Maakuntapäivän yritysvierailu Kiramin kylpytynnyritehtaalle Sastamalaan – Euroopan markkinajohtaja luottaa suomalaiseen osaamiseen

Blogi, maanantaina 17.10.2016

Tänään tein yritysvierailun Pirkanmaalle Sastamalaan. Kohteena oli kylpytynnyritehdas Kirami ja mukana vierailulla myös kaupungin oma kansanedustaja ja eduskunnan varapuhemies Arto Satonen. Erittäin mielenkiintoinen vierailu yritykseen mikä on taantumasta huolimatta koko ajan kasvanut ja myös kehittänyt omaa businestään ja hakenut ja hakee koko ajan uutta kasvua myös ulkomaanviennistä. Tänäänkin vierailumme aikana valmistui meille näytetyönä yksi palju Hollantiin ja toinen iso odotti rahtia Venäjälle ja pihamaalla useita muita myös matkaa ulkomaille. Suomalainen huippukorkea laatu ja tuotekehitys on huomattu siis maailmallakin ja palju, hulju, kylpytynnyri, mitä nimeä siitä ikinä käytetäänkin tekee kauppansa.

14570268_10154645568966670_9019294433118935086_n

Tämän viikon yritysvierailu Sastamalassa Kiramin tehtaalle. Hienoa suomalaista osaamista ja yrittämistä. Ja vierailun aikana valmistui mm. jälleen yksi palju Hollantiin vietäväksi. Euroopan markkinajohtaja eikä suotta.

14590330_10154645570746670_4319233212881614033_n Kiramin synty ajoittuu 2000-luvun alkuun kun yrityksen toinen omistaja tutustui kylpytynnyreihin Ruotsissa. Sieltä alkoikin pian tuonti Suomeen, mutta suomalaisissa käsissä laatu ja toimivuus ei täyttänyt kaikkia vaatimuksia ja näin oma kotimainen paljutuotanto aloitettiin pian. Ruotsalaisissa paljuissa oli siis runsaasti ns. toivomisen varaa ja kehitettävää ja kehitystyön edetessä mm. veteen asennettava ja tehottomat uppokamiinat on korjattu paljun ulkopuolisilla tehokkailla 35 ja jopa 45kw kamiinoilla. Vuonna 2006 tuotantoon tuli jo lämpöpuisia tynnyteitä ja tehokkaita Tube-kamiinoita ja samaan aikaan yritys laajensi myös tuotantotilojaan. Suurimmat kamiinat on tehty jopa uima-altaita varten eli tehoa siis todellakin löytyy.

Kuusi vuotta sitten yritys laajensi jälleen ja muutti uusiin nykyisiin entisen lipputehtaan tiloihin ja samoihin aikoihin markkinoille tuotiin myös käytännössä ikuiset ja huoltovapaat (pesua lukuunottamatta) muoviset altaat. Ne osaltaan räjäyttivät kaupan ja tekivät Kiramista selvän markkinajohtajan. Puisten tynnyrien myynti väheni ja alaa valtasi muovialtaiden rinnalla aluminiset altaat. Ulkokuorikin on tänä päivänä yhä useammin lähes ikuista puumuovikomposiittilautaa. Vuosien saatossa tärkeäksi kriteeriksi valmistusmateriaalien valinnassa on Kiramilla tullutkin kierrätettävyys.

Tänään Kiramin tuoteperheeseen kuuluu siis maailman parhaat kylpytynnyrit, mutta myös laadukkaat Kirami Allashoitotuotteet. Tarjolla on veden puhtaanapitoon ja puhdistukseen omia aineita, mutta myös biohajoava altaan pesuaine. Tämä onkin äärimmäisen tärkeää kun monet paljut kuitenkin sijaitsevat järvien ja vesistöjen äärellä saunojen pihamailla. , johon kuuluu laadukas ja kattava valikoima kylpytynnyrien ja uima-altaiden puhtaanapitoon soveltuvia kemikaaleja.

14650574_10154645568421670_2548380325799844430_n

Biohajoava pesuaine totta kai!

14650217_10154645568561670_3542989924504209831_n

Pussillisella Kirami-hiiliä lämpiää palju. 15e ja helppoa jos ei ole klapeja.

14732334_10154645569691670_6839424096184693588_n

Tässä rakentuu palju Hollantiin. Kuvassa näkyy hyvin tuo sisärakenne mikä pitää veden hyvin lämpimänä viileämpinäkin iltoina.

14666168_10154645569176670_5782413537307247645_n 14718655_10154645568426670_7921717417675879871_n 14639855_10154645568606670_493268187188752080_n Tänään Kirami työllistää noin 20 henkilöä Sastamalan päätehtaalla ja 10 henkilöä omassa alumiinin jalostuslaitoksessa. Näiden lisäksi yritys käyttää laajaa alihankkijoiden verkostoa lähinnä Pirkanmaan alueella. Vuonna 2014 Kirami nousi jo Euroopan suurimmaksi kylpytynnyrivalmistajaksi ja vuosittain yritys toimittaa yli 4000 kylpytynnyriä ympäri Suomea ja Eurooppaa. Viennin osuus on nykyisin noin viidennes yrityksen liikevaihdosta ja kasvaa koko ajan. Tänäänkin matkaan lähti useampi Kirami Puolaan. Uusi maa oli jälleen valloitettu.

Itse löysin Kiramin muutama vuosi sitten Helsingin Mökkimessuilta. Olin messuilla puhumassa seminaarissa ja piipahdin hetkeksi itse messuillakin. Olin haaveillut pitkään mökille paljua, mutta sen osto ei kotona saanut kovin suurta innostusta kuulemma valtavan huolto- ja kunnossapitotyön takia. Kiertelin messuilla ja pysähdyin Kiramin osastolle minkä tiesin etukäteenkin laadukkaaksi kotimaiseksi kylpytynnyrin tekijäksi. Kerroin kiinnostukseni ja huoleni puhtaanapidon työllistävyydestä. Osaava myynti mies ehdotti ulkoakuoreltaan komposiittilautaista paljua ja sisältä muovista ja isommalla kamiinalla. Hän ei siis myynyt minulle kalliimpaa alumiini allasta vaan sanoi meidän käyttöön parhaan olevan juuri tämä. 35kw Cube kamiina on supertehokas ja palju lämpiää kaivovedestä kylpykuntoon tunti ja vartissa. Huoltovapaa ulkokuori on kaunis ja tyylikäs ja sisältä saumaton muovipinta on helppo pitää puhtaana. Olemme olleet enemmän kuin tyytyväisiä ja voin todellakin suositella juuri tätä kokonaisuutta isommalla kaminalla kaikille. Ja tämä ei ole maksettu mainos vaan tyytyväisen asiakkaan suosittelu.

Mielenkiintoista oli myös tänään nähdä yhdessä Arton kanssa miten paljut tehdään ja kootaan. Ainutlaatuinen styroxinen sisätäyte takaa sen, että palju pysyy lämpinä ja seuraavan aamuna riittää vain pari puuta nostamaan kylpyveden jälleen käyttökuntoon.

Kiitokset Kiramin väelle yrittäjille Mika Rantaselle ja Eero Rantaselle sekä myyntipäällikkö Kalle Pekkalalle esittelystä ja mukavasta yrittäjähenkisestä tuokiosta ja keskustelusta. Jatketaan me työtä eduskunnassa sen eteen, että suomalainen työ kannattaa jatkossakin ja tällaisia yrityksiä syntyy lisää ja ne haluavat ja voivat kasvaa ja investoida huomennakin.

Lisää kylpytynnereistä löydätte täältä: Kirami.

Loppuvuoteen mahtuu vielä muutamia yritysvierailuja tai päiväkoti, koulu tai muita vastaavia vierailuja. Mielelläni tulen käymään ja tutustumaan vaikkapa vanhusten hoivaan tai teidän yritykseen. Minuun voi ehdottomasti olla suoraan yhteydessä vaikkapa sähköpostilla niin sovitaan visiittiä. Haluan pysyä ajantasalla koko ajan siitä missä yrityksissä mennään ja mitä ihmisten arjessa tapahtuu. Tärkeä osa tätä työtä minulle.

….

Ennen Sastamalaa kävin aamusta ensin Ylellä radiohaastattelussa Hämeenlinnassa koulutus- ja AMK- sekä yliopistoasioista ja paluumatkalla sitten Humppilassa ja Forssassa. Mukava ja tehokaspäivä ja paljon nähty ja koettu. Nyt kello jo 21.04 ja juuri lenkiltä kotiin. Huomenna eduskunnassa jatketaan.

Kommentit