Elokuun maakuntapäivää vietimme tällä kertaa Riihimäellä. Kohteina minulle jo entuudestaan enemmän kuin tutut Sako ja Riihimäen varuskuntakunta-alue. Mutta vaikka paikat ovat tuttuja niin viime aikoina näissä on tapahtunut paljon uuttakin. Maailmanpoliittinen tilanne ja erityisesti Venäjän aggressiivinen toiminta ja hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on laittanut maailman järjestystä uusiksi. Välillä tuntuu, että ei enää mitään järjestystä olekaan.
Tapahtumasarja vei meidät Natoon nopeammin kuin me Kokoomuksessa uskalsimme edes uskoa. Oli hämmentävää nähdä miten monet sellaiset vuosikymmenten ajan Natoa ja Yhdysvaltoja demonisoineet vasemmistopoliitikot yhtäkkiä olivatkin Natoon liittymisen kanssa. Ihan ensimmäisenä en olisi lyönyt vetoa senkään puolesta, että vasemmistoliitto ja sen puheenjohtaja Li Andersson olisivat yhtenä maamme hallituksen johtoryhmän jäsenenä viemässä maatamme Natoon. Näin vain kävi ja hyvä niin.
Nyt meitä suojaa maailman parhaat turvatakuut. Artikla 5 turva on päällämme ja Nato vahvempi kuin koskaan. Itseasiassa meidän mukaan liittyminen liittokuntaan vahvisti sitä merkittävästi ja kun toivottavasti pian myös Ruotsi saadaan täysjäsenyyden piiriin, niin voidaan hyvin puhua, että koko pohjoinen ulottuvuus ja Itämeren alueen turvallisuusarkkitehtuuri muuttui. Ja tulee muuten vielä muuttumaan Naton sisälläkin, mistä myös täällä olen kirjoittanut.
Mutta Nato tulee näkymään myös meidän maaperällä monessa. Tänään kävimme kollegoiden kanssa tutustumassa Riihimäen kaupungin suunnitelmiin rakentaa rakentaa yhdessä Puolustusvoimien kanssa erityistä puolustusalan omaa ekosysteemiä Riihimäelle. Tämän kaiken tavoitteena on synnyttää uusia innovaatioita ja kasvua tulevaisuudessa. Meillähän toimii Riihimäen seutukunnalla jo nyt erittäin vahva Puolustusvoimien osaamiskeskittymä digitalisaation ja kyberpuolustuksen alueella, mikä jo nyt yksin työllistää Riihimäen varuskunta-alueella noin 600 henkeä. Puolustusvoimien tutkimuslaitos, johtamisjärjestelmäkeskus ja ELSO eli elektronisen sodankäynnin keskus ovat hyviä esimerkkejä korkean osaamisen huippuyksiköistä. Nämä antavat jo nyt varusmieskoulutusta, kouluttavat uusia osaajia henkilökuntaan, tekevät tutkimusta ja kehittävät uusia ratkaisuja PV:lle. Perusta on siis kunnossa ja nyt tämän päälle haluamme rakentaa lisää. Tavoitteenamme on saada Suomeen ja Riihimäelle Naton osaamiskeskus, COE – Center of Excellence.
Tällainen korkean teknologian COE vahvistaisi merkittävästi asemaamme ja rooliamme korkean osaamispotentiaalimme kautta Natossa, mutta myös osaltaan tukisi maamme talouskasvua. Kenraaliluutnantti (res) Ilkka Korkiamäki toimii Riihimäen hankkeen asiantuntijana ja koordinoijana ja oli tänään mielenkiintoinen kuulla, että askelmerkit ovat kunnossa ja askelia on myös otettu eteenpäin.
Toteutuessaan Naton osaamiskeskus muodostuisi Riihimäellä jo toimivien Puolustusvoimien yksiköiden varaan. Tällainen teknisiin johtamisjärjestelmiin keskittyvä osaamiskeskus nimittäin puuttuu Natolta, ja Puolustusvoimien osaaminen alueellamme on jo nyt kansainvälisesti tunnustettua. Tällainen korkeaan teknologiaan keskittyvä osaamiskeskus toisi myös lisää kasvua jo vahvaan suomalaiseen yrityskenttään digitalisaation alueella. Suomen Nato-jäsenyys nähdään Riihimäellä tällaisena kasvun mahdollistajana. Riihimäki on valmis haasteeseen ja uudenlaiseen yhteistoimintaan puolustusalan innovaatiotoiminnan edistämiseksi.
Myös everstiluutnantti Tuomas Arajuuri kävi läpi PV:n johtamisjärjestelmäkeskuksen toimintaa, kybervarusmieskoulustamme, mutta myös täydennyskoulusta ja kokeilu ja kehittämistoimintaa. Mielenkiintoinen aamupäivä ja toivottavasti pian on lisääkin kerrottavaksi.
Ennen Riihimäen varuskunnan vierailua kävimme siis myös Sakolla. Euroopan suurimman kiväärivalmistajan ja Beretta-konserniin kuuluvan Sakonkin uutiset ovat olleet viimeaikoina rohkaisevia. Maailman toiseksi vanhin perheyritys investoi vahvasti lisää Riihimäelle ja työpaikkoja on syntynyt vuosittain lisää. Viime aikoina Sako on myös kertonut lukuisista isoista kaupoista niin kotimaahamme kuin ulkomaillekin. Kaiken kaikkiaan meidän Kanta-Hämeen puolustussektorin merkittävä kokonaisuus työllistää tuhansia mukaan lukien Patria ja myös Lounais-Hämeessä toimivat yritykset.
Tänään en itse muiden työtehtävien johdosta ehtinyt Forssan yrityskierrokselle. Siellä olleet kohteet C.P.E. Production ja DA-Group ovat kuitenkin minulle myös enemmän kuin tuttuja ja niissä olen vieraillut lukuisia kertoja. Mutta tänään visiitti niissä jäi väliin.
Erittäin antoisa päivä ja pitkä. Nato-Suomea rakennetaan nyt määrätietoisesti.