Politiikan Pulssi tuntuu kaikkialla Suomessa

Blogi, keskiviikkona 29.01.2025

Joitain vuosia sitten, vuonna 2020, Kokoomuksen toimesta aloitimme Suomessa aivan uudenlaisen toiminnan. Päätimme, että matkaamme läpi Suomen Kemijärveltä lähtien ja matkan varrella teemme ennätysmäärän Kokoomus-tilaisuuksia eri kaupunkeihin.

“Politiikkaa ei voi tehdä salaa, siksi ollaan kiertueella”

Näin totesi tuolloin puolueemme puheenjohtaja Petteri Orpo (kok) kiertueen startissa Kemijärvellä. Kuusi päivää, 22 paikkakuntaa ja Kokoomuksen eduskuntaryhmä isosti liikkeellä. Pysähdyksiä oli Kemijärvellä, Rovaniemellä, Kemissä, Oulussa, Kokkolassa, Vaasassa, Seinäjoella, Porissa, Turussa, Jyväskylässä, Mikkelissä, Lahdessa, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Joensuussa, Kuopiossa, Kajaanissa, Tampereella, Hämeenlinnassa, Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä. Lisäksi Kuopion ja Oulun kiertuetapahtumien yhteydessä järjestettiin kesän 2020 puoluekokoukseen tehtävän tavoiteohjelman julkinen keskustelutilaisuus.

Kiertue tunnettiin silloin nimellä Kokoomus Kiertää ja kiersikin isosti. Syntyi uusi perinne, jota tänä vuonna näyttää hauskasti kopioivan niin veljet ja siskot vasemmalla kuin oikeallakin. Ja hyvä niin, sillä eihän politiikkaa pidä tehdä salaa.

Meidän tämän vuoden Kokoomus Kiertää kiertue tunnetaan nimellä Politiikan Pulssi. Tällä kertaa Kokoomuksen eduskuntaryhmä starttasi kiertueelle kahdelle reitille, joista toinen kiertää Itä- ja toinen Länsi-Suomen, eilen tiistaina 28.1. ja kiertue huipentuu sitten tulevana lauantaina 1.2. vaaliristeilylle. Lännen kierros pitää sisällään 26 paikkaa ja samoin idänkin rundi 26 paikkaa.

52 kuntaa ja tapahtumaa! Suomen suurin poliittinen kiertue.

Homma on siis todellakin isolla ja lisäksi tapahtumaviikko pitää sisällään vielä paljon muutakin. Eilen vedin itse Politiikan Pulssi Facebook Liven eli tarjosimme myös tapahtuman heille, jotka eivät syystä tai toisesta paikan päälle päässeet. Esteettömyyttä ja saavutettavuutta tämäkin. Ja näyttää kiinnostavan. Aamulla nyt kun katsoin, niin tuon eilisen Politiikan Pulssi Facebook Liven on nähnyt jo yli 5000 katsojaa FB:n puolella. Livessä jokainen pääsi mukaan oman kahvikuppinsa äärellä myös kotisohvalta tai lounastauolta ja keskusteluissa oli mukana niin perintövero, verotus laajemminkin, turvallisuus ja Itämeren tilanne ja myös lähestyvät kuntavaalit- ja aluevaalitkin. Tuon FB-liven tallenne löytyy täältä:

Politiikan Pulssi Facebook Live 28.1.2025

Nyt uusi aamu. Me suuntaamme kohti pohjoista loppuviikoksi kollegani Heikki Auton kanssa ja siellä Arctic Lapland Rallyn tunnelmia ja selostuksia ohjelmassa. Tänään jatkuu sitten Politiikan Pulssi -kiertue ja tapahtumia toinen mokona. Meillä Rovaniemellä sitten vielä torstainakin 30.1.2024 Politiikan Pulssin Jatkot.

Tulkaahan kahville! Ja juttusille! Kokoomukseen törmää nyt kaikkialla 🙂

Politiikan pulssi-kiertue lännessä

tiistai 28.1.
9.00-9.45. Rovaniemi Linkki tapahtumaan
11.30-12.00 Tornio Linkki tapahtumaan
12.30-13.00 Kemi Linkki tapahtumaan
16.00-16.30 Raahe Linkki tapahtumaan
18.00-18.30 Ylivieska Linkki tapahtumaan
19.15-19.45 Kalajoki Linkki tapahtumaan

keskiviikko 29.1.
8:30- 9:20 Kokkola Linkki tapahtumaan
10:45-11:30 Seinäjoki Linkki tapahtumaan
13:30 -14:10 Vaasa Linkki tapahtumaan
15.30-16.00 Kauhajoki Linkki tapahtumaan
17.15-17.45 Kankaanpää Linkki tapahtumaan
18.45-19.30 Pori Linkki tapahtumaan

torstai 30.1.
10.30-11.15 Rauma Linkki tapahtumaan
12.30-13.15 Raisio Linkki tapahtumaan
14.30-15.15 Kaarina Linkki tapahtumaan

16.15-17.00 Loimaa Linkki tapahtumaan
17.45-18.30 Forssa Linkki tapahtumaan

perjantai 31.1.
10.00-10.45 Salo Linkki tapahtumaan
11.45-12.30 Vihti/Nummela Linkki tapahtumaan
14.00-14.45 Lohja Linkki tapahtumaan
15.15-16.00 Raasepori/Karjaa Linkki tapahtumaan
16.45-17.30 Kirkkonummi Linkki tapahtumaan

lauantai 1.2.
10.00-10.45 Nurmijärvi/Kirkonkylä Linkki tapahtumaan
11.15-12.00 Tuusula/Hyrylä Linkki tapahtumaan
12.30-13.15 Järvenpää Linkki tapahtumaan
13.30-14.15 Kerava Linkki tapahtumaan

Politiikan pulssi-kiertue idässä

tiistai 28.1.
10.00-10.45 Sipoo Linkki tapahtumaan
11.15-12.00 Porvoo Linkki tapahtumaan
12.45-13.30 Loviisa Linkki tapahtumaan
15.00-15.45 Kotka Linkki tapahtumaan
16.15-17.00 Hamina Linkki tapahtumaan
18.00-19.00 Kouvola Linkki tapahtumaan

keskiviikko 29.1.
9.30-10.15 Lappeenranta Linkki tapahtumaan
11.00-12.00 Imatra Linkki tapahtumaan
13.45-14.30 Savonlinna Linkki tapahtumaan
16.00-16.45 Mikkeli Linkki tapahtumaan
18.00-18.45 Varkaus Linkki tapahtumaan

torstai 30.1.
9.00-9.45. Joensuu Linkki tapahtumaan
11.15-12.00 Nurmes Linkki tapahtumaan
13.30-14.30 Kajaani Linkki tapahtumaan
15.15-16.00 Iisalmi Linkki tapahtumaan
17.00-17.30 Siilinjärvi Linkki tapahtumaan
18.00-19.00 Kuopio Linkki tapahtumaan

 

perjantai 31.1.
10.00-10.30 Laukaa Linkki tapahtumaan
11.00-12.00 Jyväskylä Linkki tapahtumaan
14.30-15.15 Kangasala Linkki tapahtumaan
15.45-16.30 Ylöjärvi Linkki tapahtumaan
16.45-17.30 Nokia Linkki tapahtumaan
18.30-19.30 Hämeenlinna Linkki tapahtumaan

 

lauantai 1.2.
9.00-9.45 Lahti Linkki tapahtumaan
10.45-11.30 Riihimäki Linkki tapahtumaan
12.00-12.45. Hyvinkää Linkki tapahtumaan

 

 

Kommentit