Ilta-Sanomat julkaisi eilen 30.6.2025 laajan tutkimuksen maamme 2000-luvun presidenttien onnistumisesta ja ennen muuta ulkopolitiikan hoitamisesta. Istuva tasavallan presidentti Alexander Stubb kerää suomalaisista vuolaasti kiitosta. Perustuslain mukaanhan ulkopolitiikan johtaminen kuuluu yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa keskeisiin tasavallan presidentin valtaoikeuksiin ja tehtäviin. Nykyisessä turbulentissa ja vaikeassa ulko- ja turvallisuuspolitiikan ajassa tasavallan presidentti Alexander Stubb näyttääkin löytäneen hyvän tavan hoitaa oman maamme, mutta myös laajemminkin Euroopan ja maailmankin kriisejä. Stubb kerääkin kiitosta kansalta laajasti laidasta laitaan.
Suomalaiset nostavat tasavallan presidentti Alexander Stubbin, edeltäjänsä hurjaa kansansuosiota ja toiselle kaudelleen suoraan ensimmäisellä kierrokseltakin valitun, presidentti Sauli Niinistön rinnalle. Yli puolet suomalaisista arvioivat Stubbin onnistuneen ulkopolitiikan hoidossa yhtä hyvin kuin Niinistö.
2ooo-luvun ensimmäiset kaksitoista vuotta hallinneen presidentti Tarja Halosen Stubb peittoaakin sitten ulkopolitiikan hoidossa kansan mielestä selvästi. Stubb on Ilta-Sanomien teettämän kyselyn mukaan onnistunut suomalaisten mielestä hoitamaan ulkopolitiikkaa paremmin kuin presidentti Tarja Halonen. Peräti lähes joka toinen (48%) suomalaisista katsoo Stubbin onnistuneen tehtävässään paremmin kuin Tarja Halonen ja vielä 18 prosenttia vähintäänkin yhtä hyvin. Halosta huonommin Stubbin katsoo onnistuneen vain joka kymmenes vastaajista. Mielenkiintoista on sekin, että SDP:nkin kannattajista peräti joka kolmas (34%) katsoo Stubbin onnistuneen ulkopolitiikan hoidossa demaritaustaista Halosta paremmin. Yli 50% tyytyväisyysarviot Stubb kerää kokoomusta, perussuomalaisia, kristillisdemokraatteja, keskustaa ja RKP:tä kannattavien joukosta.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb teki tarkastuskäynnin Reserviupseerikouluun Haminaan torstaina 26. kesäkuuta 2025. Tarkastus jatkui Kirkkojärven marssilla, johon presidentti osallistui yhdessä reserviupseerikurssi 266:n upseerioppilaiden kanssa. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia
Niinistöönkin verrattaessa Stubb pärjää kiitettävällä tavalla. Lähes joka viides (17%) katsoo Stubbin onnistuneen jopa Niinistöäkin paremmin ja yli puolet (51%) vähintäänkin yhtä hyvin.
Ilta-Sanomille tutkimustulosta arvioinut Iro Researchin asiakkuus- ja tutkimusjohtaja Juho Rahkonen totesikin, että ”Stubb käyttää aktiivisesti sosiaalista mediaa ja esiintyy epämuodollisesti.” Rahkonen toteaa IS:lle presidentti Tarja Halosen näyttäytyvän suomalaisille ”maailmoja syleilevältä maailmanparantajalta”, joka on ymmärtänyt Venäjää liikaa. Sen sijaan presidentti Sauli Niinistön Rahkonen katsoo edustaneen ns. perinteistä Paasikiven–Kekkosen linjaa, jossa Venäjään ja muihin valtioihin on suhtauduttu pragmaattisesti.
Rahkonen kuvaakin tasavallan presidentti Alexander Stubbin olevan kuin ”yksi meistä”.
Kyselyn Ilta-Sanomille toteutti Iro Research internetpaneelissaan tuhannella vastaajalla aikavälillä 10.–22. kesäkuuta. Tutkimuksen kokonaistulosten keskimääräinen virhemarginaali on noin 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb onkin ottanut tehtävänsä hoitoon uudenlaisen tavan ja aktiivisen otteen näkyä myös tavallisessa arjessa. Itse laitoin isolla arvostuksella huomioon viimeksi kesäkuussa, kun Stubb ylipäällikkönä osallistui kovaan reserviupseerikoulun Kirkkojärven marssiin. Kirkkojärven marssillahan on pitkä maanpuolustuksemme perinne. Reserviupseerikurssien kova koitos järjestettiin ensimmäisen kerran jo 1936 ja nyt 90 vuotta myöhemmin marssi järjestetään kahdesti vuodessa eli jokaisella Reserviupseerikurssilla. Kirkkojärven marssilla yksiköt kilpailevat toisiaan, mutta myös itsesään vastaan kahteen osaan jakautuvassa kilpailussa. Vaativaan urakkaan kuuluu toinen erityisesti sotilastaitoja mittaava tehtäväosuus ja toinen noin 30 kilometrin pikamarssi. Kesäkuun 26. päivänä 2025 tasavallan presidentti Stubb osallistui Kirkkojärven marssiin yhdessä reserviupseerikurssi 266:n upseerioppilaiden kanssa ja urakan jälkeen ylipäällikkö kiittikin joukkojaan ja nuoria suomalaissotilaita:
”Olipa hieno kokemus. Joukkuehengen aisti kaikkialla. Kaveria ei jätetä. Kiitos kaikille, jotka olivat mukana. Kiitos palveluksesta”.
Erinomainen esimerkki siitä kuinka joukkoja johdetaan edestä. Tasavallan presidentti Alexander Stubb teki varmasti sellaista mikä kosketti jokaista suomalaista varusmiestä ja sotilasta ja osoitti, että maatamme puolustetaan yhdessä ja yhteistyöllä.
…
Tänään kesän 2025 Kesäkiertueeni jatkuu heinäkuun kuukausimarkkinoilla. Ensimmäisenä tiistaina on aina vuorossa Hämeenlinnan kuukausimarkkinat ja sitten kuun ensimmäinen keskiviikko on Lahden kuukausimarkkinoiden päivä. Liikkeellä siis taas ja aamulla katselin eilisillan luonnonmonimuotoisuuspeltomme kylvöjä niin hyvältähän sekin näytti. Kosteutta hyvin maassa ja nyt näyttäisi tulevan sitä lämpöäkin.
Nähdään Hämeenlinnan kuukausimarkkinoilla!
….
KESÄKIERTUE 2025 – Tänään Hämeenlinnan ja huomenna Lahden kuukausimarkkinoilla
Olipas upea päivä Hämeenlinnan torilla. Sää suosi ja sen myötä myös väkeä todella paljon liikkeellä. Ja monia hyviä keskusteluja ja kohtaamisiakin.
Hämeenlinnassa puhutti tänään tietenkin talous ja velkaantuminen, turvallisuus ja Venäjä ja myös teiden kunto ja asfalttiurakat ja myös sotaorpojen tilanne. Monenlaista siis tänäänkin esillä ja huomenna varmasti Lahdessa osittain samat, mutta varmasti myös muitakin aiheita. Huomista kohden siis….