Vanha kettu ja pikku hukka tänään matkassa.
Kettukarkeista nimet meille. Tänään siis ystäväni ja eduskunnan huonenaapurini Ben Zyskowicz tuli Hämeeseen vauhdittamaan minun eduskuntavaalikampanjaa. Olimme aamujunalle sopineet treffit ja siitä sitten matka jatkui Hämeessä Vaali-Vitollani.

Tästä se Benin vierailu vauhdittamaan minun eduskuntavaalikampanjaani tänne Hämeeseen aamulla alkoi. Riihimäelle Ben tuli junalla ja tästä sitten Vaali-Vito vei meidät ensin Riihimäen Vaalikahvilalle ja sitten Hämeenlinnan Laurellille.

Riihimäen Kahvila oli täynnä väkeä ja tuoleja kannettiin takahuoneesta lisää. Lopulta nekin loppuivat kesken ja osa seisoi seinustoilla ja osa ovensuussa ja osa jopa odotti Benia pihalla.

Ja Riihimäen Timon Kokoomuskahvilan ”emäntä” Derya Özgün sai tänään keittää Riihimäellä Taina Noopilan kanssa pannun jos toisenkin kahvia. Väkeä reilun tunnin aikana paikalla kävi reilusti yli viisikymmentä.
Hieman mietimme kuinka saamme väkeä liikkeelle pääsiäisenä, mutta turhaan mietimme. Riihimäen Vaalikahvilalla oli kahvit ja pullat valmiina kun sinne yhdeltätoista saavuimme ja tupa täynnä. Derya Özgün ja Taina Noopila kantoivat lisää tuoleja takahuoneesta ja kaikkialta ja senkin jälkeen valitettavasti osa joutui tyytymään seisomapaikkoihin. Tai oikeastaan onneksi. Oli hienoa huomata, että tilaisuutemme Benin kanssa veti ja sain riihimäkeläiset liikkeelle ja paikalle tuli väkeä myös ainakin Lopelta, Hausjärveltä ja Janakkalasta.
Ben piti tänään kiertueellamme erinomaiset alustukset Venäjästä ja maamme ulkopolitiikasta. Itse lyhyesti täydensin alustuksia ja sitten olimme varanneet toisen puolituntisen tai kolmevarttia kysymyksille ja keskustelulle. Keskustelussa sitten esille nousi mm. eläkeläisten verotus, sote kuin vero- ja yrittäjäpolitiikkakin. Ja taidettiin muutamissa kysymyksissä sivuta muitakin ajankohtaisia aiheita. Vilkas ja hyvä keskustelu ja monta uutta vierasta myös kahvilassani tänään.
Hämeenlinnan Laurellilla sitten päivän toinen keskustelutilaisuus. Myös Laurell täynnä väkeä yhdeltä kun aloitimme ja siellä samoilla teemoilla keskustelu venyi puolitoistatuntiseksi. Ja olisi jatkunut varmaan vielä pitkäänkin, mutta päivän jatkoaikataulut pakottivat sitten jo lopettelemaan. Hämeenlinnassa myös paljon uusiakin ihmisiä paikalla ja oli mukava kuulla useammaltakin, että nyt halusivat varta vasten tulla minut henkilökohtaisesti tapaamaan kun olivat päätyneet, että tällä kertaa äänet annetaan Heinoselle. Sellaisesta palautteesta tulee kyllä aina hyvä fiilis.
Riihimäen ja Hämeenlinnan isommat kahvitilaisuutemme vetivät Benin kanssa siis yhteenstä reilusti toista sataa henkeä kahvittelemaan ja keskustelunaiheita siis todellakin riitti. Hämeenlinnasta sitten kampanjapäivä jatkui Janakkalaan Tervakoskelle ja sieltä kotikonnuille tänne Lopelle.
Nyt kello 18.41 ja kotona. Hieman ulkonakin ehdin jo piipahtamaan ja yhden linnunpöntönkin korjaamaan. Huomenna sitten taas mennään ja vuorossa Hämeenlinnan huhtikuun kuukausimarkkinat. Itse olen paikalla heti aamusta kello yhdeksän lähtien. Tervetuloa teltallemme!

Tiistaina 7.4.2015 Hämeenlinnan kuukausimarkkinoilla kansanedustajat Anne-Mari Virolainen ja Timo Heinonen sekä Kokoomuksen puoluesihteeri Minna Arve. Paikalla myös kokoomuksen ehdokkaita Hämeestä. Tervetuloa Hämeenlinnan Kokoomuksen teltalle!