Kyllä kansa tietää. Suomen paikka on Natossa.
Eilen julkaistu Yleisradion tuore tutkimus paljastaa, että nyt jo 62% suomalaisista kannattaa Natoa. Puolustusliitto Naton kannatus on noussut hurjalla tahdilla ja nyt näyttääkin selvältä, että suomalaiset enää vain odottavat, että me päättäjät lopullisen päätöksen Natosta teemme. Helmikuun lopussa ensikertaa yli puolet suomalaisista (53%) halusi Natoon ja kahdessa viikossa kannatus pompahti peräti 62 prosenttiin. Samaan aikaan Taloustutkimuksen Ylelle tekemän kyselyn mukaan enää vain 16 prosenttia vastustaa Nato-jäsenyyttä ja viidennes miettii vielä kantaansa.
Ylen mukaan merkittävin muutos Nato-kannatuksessa on tapahtunut nimenomaan naisten keskuudessa. ”Helmikuussa naisista 41 prosenttia kannatti ja 31 prosenttia vastusti Suomen liittymistä Natoon. Kahdessa viikossa Naton kannatus on selvästi kasvanut, ja tällä hetkellä yli puolet naisista haluaa Suomen Natoon.”
Miesten keskuudessakin kannatus on jatkanut edelleen kasvuaan. Jo helmikuussa miehistä enemmistö oli Nato-jäsenyyden kannalla, mutta nyt enää vain reilu joka kymmenes (14%) miehistä torjuu Suomen liittymisen Natoon.
Merkille pantaa on sekin, että myös Ruotsissa valtaosa kansasta kannattaa nyt Nato-jäsenyyttä. Siellä vahvavaltainen pääministeri Magdalena Andersson näyttää jarruttelevan liittymistä. Niin kuin eilen kirjoitin, niin uskon, että syksyn parlamenttivaalien jälkeen kokoomus johdattaa Ruotsinkin Natoon. En siis usko, että nyt Ruotsi olisi meille mitään suuntaan näyttävässä, mutta jos näin kävisi niin Ylen kyselyn mukaan Ruotsin mahdollinen Nato-jäsenyyshakemus nostaisi Nato-kannatuksen Suomessa jo peräti 77 prosenttiin. Myös maamme valtiojohdon asettuminen julkisesti Naton kannalle korottaisi Naton kannatuksen 74 prosenttiin.

Kuvakaappaus Ylen nettisivut 14.3.2022
Mutta niin kuin vanha politiikan viisaus sanoo:
”Kyllä kansa tietää”… Suomen paikka on Natossa.
Ylen Taloustutkimuksella teettämä kysely rehtiin 9.–11.3.2022. Siihen vastasi 1378 vastaajaa ja sen otos edustaa maamme äänestysikäistä väestöä. Tulokset painotettiin iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan väestötilastoja vastaaviksi sekä käyttäen puoluepainoa viimeisimmän puoluekannatuskyselyn (helmikuu 2022) mukaisesti. Kyselyn virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.
…
Kello 19.42 ja nuhanenänä menty tämä päivä eli pieniä koronaoireita, mutta onneksi hyvin pieniä. Ilta vielä tänään Teamsillä OmaHämeen aluehallituksen kokouksessa ja sielläkin juna hiljalleen saadaan liikkeelle.