”Onni kasvaa yhteisössä.”
Se tämän vuoden Vanhustenviikon teema. Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäiväähän on vietetty jo vuodesta 1954 lähtien lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina ja sitä seuraava viikko on sitten oma erityinen Vanhustenviikko.

Tänään Vanhustenviikon perinteen mukaan veimme Lopen kokoomuslaisten ja Lopen senioreiden kanssa ikäihmisiä ulkoilemaan. Viime vuonna tempauksemme kohde oli Hoivakoti Salmela ja nyt uusi Villa Eedilä.
Meillä Lopella on syntynyt perinne, että vanhustenviikolla teemme tempauksen jollain kotikuntamme hoivakodilla ja viemme ikäihmisiä ulkoilemaan. Parina aiempana vuotena olemme olleet ulkoilemassa mummojen ja pappojen kanssa Salmelassa ja tänään sitten olimme liikkeellä uudessa Lopen Eedilän hoivakodissa. Uusi Eedilähäön valmistui juuri sopivasti syyskuulla ja tänään upea koti on täynnä asukkaita ja elämää. Ja ei voi kuin olla tyytyväinen, että tällainen talo Lopelle syntyi ja syntyi aivan viime hetkillä. Isoin kiitos tästä kuuluu valtuutettu ja vanhustenhoidon ammattilaisellemme Eeva Pyhälammille (kok), jonka valtuustoaloitteesta hoivakodin suunnittelu ja rakentaminen lähti liikkeelle. Lopen kunta ei enää tähän juoksuun lähtenyt, mutta etsimme sitten hankkeelle ulkopuolisen tekijän Suomen Hoiva ja Asunto Oy:n Pertti Karjalaisen johdolla ja myös rahoituksen sieltä ja ARA:lta. Näin teimme Eevan aloitteesta totta ja saimme Lopelle upean 49 asunnon modernin hoivakodin. Ja uskallan sanoa, että tämä jäänee jos ei viimeiseksi niin yhdeksi harvoista tällaisista hoivakodeista mitä enää pieniin kuntiin rakennetaan. Voisi melkein Eevalle kiitokseksi todeta tuttuun tapaan, että teot ovat kauneinta puhetta.
Tänään mukava ja lämminhenkinen tempaus Villa Eedilällä. Pääsimme tutustumaan samalla kodiksi muuttuneeseen taloon ja myös ulkoilemaan yhdessä syksyisessä säässä.
Iso kiitos vielä kaikille mukana olleille Tiia Hervalan (kok) johdolla ja myös Lopen Senioreille ja kokoomuslaisille aktiivisuudesta. Tämä tempaus saa ehdottomasti jatkoa ja katsotaan jos keksisimme jatkossa jotain muutakin.
Ja oli mukava huomata, että Lopen Kokoomuksen Villa Eedilälle lahjaksi viemä Kotipihlaja kasvoi ja voi hyvin uuden talon kauniilla pihamaalla.
Tänä vuonna Vanhustenviikkoa vietetään 6.-12.10.2025 teemalla Onni kasvaa yhteisössä –
#Vanhustenviikko #OnniKasvaaYhteisössä #iästänumero
….
Nyt kello 18.40 ja kotona Viertolassa. Tänään valiokunnat ja myös liikennejaoston kokous. Voisi sanoa, että sellainen aikalailla normitiistai. Ja yksi mielenkiintoinen tapaaminen datakeskusteollisuuden parissa. Todella paljon on vääriä käsityksiä näistä liikkeellä ja niihin perustuvaa vastustusta ja kritiikkiä. Eivät datakeskukset meidän sähköä syö ja teollisuusalueita täytä tyhjillä konehalleilla. Pienetkin datakeskukset työllistävät noin sata henkeä pysyvästi isommissa puhutaan yli 300 hengen työllisyysvaikutuksista. Itseasiassa aikalailla herättävä oli alan toteamus, että vanhaan paperitehtaaseen tehty datakeskus työllistääkin enemmän kuin lopulta alas ajettu paperitehdas. Aikamoista. Ja hyvä uutinen oli myös se, että näiltä aloilta löytyy hyvin työpaikkoja ja esimerkiksi paperiteollisuuden rakennemuutoksessa työttömiksi joutuneista on monet pienellä koulutuksella löytäneet uuden työpaikan datakeskuksista. Erinomaista.
Nyt hetki vielä huomisen valmisteluja ja sitten kiitellään tästä päivästä.




