Sinä teet suojatien – Turvallinen koulutie lapsille

Blogi, tiistaina 11.08.2015

Tällä ja ensi viikolla yli 60 000 uutta ekaluokkalaista aloittaa koulun. Moni aivan uusi koululainen siis aloittaa koulutiensä ja meidän aikuisten tulee osaltamme tehdä siitä turvallinen. Ja ekaluokkalaisten lisäksi liikenteessä kulkee näinä päivinä myös paljon muitakin koululaisia ja monet innokkaina kohti koulua ja huomio välillä ja ehkä useinkin liikenteen kannalta epäolennaisessa. Sen ymmrtää hyvin kun kerrottavana on kaikki kesän tapahtumat ja näytettävänä ehkä uusi reppu tai penaalikin.

Ensimmäinen koulupäivä

Tässä minä ensimmäisenä kouluaamunani yhdessä kaverini Petrin lanssa. Viertolan kasvatit.

Koulumatka sisältää monen lapsen kohdalla monta vaaranpaikkaa. On kapeita teitä, teiden ylityksiä ja paljon muuta. Ja valitettavasti juurikin tieliikenneonnettomuudet ovat lasten suurin yksittäinen tapaturmaisten kuolemien syy. Joka kolmas tieliikenteessä loukkaantunut jalankulkija oli lapsi tai nuori.

Matkalla voi olla myös suojateitä. Valitettavan usein suojatie voi ollakin juuri koulutien vaarallisin paikka. Vaarallisin paikka siis nimestään huolimatta. Ja tästä vastuussa olemme me autoilijat. Meidän tulee tehdä suojateistä nimensä veroisia ja kunnioittaa niitä ja antaa tietä. Liikennetturvan tutkimuksen mukaan 90% suomalaisista haluaisi turvallisemmat suojatiet. Eli eikö siis tehdä ne yhdessä!

Lasten liikennekäyttäytymiseen vaikuttaa myös erittäin isolla tavalla meidän aikuisten antama esimerkki. Ollaan siis hyväksi esimerkiksi niin autonratissa kuin lastemme kanssa liikenteessäkin. Lopulta nimittäin vastuu liikenteessä on aina meillä aikuisilla.

Tässä vielä Liikenneturvan muutama mainio ohje meille vanhemmille, jotta koulumatka sujuisi mahdollisimman turvallisesti:

  1. Lyhyin reitti ei aina ole turvallisin. Vanhemman kannattaa selvittää, millä reiteistä on vähiten riskikohtia, kuten vilkkaita tienylityksiä. Koulumatkalla kannattaa suosia jalkakäytäviä. Jos lapsi joutuu kävelemään osan reitistä tien pientareella, siellä tulee kulkea matkaseuran kanssa perätysten.
  2. Huolehdi, että lapsi valitsee aina suojatien. Autoilijan on vaikeaa huomata pientä koululaista, jos tämä ryntää tielle esimerkiksi pysäköityjen autojen välistä. Suojatiellä on muistettava varmistaa, että auto on varmasti aikeissa pysähtyä.
  3. Varmista, että lapsi keskittyy liikenteeseen eikä leikkiin. Leikit koulukavereiden kanssa tulisi unohtaa autoteiden läheisyydessä. Lasta kannattaa myös muistuttaa, että liikenteessä ei näppäillä puhelinta tai muita laitteita.

Entisenä opettejana huoleni näin elokuun alussa aina erityisen suuri. Muista opeajoilta aina pelänneeni aamuisia puhelinsoittoja. Joskus kerrottiin läheltäpiti-tilanteista liikenteestä. Onneksi minun kohdallani ei koskaan tapahtuneesta onnettomuudesta. Toivottavasti niitä ei satu nytkään.

Tänään aamulla vein lapset päiväkotiin ja viskariin. Ja sitten kävinkin entisellä koulullani Lopen Kirkonkylän koululla moikkaamassa kouluväkeä. Siellä edelleen monta entistä kolleegaani aloittamassa työvuotta ja nyt jälleen yksi uusi opekin joka minun aikanani oli oppilaana. Niin ne vuodet vierivät. Se on kuitenkin elämää.

Nyt hetki töitä kotityöpöydän ääressä ja päivällä junalla Helsinkiin ja illalla isännöimään Opetusministeriöön Ossi-verkoston vieraita. Kouluasiat siis illankin teemana.

11846684_10155917369910585_3320012391122533538_n

Osaamisen ja sivistyksen verkosto vieraili tänään opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen luona ministeriössä. Keskustelua heräteltiin uuden hallituksen kärkihankkeista, joihin lukeutuu muun muassa digitalisaation lisääminen opetuksessa sekä ammatillisen koulutuksen tulevat uudistukset. Ministerin terveiset koulutukseen kohdistuvista leikkauksista otettiin ymmärtäväisesti vastaan: ”Tärkeintä on nyt katsoa kauas tulevaisuuteen, toteuttaa rohkeita uudistuksia ja keksiä uusia tapoja tehdä asiat entistäkin paremmin.”

11828638_10153553513916670_3079135312552431444_n

Minulla on ollut ilo johtaa Kokoomuksen Osaamisen ja Sivistyksen politiikkaverkostoa. Mikä määrä sivistys- ja koulutuspuolen kenttäosaamista jälleen koossa. Liittykää OSSI:in mukaan!

Kello 21.27 ja hetki sitten kotiin. Tänään siis työpäivä vei Helsinkiin ja koulutus- ja sivistysasioiden pariin. Illalla vielä Kokoomuksen Osaamisen ja Sivistyksen politiikkaverkoston tapaaminen Opetus- ja kulttuuriministeriössä. Minulla on ollut kunnia saada vetää puolueemme OSSI-verkostoa Henna Virkkusen jälkeen jo vuosien ajan ja hienoa jälleen kun verkostollamme ja kokoomuksella on oma ministerikin. Tänään opetusministerimme Sanni Grahn-Laasonen emännöikin iltaamme ja kävimme lähes 60 hengen kanssa läpi hallitusohjelmaa ja sen koulu- ja 11828540_10153553505121670_5394352918260274899_nsivistyspuoluen kärkihankkeita. Uskomaton määrä osaamista löytyy meidän kentältä ja tämänkin illan joukossa ammattilaisia niin yliopistoista kuin ammattikouluistakin ja opiskelijoista ja opettajistakin. Sovimmekin tänään jo jatkotyöstämistä niin että ammatillisenkoulutuksen juttuja valmistelemaan kutsumme porukasta sillä sektorilla toimivat ja omaan iltaansa lukiouudistusta valmistelemaan OSSI:n lukiopuolen ammattilaisia opettajista, rehtoreista ja myös lukiolaisista. Näin saamme kaiken osaamisen parhaalla mahdollisella tavalla hyödynnettyä.

OSSI:n kanssa kutsumme vielä ennen vuodenvaihdetta myös yhteen kaikki kokoomuslaiset koulutus- ja sivistyslautakuntien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat ympäri Suomen. Se oli yksi hienoimmista OSSI-illoista aikanaan kun opetusministerinämme oli Henna Virkkunen ja nyt siis tuon illan uusimme Sannin kanssa.

Eli jos ette vielä ole mukana Osaamisen ja Sivistyksen verkostossamme ja haluatte olla antamassa oman panoksemme tälläkin vaalikaudella näihin asioihin niin liittykääpä mukaan. Mukaan pääset täältä: Kokoomuksen Osaamisen ja Sivistyksen verkosto OSSI.

Mutta nyt kello jo paljon ja pitkä päivä takana. Paljon saimme jälleen aikaan ja pian myös juttuja jo julkikin. Huomenna pidän vielä yhden lomapäivän ja otan lasten kanssa suunnaksi Hämeenlinnan ja vankilamuseon sekä itse Hämeen linnan. Loppuviikko meneekin sitten taas tiukasti töiden parissa.

11846663_10153553142376670_1243318662294417293_n

Tässä maamme opetusministerit 1800-luvulta tähän päivään… Seinällä allekain muuten kolme loppilaistakin.

11231200_10153553139146670_6243782739950766866_n (1)

Tässä kolme opetusministeriä jotka kotoisin Lopelta tai muuten vahva yhteys Loppeen kotikuntana. Tunnistatteko?

 

Kommentit