Miksi pääministeri Sanna Marinin hallitus salaa tai pimittää valmistelunsa? – IL: ”Näyttää olevan uusi normaali, että kaikki tehdään kriisivalmisteluna”

Blogi, maanantaina 02.01.2023

”Hallituksen sähkötyöryhmän kokouksista ei ole ministeriössä yhtäkään julkista asiakirjaa”

Näin uutisoi Verkkouutiset jouluaikana vastauksensa tietopyyntöön liittyen pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen sähkötyöryhmän kokouksiin. Kokouksista ei hallitus ole tehnyt vastauksen mukaan yhden yhtä pöytäkirjaa ja eikä kokouksista ole muitakaan julkisia asiakirjoja.

Viisikko yhteiskuvassa hallituksen 1-vuotispäivänä 10.12.2020. © Laura Kotila | valtioneuvoston kanslia

Työ- ja elinkeinoministeriöstä oli vastattu medialle, että ”työryhmä on epävirallinen, joten kokouksista ei ole tehty ”varsinaisia pöytäkirjoja”. Ministeriön mukaan myöskään mitään kokouksia varten valmisteltuja tai kokouksissa laadittuja julkisia asiakirjoja ei ole.” Vastaus kuullostaa erikoiselta varsinkin sen jälkeen, kun kävi selväksi, että pääministeri Sanna Marin itse antoi valmistelusta julkisuuteen väärää tietoa. Tuntuu siltä, että tällä toimintatavalla suojellaan jotain tai halutaan ainakin salata tai peitellä tehtyä tai ehkä enemmänkin tekemätöntä.

Marinhan väitti itse, että sähkötukiratkaisuja olisi valmisteltu jo syksystä lähtien, mutta myöhemmin kävi selväksi, että toimeksianto oli annettu vasta päivää ennen 13.12.2022, kuin pääministeri itse twitterissä kertoi 20 sentin sähkönhintakatosta. Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston hallitusneuvos Arto Rajala vahvisti tiedon Helsingin Sanomissa 27.12.2022. Nyt kaiken valmisteluun liittyvän materiaalin yms. salaaminen tai tekemättömyys laittaa kaikkien toimien päälle sumuisen verhon?

Iltalehdessä 31.12.2022 Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen ihmettelikin, miksi sähköministerityöryhmän joulun alla pitämästä kokouksesta ei ole julkisia dokumentteja. Voutilainen totesi jatkoksi, että…

”Näyttää olevan uusi normaali, että kaikki tehdään kriisivalmisteluna. Sen ei pitäisi olla uusi normaali, koska se johtaa siihen, että ei tiedoteta kansalaisia riittävästi päätösten valmisteluvaiheista.”

IL:ssä Voutilaisella olin selvä ohje Marinin hallitukselle: kun tehdään linjauksia, julkisia dokumentteja pitäisi olla. Syyttävä sormi osoittaakin Marinin hallituksen pidempiaikaiseen toimintatapaan tai malliin. Voutilainen nostaa nyt käytävän sähkökeskustelun rinnalla toiseksi esimerkiksi aiemman Fortum-casen ja näistä syntyneen tilanteen missä ei tiedetä ”Kuka on milloinkin ollut tietoinen mistäkin asiasta? Tämähän kertoo selkeästä ongelmasta, jos lähdetään jälkikäteen arvuuttelemaan, kuka on ja mitä on linjannut. Kuka on ollut läsnä ja kuka ei?”

Julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen summaakin tilanteen kuvaavasti Iltalehdessä toteamalla, että…

”Näyttää olevan uusi normaali, että kaikki tehdään kriisivalmisteluna. Sen ei pitäisi olla uusi normaali, koska se johtaa siihen, että ei tiedoteta kansalaisia riittävästi päätösten valmisteluvaiheista.”

Ja tähän on helppo jatkoksi todeta, että nykyisen hallituksen kohdalla tällainen Voutilaisen Kädestä suuhun -toiminta on tullut myös äärimmäisen kalliiksi veronmaksajille. Viisikon kokoontuessa on yleensä aina mennyt miljardi tai kaksi päälle kaatuvien ongelmien ratkaisemiseksi ja vielä vähän aina extraa hallituksen kasassa pitämiseksi. Miettikääpä; neljä vuotta ja neljäkymmentä miljardia ja vielä jos päätöksiä tehty kuin kahvipöydässä konsanaan?

Toivottavasti oikeuskansleri selvittää tämän hallituksen toimintaa vielä perusteellisesti. Kansalaisilla on oikeus tietää miten, missä, kenen toimesta ja miksi miljardeja on hassattu myös kaikkeen muuhun kuin koronaan ja Ukrainan Putinin sotaan. Ja miten paljon erilaisia menoja on kuorrutettu näillä perusteilla omiin eturyhmiin ja maakuntiin. Kun käsitellään toisten rahoja – ei siis omia – niin olisi oikeus ja kohtuus edellyttää, että se tehdään huolella ja avoimesti eikä tällä tavalla arvon pääministeri Sanna Marin ja rahankäytöstä vastaava valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.)

Kello 22.54 ja Pekkalassa edelleen. Mukava täällä vielä muutama hetki viettää ennen kuin työt taas täydellä teholla jatkuvat. Tänään kävimme katsomassa Lopen uuden Urheiluhallin rakennustöiden etenemistä Riitta Joutsi-Hännisen ja Olli Aallon kanssa ja hyvinhän sen etenee. Hallin pitäisi olla valmis kesäkuulla ja sitten syksyllä päästäisiin tositoimiin jo uudessa hallissa. Nyt ainakin näytti siltä, että kaikki etenee hyvin ja aikataulussa. Katsomoista on kyselty ja löysin tuossa loppuvuodesta netistä mainion seinään asennettavan katsomon ja nyt alakerran irtopenkit vaihdettiin niihin. Liitän tähän videon katsomosta niin näette millainen ratkaisu ja itseasiassa tällä tavalla kentän tasoon saamme vielä parisensataa lisäkatsomopaikkaa yläkerran katsomon lisäksi.

Myös hieman piirustuksia muutettiin vielä tuossa matkan varrella. Jostain kumman syystä kahvilaan ei oltu lainkaan tekemässä myyntiluukkua. Vähän siirreltiin wc-tilaa ja muutettiin ovia ja nyt oli mukava huomata, että kahvilan myyntiluukku saatiin myös toteutettua.

Hyvältä näytti siis ja homma etenee. Myös Läyliäisten uuden paloaseman rakentaminen hyvässä mallissa ja sen pitäisi valmistua jo kevättalvella ja syksyllä sitten olisi tarkoitus saada liikkeelle Lopen Uuden Eedilän rakentaminen. Uusi vanhustenhoidon talo lähti liikkeelle kokoomuksen Eeva Pyhälammin valtuustoaloitteesta ja saimme sille nyt myös ARA:n rahoituksen rakennuttajan kanssa eli hyvässä asennossa sekin. Hankkeen siis toteuttaa yksityinen toimija ja toimintaa tulee pyörittämään sitten hyvinvointialue. Mutta näin saamme siis Lopelle riittävän määrän 2020-luvun ajanmukaisia vanhustenhoidon hoivapaikkoja. Jokaiselle loppilaiselle tavoite löytää jatkossa hoivapaikka omasta kotikunnasta.

Samalla kävin myös isää katsomassa ja illalla vielä mukavaa yhteistä aikaa kuopuksen kanssa. Hyvä ja tehokas päivä. Huomenna sitten liikkeelle talvikierros ja ensimmäisenä luvassa Hämeenlinnan kuukausimarkkinat.

 

 

 

 

Kommentit