32 päivää, 98 tapahtumaa ja 5050 kilometriä.
Sellainen kampanja tällä kertaa. Itseasiassa taisi mennä jonkun matkaa yli sadan eri vaalijutun, jos mukaan olisi laskenut vielä vaalikahviloiden päivittäiset pysähdykset ja muut vastaavat. Mutta 98 varsinaista tapahtumaa ja tilaisuutta. Parhaani tein.
Lämmin kiitos siis Tiina Seppälälle, joka tällä kertaa vastasi kampanjani ohjelmasta ja tilaisuuksista. Välillä vähän alkoi itseäkin hirvityttää, että mitähän sieltä vielä tulee, mutta hyviä tapahtumia, tilaisuuksia ja ennen muuta tuhansia kohtaamisia sieltä tuli. Iso kiitos Tiina!
Vaalipäällikkönä Riku Bitter vastasi jälleen kampanjastani isossa kuvassa ja kokonaisuudesta. Ja Juha Järvinen mainonnasta ja markkinoinnista. Jarmo Laukkanen rahoituksesta ja sitten kymmenet ja kymmenet tekijät kaikesta tekemisestä. Valtava määrä oli tällä kertaa tekijöitä mukana ja tämä mahdollisti esimerkiksi sen, että Riihimäen Kokoomuskahvila oli avoinna 22 päivää ja yhteensä 189 tuntia. Lopella kahvila avoinna päivän vähemmän aikaa. Lisäksi rautatieasemilla monia tempauksia, markkinoilla ja toreilla ja turuilla. Liikkeellä oli busseja mainoksin ja VaaliAutoTimoja ennätysmäärä isoine mainoksineen. Kiitos kaikille yrittäjille pakettiautojensa kylkien lainasta ja teippausporukalle Juhan, Peltovuoren Petterin ja Viljamaan Ramin johdolla. Ja voisi sanoa, että tämän kampanja puuhapete oli sitten Mursulan Jukka joka ehti kaikkeen mahdolliseen ja vähän mahdottomaankin. Ja sitten joka puolella Hämettä omat tiimit toimivat aktiivisesti. Oli Lounais-Hämeen tiimin pizzailtaa, Hausjärven porukan juttuja, Hämeenlinnan tapahtumia mm. Cafe in Cafe -happeningejä ja Päijät-Hämeen tapahtumia ja kampanjointia. Iso kiitos teille kaikille!
Iiro Viinanen on ollut mukana tukemassa uraani alusta lähtien toimien mm. yli 600 henkisen tukiryhmäni puheenjohtajana. Sieltä se viesti on levinnyt ympäri Hämettä ja onhan meillä ollut mainoksia aina Aurinkorannikkoa myöten.
Mutta nyt siis karavaani pysähtynyt. Vaalirauha on tänään laskeutunut maahan ja on teidän vuoronne. Olen käytettävissä jatkossakin maamme parlamenttiin. Lupaan olla jatkossakin ahkera ja avoin. Lupaan tehdä aina parhaani. Jos siis haluatte, niin pyydän teiltä nyt tukea työni jatkolle. Sen voitte tehdä tänään äänestämällä Hämeessä…
80
Lämmin kiitos teille kaikille! Minä otan nyt kahvia.