päästään nauttimaan elämästä. Huomioon on otettava, että myös hoidon ja hoivan tarve tulee kasvamaan varsinaisten sairauksien vaatiman hoidon lisäksi. Tähän tarpeeseen on vastattava mahdollisimman paljon yksilön elämäntilannetta kunnioittaen.

Lisäksi kunta- ja kaupunkisuunnittelussa on lasten, nuorten ja ikääntyvien ihmisten tarpeet huomioitava yhä paremmin ja miettivä investointien käyttöä kymmenien vuosien aika-akselilla joustavasti.

Tämän päivän vanhukset ja ikäihmiset ovat huolehtineet meistä ja koko maamme tulevaisuudesta ja itsenäisyydestä. Meidän on huolehdittava nyt kunnolla heistä.

On sanottu, että hyvin hoidettu elinkeinopolitiikka on kunnan parasta sosiaali- ja yleistä hyvinvointipolitiikkaa. On sanottu, että kunnan menestyminen on suoraan verrannollinen yritystensä hyvinvointiin niiden työllistämiskykyyn ja kannattavuuteen.”

Yrittäjyyttä tulee tukea ja esimerkiksi palvelualojen työpaikkojen syntymistä tulee helpottaa mm. alentamalla työn teettämisen sivukuluja. Lisäksi esimerkiksi yrittäjätuloa on edelleen verotettava yhdenkertaisesti.

Lisäksi verouudistusta tulee jatkaa määrätietoisesti työllisyysnäkökulmasta talouskasvun ja työllisyyden edistämiseksi. Tuloveron alennukset parantavat ihmisten ostovoimaa ja näin syntyy uusia työpaikkoja. Talouskasvu on siis avainasia hyvinvoinnin rahoitukselle ja kestävää kasvua ei ole ilman kilpailukykyistä verotusta. Työnverotusta tulee siis alentaa kaikilla tulotasoilla ja esimerkiksi ns. lisätuloista pitää tehdä houkuttelevia takaamalla vähintään puolet lisätuloista käteen ja työeläkemaksujen tasoa ei tule nostaa. Korkeat marginaaliverot korottavat nimittäin työnverotuksen Suomessa, yli 10 vuotta jatkuneista veronalennuksista huolimatta, edelleen OECD-maiden kireimpien maiden joukkoon.

Myös yritysten sukupolven vaihdoksia tulee helpottaa mm. luopumalla perintöverosta Ruotsin esimerkin mukaan. Perinnöistä on jo vähintään kertaalleen maksettu vero ja perintöverosta luopuminen ei ole taloudellisestikaan Suomelle riski. Perintö- ja lahjaveron tuotto on vuosittain noin 475 miljoonaa.

Suomalainen yritysvarallisuuden tulee säilyttää kilpailukykynsä myös sukupolvenvaihdosmurroksen yli. Tärkeää olisi myös turvata yritysten pysyminen suomalaisten määräysvallassa. Näiden ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan erilaisia uudistuksia, joista perheyrityksille ajankohtaisin on yritysvarallisuuden perintöverosta luopuminen. Perintövero rasittaa nimenomaan perheyrityksiä, eikä vastaavaa rasitetta ole muilla yrityksillä. Tämä uudistus tulisi toteuttaa mahdollisimman pikaisesti niin, että yritykset voivat valmistautua muutoksiin muutamien vuosien siirtymäajalla. Perintöverosta luopuminen mahdollistaisi yrityksissä sukupolven vaihdokset ja yrittäjyyden jatkumisen.

Muutaman lähivuoden aikana siirtyy 40 000 yrittäjää eläkkeelle ja tämän hetken tiedon mukaan vain noin 20 prosenttia yrityksistä onnistuu toteuttamaan sukupolven vaihdoksessa ja loput vaihtaa muuten omistajaa tai pahimmassa tapauksessa yritys lopettaa. Kokonaan lopettavien yritysten määrä on noin 40 prosenttia. Tämä on yhteiskunnallisesti todella iso asia, mihin pitää vastata yhteiskunnallisilla toimilla tehokkaasti.

Perintöverosta luopuminen turvaisi myös perheiden ja aviopuolisoiden tulevaisuutta. Verosta luopumisella vahvistettaisiin myös kaikkein köyhimpien tilannetta.

Myös maatalousyrittäjien toimintaedellytykset tulee turvata tulevaisuudessakin muiden yrittäjien tapaan. Yleisesti yrittäjyyttä tukevien toimenpiteiden lisäksi erityisesti maatalouden toimintaedellytyksiä tulee ylläpitää mm. niin, että kiinteistöveroa ei suunnitellusti uloteta maa- ja metsätalousmaahan.

Lisäksi kotitalousvähennystä tulee kehittää ja sen enimmäismäärää ja sitä koskevia työkohteita laajentaa. Kotitalousvähennyksellä autetaan perheitä ja perheiden jaksamista. Kotitalousvähennysten laajentamisella ja korottamisella lisätään myös vanhusten kotona asumista entistä pidempään ja tätä kautta syntyy uusia työpaikkoja. Malli kitkee myös harmaata taloutta merkittävästi.

”Kattavaa hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi ylläpitää ilman toimivia kannustimia, talouskasvua ja hyvää työllisyyttä.”

Kts. myös verotus luvusta 5. liikenteen osalta.

Arkipäivän turvallisuutta tulee parantaa niin, että jokainen meistä voi tuntea olonsa turvalliseksi niin kotona kuin kadullakin.

Perheen asemaa yhteiskunnassa, vanhempien vastuuta lapsistaan ja lapsien vastuuta ikääntyvistä vanhemmistaan tulee vahvistaa. Sukupolvien välistä yhteisvastuuta ja mahdollisuutta perheenjäsenten keskinäiseen huolenpitoon on siis edistettävä.

Rakkaus on rajoja – opetti rakas äitini minulle lapsena. Silloin en ehkä aina sitä ymmärtänyt, mutta nyt ymmärrän ja olen kiitollinen. Tämän päivän lapsille ja nuorille tulee myös turvata välittävä aikuisten yhteisö. Välittävä yhteisö arvostaa, mutta myös valvoo ja puuttuu ympäristön tapahtumiin niiden sitä vaatiessa.

Puolustusjärjestelmämme tulee tulevaisuudessakin perustua yleiseen ja yhtenäiseen asevelvollisuuteen ja korkeaan maanpuolustustahtoon. Maanpuolustusta on jatkuvasti kehitettävä arvioimalla laaja-alaisesti Suomen edun toteutuminen. Ajanmukaisesti, monipuolisesti ja tehokkaasti toimivat puolustusvoimat ovat kansallinen voimavara myös rauhan aikana. Nato-optio tulee säilyttää ja olla valmis myös käyttämään sitä, jos olosuhteet muuttuvat tavalla, joka ajankohtaistaa jäsenyyden. Kaikessa tapauksessa Nato-jäsenyys vaatii Suomessa varsin laajaa kansallista yhteisymmärrystä ja kansanäänestystä.

”Kestävän kehityksen perusajatuksena on turvata ihmisen hyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa. Yleisesti ottaen kestävä kehitys on ihmiskunnan suurin oppimishaaste – mikä vaatii työtä kaiken ikäisten ihmisten keskuudessa.”

Ilmastonmuutos on tämän hetken vakavin globaali ympäristöongelma. Tavoitteena tulee siis olla yhteiskunnan ja talouden kehityksen sopeuttaminen luonnon asettamiin reunaehtoihin. Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta on meidän kaikkien yhteinen suuri haaste. Yleisesti ottaen kestäväkehitys on ihmiskunnan suurin oppimishaaste – mikä vaatii työtä kaiken ikäisten ihmisten keskuudessa.

Energiansäästö ja järkevä käyttö ovat avain kestävämpään energiatulevaisuuteen. Uusiutuvien energialähteiden käyttöön siirtymisellä ei voida turvata maailman energiataloutta, ilman, että ihmiset ovat valmiita tinkimään myös energiankulutuksestaan. Uusiutuvien energialähteiden ja erityisesti bioenergian käyttöä tulee lisätä ja tukea samalla, kun valistustyötä energiakysymyksistä kehitetään.

Kuitenkin tärkeää on, että energiaverotuksen tulee jatkossakin olla kohtuullista niin ettei verotus rasita liikaa yrityksiä eikä kotitalouksiakaan. Tavoitteena tulee olla vakaa ja edullinen energian hinta – ympäristö huomioon ottaen.

Kestävän kehityksen politiikka on siis politiikkaa, joka kannustaa innovaatioihin ja investointeihin ja luo niille onnistumisen edellytyksiä.

Kaatopaikoille vietävän yhdyskuntajätteen määrää tulee vähentää edistämällä jätteiden lajittelua ja kierrätystä. YTV:n 11/2006 tekemän kotitalousjätetutkimuksen mukaan yksi pääkaupunkiseudulla asuva ihminen tuottaa jätettä keskimäärin 340 kiloa vuodessa. Vähiten jätettä tuottavissa talouksissa syntyy 35 kiloa jätettä henkilöä kohden ja eniten jätettä tuottavat yltävät jopa 1300 kiloon vuodessa. Tutkimuksen mukaan niissä talouksissa missä jätettä syntyy eniten, ei uskota siihen, että jätteen määrää voitaisiin vähentää. Selvitys kuitenkin osoittaa, että erot jätteen tuottamisessa ovat niin valtavia, että asialle on jotain tehtävissä ennen kaikkea valistus- ja opetustyöllä. Tässä työssä esimerkiksi alakouluilla tulisi olla aiempaa suurempi ja johdetumpi rooli.

Kuntien välistä jätehuollon yhteistyötä tulee kehittää yhdessä yksityisten ympäristönhuoltoalan yritysten kanssa, tavoitteena kaatopaikkojen vähentäminen ja jätteenkäsittelyn tehostaminen. Yksityisiä ympäristönhuoltoalan yrityksiä tulee kohdella tasapuolisesti kunnallisten jätehuoltoyhtiöiden kanssa. Jätteiden polttoa edistetään teollisuuden ja yhdyskuntien energialaitoksissa. Ns. penkkaan menevän jätteen määrä tulee ensin saada laskettua noin 20 prosenttiin syntyvästä jätteestä ja myöhemmin noin 15 prosenttiin.

LIIKENNETURVALLISUUS LÄHTEE HYVÄKUNTOISISTA TEISTÄ

” Liikenneturvallisuus lähtee hyväkuntoisista teistä”

Liikenneturvallisuudessa kaiken a ja o on hyväkuntoinen tiestö. Liikennepolitiikan tavoitteiksi on todettu laadukkaat ja toimintavarmat liikenneväylät, jotka ovat perusedellytys yhteiskunnan tehokkaalle, alueellisesti ja sosiaalisesti tasavertaiselle ja kansainvälisesti kilpailukykyiselle toiminnalle.

Kaikkien liikenneratkaisujen tulee perustua liikenneturvallisuuden edistämiseen, mutta oikea ratkaisumalli siihen on tieverkoston kehittäminen ja nykyisen tiestön kunnon säilyttäminen ja kohentaminen. Tieverkostomme on pääosaltaan yli 30 vuotta vanhaa. Perustienpitoon tuleekin mitä kiireemmin panostaa. Nykysatsauksilla tieverkon kunto tulee heikkenemään lähivuosina dramaattisesti.

1960 – ja 1970 –luvulla rakennettu ja suunniteltu tieverkosto ei myöskään vastaa enää nykypäivän liikenteen vaatimuksia ja mm. risteysjärjestelyihin, ohitus- ja kiihdytyskaistoihin tulee lisätä määrärahasatsauksia.
Myös elinkeinoelämän toimintaedellytykset tulee turvata laadukkailla ja kehittyvillä liikenneyhteyksillä. Liikkumista ja kuljettamista tulee kehittää kestävällä pohjalla ottaen huomioon taloudelliset näkökulmat ympäristöasioiden lisäksi. Tiestön talvikunnossapitoa tulee parantaa ja estää säästösyistä tehdyt kunnossapidon tasoalennukset. Myös raskaanliikenteen tauko- ja levähdyspaikkoja tulee kehittää 2000-lukua vastaaviksi.

Laadukas ja sitä kautta turvallinen tieverkko on panostus, mikä kantaa tulosta vähentyvien liikenneonnettomuuksien ja kehittyvän talouden kautta ja mahdollistaa myös ihmisten asumisen hieman kauempanakin työpaikastaan.

Lasten liikenneturvallisuuden parantamiseksi suojatien status suojatienä tulee palauttaa. Pelkät kampanjat asian eteen eivät riitä, vaan suojatien kunnioittamisrikkeistä tulee rangaista kovemmalla kädellä.

Liikennepolitiikan tavoitteena tulee olla myös joukkoliikenteen toimintaedellytysten turvaaminen maaseudulla ja kehittäminen kaupungeissa ja pääväylillä. Matkakeskusten rakentamisia tulee jatkaa niin, että julkinen liikenne nivoutuu yhtenäiseksi ja käyttäjäystävälliseksi ketjuksi.

VEROTUS KANNUSTAVAKSI

Suomen on kuljettava etujoukoissa myös liikenteen biopolttoaineiden kehittämisessä. Ratkaisuista tulee tehdä houkuttelevia. Myös dieselvero on jäänne historiasta, joka estää autokannan muuttumista ympäristöystävällisemmäksi. Ajoneuvojen dieselverosta luopuminen nostaisi dieselajoneuvojen osuutta uusista ajoneuvoista ja olisi näin palvelus ympäristölle.

Henkilöautojen verotus pitäisi uudistaa muutenkin kokonaisuudessaan EU:n esittämään suuntaan kannustamaan ympäristöystävällisiin ja vähäpäästöisiin valintoihin. Uuden auton hankinnan yhteydessä perittävää autoveroa tulee laskea selvästi tai poistaa kokonaan ja verotuksen painopiste siirretään auton käytöstä vuosittain perittävään ajoneuvoveroon. Vuotuinen ajoneuvovero eli nk. käyttömaksu tulee porrastaa polttoaineen kulutuksen ja päästöjen perusteella.