Perinteinen talvisodan päättymisen muistoseminaari järjestetään tuttuun tapaan Panssarimuseolla. Tällä kertaa tilaisuus järjestetään jo aattoiltana eli torstaina 12.3.2026. Tilaisuus alkaa Parolan Panssarimuseolla kello 18 ja tätä ennen seminaariin osallistuville on tarjolla munkkikahvit.
-Perinteemme jatkuu ja tällä kertaa saamme kuulla esitelmän Suomen Nato-ajan päätöksenteosta. Valiokuntamme puheenjohtaja Heikki Autto puhuu mm. siitä miten Suomen Nato-integraatio on edennyt, mutta myös maailman turvallisuusarkkitehtuurista
laajemminkin, toteaa tilaisuutta isännöivä kansanedustaja Timo Heinonen, joka itsekin toimii puolustusvaliokunnassa.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto (kok) käsittelee puheenvuorossaan nopeasti ja merkittävästi muuttunutta maailman turvallisuustilannetta, mutta myös päätöksentekoa Nato-aikakauden Suomessa. Seminaariin osallistuvat voivat tutustua myös Panssarimuseon näyttelyyn kello 17 alkaen ja tällöin on myös tarjolla perinteiset munkkikahvit.
Perinteisen Talvisodan päättymisen muistoseminaarin järjestelyistä vastaavat Panssarimuseo ja kansanedustaja Timo Heinonen. Aiempina vuosina seminaarissa on kuultu mm. puolustusvoimain komentaja kenraali Timo Kivistä ja jo edesmennyttä yhtä Suomen historian pitkäaikaisinta kansanedustajaa ja ministeriä Ilkka Kanervaa.
Tilaisuuteen on rajallisesti paikkoja ja siksi osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista. Ilmoittaudu mukaan täältä.