Loma Turkissa osui siis Ramadanin loppuun ja tänään on Sokerijuhlan aika. Paasto siis loppuu. Vielä eilen minareteistä kuului viesti kun aurinko oli laskenut. Mutta tänään paikallisilla on juhlapäivä ja itseasiassa kolmipäiväinen juhla. Kuulemma hieman kuin meillä joulu eli haudoilla käyntiä, sukulaisia, hyvää ruokaa ja sellaista. Ramazan Bayram.
Mielenkiintoista nähdä näkyykö juhlapäivä hotellillamme. Onko pöydät vielä täydempiä ja ennen muuta niitä makeimpia juhlan herkkuja täynnä. Ehkä siitä juhlan toinen nimi Şekerbayram eli Sokerijuhla.
Meille ei Ramadan ja Sokerijuhlakaan uskonnon kautta kuulu, mutta mielenkiintoista kokea tämäkin täällä.
…
Kokoomus kuuntelee vaikka Heinonen lomailee 🙂
Eli tänään lauantaina avustajani Anni Puntila on Hämeenlinnan Elomessuilla. Anni on myös hämeenlinnalaisia kuntapäättäjiä ja piirimme varapuheenjohtaja. Mutta käykääpä Annia moikkaamassa ja tutustumassa häneen kokoomusteltalla klo 15-18. Kokoomus kuuntelee ja ottaa opiksi. Ja hei, Annin kanssa voitte sopia myös syksyn eduskuntavierailuja ja muitakin jo. Mahtava tyyppi. Kannattaa tutustua.