Railimo, Sarvamaa ja Heinonen mukana – Hollolassa puhuttivat EU-vaalit

Uutiset, torstaina 04.06.2009

Hollolan Kokoomuksen järjestämä Hei, me pelataan ulkopolitiikkaa- ilta keräsi EU-vaalien alla mukavasti väkeä Salpakankaalle, Ravintola Olkihattuun. Illan pääesiintyjinä olivat paikalle ehtineet eurovaaliehdokkaat Riikka Railimo ja Petri Sarvamaa.

Koko päivän Päijät-Hämeessä kiertäneet ehdokkaat pääsivät kansanedustaja Timo Heinosen tentattavaksi ja myös yleisö innostui kyselemään ehdokkailta. Vilkkaan keskustelun jälkeen aikaa jäi myös kokoomusopiskelijoiden työstämälle, Kokoomuksen omalle Hei, me pelataan ulkopolitiikkaa-pelille.

– Keskusteluissa nousi esiin monta tärkeää asiaa, kuten Itämeren tila, Venäjä, suomalainen maatalous ja mm. Turkin EU-jäsenyys. Mukavaa, avointa keskustelua kokoomuksen tapaan ja Hollolan Kokoomus oli tehnyt erinomaista työtä tapahtuman järjestelyissä, kertoi Hämeen Kokoomuksen puheenjohtajana toimiva Timo Heinonen.

Kokoomusyhdistykset ja eurovaaliehdokkaat järjestävät useita tilaisuuksia ympäri Suomea vielä ennen varsinaista vaalipäivää 7.6. Tarkempia tietoja ehdokkaista ja tilaisuuksista löytyy sivuilta www.intotietotaito.fi ja www.kokoomus.fi.

– Nyt painetaan täysillä loppuun asti. Henki vaalikentillä on ollut mahtava ja väki on hyvin mukana. Itse uskon hyvään tulokseen, totesi Timo Heinonen ja kertoi omaan kalenteriin mahtuvan vielä monenlaista ennen itse vaalipäivää.

Kommentit