Helatorstain ilta oli täynnä ystäviä ja puheensorinaa.
”Paras aika istuttaa puu oli kaksikymmentä vuotta sitten. Toiseksi paras aika on nyt.”
Lopen Kokoomus ja Kokoomusnuoret antoivat eduskuntavaalien kiitoskahveillamme minulle lahjaksi puulahjakortin. Tuntevat minut. Eilen sitten oli aika puu istuttaa Pekkalan muistojen puiden seuraksi. Kiva joukko kasvattajaseurani ja kotijoukkueeni väkeä tulikin Pekkalaan puumatkassaan ja saivat kuulemma nähdä ihmee: Heinonen teki fyysistä työtä 🙂
No, lapio upposi onneksi helposti multaiseen maahan ja Taalainkoivun iso taimi löysi paikkansa.
Päätin siis käyttää lahjakortin Sydänmaalla hankkimalla Pekkalaan Taalainkoivun. Taalainkoivu (Betula pendula f. dalecarlica) on siis kauniin valkorunkoisen rauduskoivun liuskalehtinen erikoismuoto. Sen löysi Hans Gustaf Hiort Taalainmaan Ornäsista vuonna 1767. Vuonna 1985 Taalainkoivu valittiin Ruotsin kansallispuuksi. Vuosien saatossa Taalainkoivu lähes katosi, mutta suurella työllä se saatiin pelastettua ja taimistomyyntiin jälleen vuonna 2007. Vuosi siis tässä myös yksi valintaperusta. Tietäjät tietää.
Taalainkoivun lehti on siis puun erikoisuus. Se muodostuu kahdesta toisiaan allekkaisesta liuskasta ja se tekee puun lehteen yhteensä viisi kärkeä. Syysväri Taalainkoivulla on keltainen ja puun runko sileä ja valkoinen, vanhemmiten korkkinen. Ja mielenkiintoinen nippelitieto on muuten se, että Taalainkoivulla ei ole siitepölyä lainkaan.
Nyt Pekkalassa siis vihdoin myös Taalainkoivu. Iso kiitos lahjapuusta. Ja kiitos myös mukavasta illasta. Pekkalan uunista tuli Peurapizzaa Seppälän Tiinan johdolla ja aurinkoisella terassilla puheensorina oli vilkasta kauniissa kesäillassa.
Pekkalaan olen siis keräillyt puiden erikoismuotoja. Kymmeniä erilaisia niitä löytyykin – erilaisia puita satoja.
Luonnonvaraisenahan meillä kasvaa kolmea koivulajia: rauduskoivua (Betula pendula), vaivaiskoivua (Betula nana) ja hieskoivua (Betula pubesces). Ja näistä sitten lukuisia erilaisia erikoismuotoja. Oma suomalainen liuskalehtinen koivu on Loimaankoivu (f. crispa). Taalainkoivun viiden kärjen sijaan siinä on on yksi liuskapari, joten kärkiä on kolme. Loimaankoivu Pekkalassa kasvaa Helvi-tädin muistoksi.
Toinen suomalainen liuskelehtinen muunnossa on vuonna 1862 Penttilän kylästä Pirkkalasta löydetty Pirkkalankoivu. Tämäkin luonnonoikku meinasi aikanaan kadota, kun puu hakattiin halkopinoon. Kannon ympäristö löytyi kuitenkin vuonna 1904 neljä liuskalehtistä koivuntaimea ja Pirkkalankoivu saatiin pelastettua.
Tunturikoivu (Betula pubesces susp. czerepanovii) on hieskoivun alalaji, kuten myös Punakoivu (Betula pubescens f. rubra), mutta suurin osa koivujen erikoismuodoista on rauduskoivun muunnelmia Taalainkoivun, Pirkkalankoivun ja Loimaankoivujen tapaan. Tällaisia muita ovat riippakoivu (Betula pendula f. tristis) ja kyynelkoivu (Betula pendula ’Youngii’) ja visakoivu (Betula pendula var. carelica).
Mutta Pekkalan puista siis monella Helvi-tädin puun tapaan myös tarina ja muisto. Pihasta löytyy Tabermannin Tammi, Maarit Felt-Rannan punainenomenapuu, Benin Pihlaja, Granden eli Iken
Taatanpihla, Ramun muistopuu, Kummityttöjen syreenit, Äidin 60-vuotisserbiankuusi, lasten varapajaisiltojen puut jne. Ja sitten isomäärä puiden erikoismuotoja purppurakuusista Tapionpöytiin ja kumopatoihin ja käärmekuusiin.
Jokainen joka on istuttanut puun, ei ole elänyt turhaan.
Ps. Pirkkalankoivu muuten Pekkalasta puuttuu. Ihan vain vinkkinä kerrottakoon. Niin ja istutin muuten puun silloin 20 vuotta sitten. Aunen päärynän Pekkalan ensimmäiseksi puuksi, kun isännäksi tänne asetuin.
…
Tänään päivä Helsingissä. Aamusta junalla Helsinkiin ja mukavaa juttuseuraa aamujuna tarjosikin. Antinin Mian ja Raution Sarin ehdimme parantaa maailmaa mukavasti ja käydä läpi aika monta ajankohtaistakin juttua. Kiitos mukavasta seurasta Sari ja Mia!
Sitten Säätytalolle ja vähän taustajuttuja siellä. Nyt kello 19.30 ja takaisin Pekkalassa. Taidan lähteä kastelemaan Taalainkoivuni – 7402.