Maailman onnellisin kansa – On kaikkien etu, että pidämme tästä maasta parasta mahdollista huolta

Blogi, perjantaina 21.03.2025

”Suomi on jälleen maailman onnellisin”

Näin uutisoi mediat eilen torstaina. Suomi siis piti ykköspaikan YK:n The World Happiness -vertailussa ja itseasiassa kasvatti jopa eroa hieman lisää toiseksi sijoittuneeseen Tanskaan. Aikanaan muistan, kun Tanska oli maailman onnellisin kansa ja silloin nyt jo edesmenneen kollegani ja ystäväni Tommy Tabermannin kanssa lähdimme Tanskaan tutkimaan onnellisuuden juurisyitä. Hienoja muistoja ja taisi sieltä jotain matkaankin jäädä. Myös jo edesmennyt rakas enoni Pekka tapasikin sanoa aina, että ”matkailu avartaa muutakin kuin rahapussia”.

Meidän ykköspaikka maailman onnellisimpana kansana oli jo nyt kahdeksas peräkkäinen ja näin kyllä ajattelen itsekin, vaikka nyt taloudellisesti maallamme onkin haasteita ja myös erilaiset turvallisuusuhat Eurooppaa ravistelevat ja huolta meilläkin herättävät. Meillä on kuitenkin tänäänkin yksi maailman parhaista peruskouluista, hyvä ja laadukas sekä tasa-arvoinen varhaiskasvatus, välittävä ja huolehtiva hyvinvointiyhteiskunta ja sen osana tärkeimmällä hetkellä hyvin kannatteleva ja tukeva sosiaaliturva ja vahva luottamus instituutioihin. Myös yhteiskuntarauha, arjen turvallisuus ja siisteys ja myös puhdas luonto ja laajat lähiluontoalueet varmasti tässä näkyvät. Monia asioita on siis tehty vuosikymmenten aikana oikein ja tämän maan tänäänkin isoin osa kokee myös puolustamisen arvoiseksi.

Meidän takana onnellisuuslistauksessa sitten Tanska ja kymmenen kärjessä myös muut Pohjoismaat Islanti, Ruotsi ja Norja. Talibanin hirmuhallintoon jälleen suistunut Afganistan taasen listan toisessa päässä viimeisenä ja myös Yhdysvalloille ennätysheikko sijoitus – 24. Vielä vuonna 2012 jenkit olivat maailman 11. onnellisin kanssa.

Suureksi tekeminen ei siis näytä tekevän kansaa onnelliseksi.

Mielenkiintoista YK:n The World Happiness -listauksessa oli myös se, että nyt kympin kärkeen mahtuivat myös mm. sellaiset maat kuin Meksiko ja Costa Rica. Raportissa nostettiin esille myös se miten mm. Itä-Euroopan maiden onnellisuus on ollut tasaisessa nousussa. Kahdenkymmen onnellisimman maan joukkoon nousivat nyt mm. Tshekki, Slovenia ja Liettua. YK:n mukaan Itä-, Keski- ja Länsi-Euroopan onnellisuustasot ovatkin lähentymässä Cantril Ladder -mittarilla tehdyssä tutkimuksessa. Tutkimuksessa vastaajien pitää antaa omalle sen hetkiselle elämälleen arvosana asteikolla 0–10, jossa 10 on paras mahdollinen ja 0 huonoin mahdollinen elämä. Minkä sinä muuten antaisit arvioksesi?

Kokomaisuudessa tuloksia tarkastellaan sitten eri muuttujien kautta mm. bruttokansantuote asukasta kohden, vapaus, sosiaalinen tiki, terveiden elinvuosien odote ja korruption taso.

No, onnellisuuteen vaikuttaa monet asiat eikä varmastikaan sellaista mittaristoa ole mahdollista edes luoda, että absoluuttinen totuus onnellisuudesta saataisiin kasaan. Ja onkohan sellaista onnellisuutta edes olemassa?

Uusi päivä kuitenkin alkuun. Aurinko paistaa ja sekin saa tänään onnelliseksi. Mukavaa perjantaina kaikille ja pidetään huolta itsestä ja läheisistämme. Olen varma, että sekin lisää meidän kaikkien onnellisuutta.

……

Kello 22.12 ja huomista kohden. Eduskunnassa tänään vielä vauhdikas päivä ja mm. puolustusselonteon kuulumisia EU:n ja NATOn osalta montussa ja sitten valtiovarainvaliokunnassa sote-kuuleminen. Istunto perjantaina aina lyhyt ja sieltä hyvin ehdin vielä vähän vaalijuttuihin ja illaksi ystävien kanssa Riihimäen Teatteriin. Huomenna sitten Päijät-Häme-päivää ja Salppurin kisoja.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit