Lopella Järventaustan Kyläkuituosuuskunta aloitti muutama vuosi sitten hatunnostonarvoisen urakan. Loppijärven Järventakana herättiin tarpeeseen saada koteihin ja yrityksiin, mutta myös vapaa-ajanasuntoihin ja mökeille 2020-luvun edellytysten mukaiset tietoliikenneyhteydet. Näin syntyi Järventaustan Pirtillä kyläkuituosuuskunta ja koko alueemme lähti hommaan mukaan. Myös meidän mökkimme – Pekkala – sijaitsee juuri tällä alueella Hevosojan kylällä ja ensimmäisten joukossa myös meidän portinpieleen tuli kyltti kertomaan, että tälle alueelle rakennetaan valokuitua. Nyt loppukesästä veneet lähtivätkin liikkeelle tuolta Järventaustan vastarannalta ja pudottivat merikaapelin Loppijärven pohjaan ja pian nopeat yhteydet olivat myös totta tällä puolella järveä.
Järventaustan kyläkuituosuuskunnan kuituun on ilmoittautunut mukaan jo noin 700 kiinnostunutta liittyjää, joista suuri osa on muuten juurikin alueemme kesämökkiläisiä. Kyseinen kyläkuitu saatiin pääosin toimintaan jo tänä vuonna, mutta hanke on herättänyt niin laajaa kiinnostusta myös muualla päin Loppea, että kuitua on rakennettu myös Järventaustan kylän rajojen ulkopuolellekin. Ensin Lopen kunta päätti vetää kunnan omana investointina kuitukaapelin Lopen etelärajalta maantie 132:n vartta pitkin Maakylästä Läyliäisten kautta Joentaakse ja kirkonkylään. Uusimpana kunta päätti rakentaa tänä vuonna vastaavaa runkolinjaa Riihimäeltä kantatie 54:n varressa Kormusta Launosten kautta Joentaakse jne. Näin myös Lopella toimivilla yrityksillä on nyt ollut mahdollisuus liittyä valokuituverkkoon.
Loppuvuodesta kunta sai päätettäväkseen valokuidun lainantakauksen jatkon. Asia tuli hyvin tiukalla aikataululla kunnan päätettäväksi. Itse valokuituosuuskunnan jäsenenä olin luonnollisesti jäävi takauspyyntöä käsittelemään. Esityksen käsittelikin kunnanhallitus varapuheenjohtajan Jorma Kilpiäisen (sit.) johdolla. Asia oli tänään jo sitten etenemässä ylimääräiseen kunnanvaltuustoon, mutta nyt matkaan oli tullut ylitsepääsemättömiä esteitä. Kuntalaki itseasiassa estää yksiselitteisesti kuntaa takaamasta lainaa osuuskunnalle joka toimii nykyisin myös taajamista eli ns. markkinaehtoisilla alueilla. Kunnan takaus siis vääristäisi näillä alueilla, missä toimii myös yrityksiä tai muita toimijoita, kilpailua ja siksi kuntalaki on tässä ehdoton. Tänään kunnanhallitus joutuikin ylimääräisessä kokouksessaan Kilpiäisen johdolla vielä tekemään päätöksen, että kunnan takausta ei lainalle voida antaa. Asia ei siis näin edennytkää enää valtuuston kokoukseen vaan valtuustoa johtanut Leila Ahlqvist (sd.) joutui toteamaan, että valtuustolle ei enää ole kunnanhallituksen esitystä ja asia poistettiin listalta.
Tilanne on siis tukala. Olisi tärkeää, että saisimme nyt valokuidun rakentumaan koko kuntaamme, mutta nyt kunnan takausmahdollisuudet yms. on kuntalain myötä tukossa, kun osuuskunta toimii tukikelpoisen maaseudun (lue haja-asutusalueen) lisäksi myös taajamissa eli näillä ns. markkinaehtoisilla alueilla. Ehkä ratkaisu voisi löytyä siitä, että taajama-alueille syntyisi oma osuuskunta tai muu toimija, joka toimisi alueen edellyttämällä tavalla markkinaehtoisesti. Tämän jälkeen kunta voisi olla jatkossakin takaamassa verkon rakentamista haja-asutusalueille? Tätä vaihtoehtoa on syytä selvittää kuituosuuskunnan tai markkinaehtoisille alueille tavalla tai toisella?
Ja tärkeää on minusta jatkossakin, että kunta on myös näitä ns. runkolinjoja rakentamassa, kun sopivasti kaivuita päälinjojen varsiin tulee. Varasimmekin myös ensi vuodelle 2022 runkolinjojen rakentamiseen kuntamme budjettiin määrärahaa. Näitä kaivuita hyödyntäen voidaan sitten saada kylät laajakaistayhteyksien piiriin ja nopeat tietoliikenneyhteydet palvelemaan mahdollisimman monia mielellään kaikkia täällä asuvia, toimivia ja aikaansa viettäviä.
Hieman harmillinen konkelo siis tästä nyt loppuvuoteen, mutta valitettavasti kuntalaki ei tässä taipunut. Mutta toivotaan, että hommat etenevät ja verkko kasvaa myös ensi vuonna. Se on koko Lopen etu. Lisätietoa aiheesta löytyy mm. täältä Lopen Kuidun sivuilta.
Nopea tietoliikenneverkko on nimittäin pian kiinteistöjen tärkein verkko sähkön, veden ja viemärin rinnalla.
Jätimme tänään sitten tyngäksi jääneessä ylimääräisessä valtuustossa kaksi valtuustoaloitetta. Toisen tein itse ja siinä esitin, että jatkossa Lopen kunta käyttää vain suomalaista ruokaa ja mielellään lähiruokaa omissa tilaisuuksissaan ja tarjoiluissaan. Pontena siinä myös vaade siitä, että seuraavassa ruokahuollon kilpailutuksessa kotimaisen ja lähiruuan vaade otetaan myös huomioon.
Toisen aloitteemme teki Eeva Pyhälammi ja siinä esitimme, että Lopelle lisätään kiireellisesti koronarokotuksia. Nyt on tärkeä saada säännöllisesti näitä ns. walk in -rokotuksia myös maalaiskuntiin. Edellinen meillä ruuhkautui pahasti ja se osoitti, että tarve on valtava. Nyt edellytämme, että Riihimäen Seudun Terveyskeskuskuntayhtymä lisää näitä rokotuspäiviä Lopelle alkuvuoteen säännöllisesti. Myös ajanvaraukseen perustuvia rokotuspäiviä tulee saada lisää ja esitimme samalla myös sitä, että ainakin yhtenä tai kahtena päivänä ottaisimme käyttöön myös kirjastoautomme ja se voisi kiertää korotustiimin kanssa kylillämme. Viedään siis rokotukset lähelle ihmisiä ja tehdään se mahdollisimman helpoksi.
Kokouspäivä kunnassa näin takana ja ylimääräisten kokousten päivä sitten huomenna vuorossa eduskunnassa. Eli tolppataloa kohden aamusta.