Kreikan lainaohjelmaa ei jatketa – Kreikka pelaamassa itsensä ulos

Blogi, lauantaina 27.06.2015

EU on päättänyt hylätä Kreikan lainaohjelman jatkamisen. Euromaiden Brysselissä kokoontuneet valtiovarainministerit päättivät, että neuvotteluja ei enää voida jatkaa lainaohjelmasta sen jälkeen kun Kreikan vasemmistolainen pääministeri Alexis Tsipras ilmoitti, että maa järjestää kansanäänestyksen maan lainaohjelmasta ensi viikon sunnuntaina. Tämä vei pohjan neuvottelujen jatkolta jo periaatteessakin, mutta myös ajallisesti nimittäin maan lainaohjelman määräaika on jo tulevana tiistaina 30.6. Näin ollen Kreikan omasta tahdosta tai omin toimin ajaa tilanteen siihen, että Euromaat aloittavat nyt varautumisen Kreikan maksukyvyttömyyteen.

Asian käsittelyä siis jatketaan nyt ilman Kreikkaa ja tehtävänä varautua tilanteeseen kun Kreikan tukiohjelma erääntyy ja maa ajautuu maksukyvyttömyyteen. Tähän varautuen EK eli Euroopan keskuspankki ja EU-maat selvittävät suojatoimia Kreikan kriisin leviämisen estämiseksi muihin EU-maihin. Tilanne voi edetä nopeastikin sillä kreikkalaispankkien talletuspako ajaa maan pankkijärjestelmän nopeasti toimintakyvyttömäksi. Uutisten mukaan jo myös paikalliset kansanedustajat hakevat rahojaan pois pankeista ja tilanne etenee lumipallon lailla. On mahdollista, että Kreikassa siirrytään valuuttasäännöstelyyn eli rahan maastaviennin ja maahantuonnin rajoittamiseen jo maanantaina ja siksi kaikki haluavat rahansa pois.

Kreikassa maa jakautuu hurjaa vauhtia myös jyrkästi kahtia. Sosialistipuolue Pasok on ehtinyt  jo vaatia Tsiprasin eroa. Myös uusia parlamenttivaaleja on vaadittu ja mahdollinen kansanäänestys olisikin lopulta äänestys maan jatkosta EU:ssa.

Eduskunnassakin tilannetta seuraataan koko ajan ja mm. Suuri valiokunta on ollut kokousvalmiudessa viikonloppuna. Hieman kauhunsekaisin tuntein tässä tilannetta itsekin seuraa ja tapahtumien vaikutusta koko Eurooppaan ja Suomeenkin.

10999881_10153442974576670_7943791459808644682_n

Riihimäki Rockin päivässä Robinin kanssa… Kiitos hienoista festareista ja kutsusta jälleen Kalle! Ensimmäisen kerran 5v lapsen kanssa festareilla Hymiö smile Hauskaa oli! Jatketaan!

11667250_10153442976651670_5721360700812922409_nTyöasioiden piipatessa koko ajan puhelimessa olen kuitenkin ehtinyt myös kiertää vilkkaan kesätapahtumaviikonlopun tilaisuuksissa. Päivällä lapsen kanssa Riihimäki Rockin Robinin konsertissa Messupuistossa. Täytyy kyllä nostaa hattua Robinille. Upealla tavalla itsekin vielä kovin nuori artisti otti teinejä ja vielä enemmän pieniä lapsia ja lapsiperheitä täynnä olleen yleisönsä. Upeita välispeekkejä ja hienoa tunnelmaa. Kelpo esikuva monelle ja jalat tukevasti tuntuvat olevan maassa kaiken nosteen ja menon keskellä. Upea nuorimies ja näyttää olevan taustaryhmät ja asiat kunnossa ja tasapainossa.

Iso kiitos vielä upeasta Riihimäki Rock tapahtumasta jälleen Kalle Keskiselle joukkoineen. Illalla vielä aikuisten toinen festari-ilta ja näyttää sääkin nyt suosivan. Ainakin jos mittarina on tämän kesän keskiarvosää 🙂

Lopen Teatterissa myös tänään ensi-ilta ja näytelmänä mainio Reviisori – kunnan koukkuja. Nikolai Gogolin vuonna 1836 kirjoittama näytelmä on tuotu tämänpäivän Lopelle Jukka Aaltosen vuonna 2012 tekemän dramatisoinnin ja Taru Kivisen ohjauksen myötä.

Komedia kertoo pienen kunnan korruptoituneessa johdossa aiheutuvasta paniikkista ja hysteriasta, kun käy ilmi, että tuntemattomana esiintyvä tarkastaja on tulossa vierailulle kuntaan. Samaan aikaan muuan tyhjäntoimittaja poikkeaa kunnassa. Kunnanjohto luulee häntä tarkastajaksi. Soppa on valmis.

Lopen Teatteri on tehnyt nyt todella hauskan vedon tälle kesälle. Kotikunta on vahvasti mukana ja hieman sisäpiirivitsitkin. Nekin hymyilyttävät varmasti vieraampiakin ja helpolla en pääse minäkään loppilaisnäyttelijöiden käsittelyssä. Jukka Pyyhtiän hymy oli jopa aitoa leveämpi ja ratsastuskypäräkin juuri oikealla tavalla kallellaan. Menkää katsomaan. En kerro enempää.

10252181_10153443705061670_9131550495969992590_n

Olipas mainio näytelmä Lopen Kesäteatterissa. Hulvatonta menoa ja rakas kotikunta ja minäkin saimme osamme 🙂 Nauraa sai ja hymystä naama vieläkin kipeänä. Suosittelen!

11667348_10153443707431670_3064063790673903997_n

Ja tuossa Ruohosessa olin huomaavani jotain pientä piikkiä… 🙂 Kiitos Jukka Ranta. Parempi kuin aito.

10501772_10153443704566670_547655278658393322_n

Ja Lopen Teatterissa siis avattava tai suljettava purjekangaskatto sateen varalle. Ei siis sade kesäteatteriamme haittaa 🙂

11215813_10153443707016670_1961909655825183501_n

Ja aivan mainio Lopen Mieslaulajien Kanttiini väliajalla ja jo ennen näytöksiäkin.

11137186_10153443709276670_6083064004886045967_n

Ja mahtavat näyttelijät lavalla. Iso kiitos vielä kaikille. Te osaatte.

Tällä kertaa minusta ei kukaan noussut selkeästi yli muiden näytelmän rooleissa vaan koko joukkue tekee tasaisen vahvaa työtä. Jaana Ranta kunnanjohtaja Karolii… eikun Aila Kettusena on erinomainen, mutta niin ovat myös parivaljakko Kiiski ja Ankeroinen eli Jukka Pyyhtiä ja Jukka Rantakin ja toisessa isossa roolissa ahkeroiva Raisa Nousiainen. Petri Hutri tekee myös eriomaiset suoritukset useammassakin roolissaan.

Nyt annettaan kiitettävä numero kotikunnan kesäteatterille tämän suven vedosta. Ensi-ilta takana ja 14 näytöstä tulossa. Tulkaahan katsomaan hauska näytelmä upeaan kesäteatteriimme. Paikkakin siis kokemisen ja elämyksen arvoinen aito kesäteatteri. Lisää näytelmästä ja esitysajat: Lopen Teatteri Kunnan koukkuja – Reviisori.

Ja paljon kaikkea jäi vielä tänään näkemättä ja kokemattakin. Kiihdytyskisojen hengessä autot palasivat tänään Räyskälään ja meno oli ollut upeaa ja väkeä paljn liikkeellä. Toivottavasti syntyy tuostakin uusi perinne ja ensi vuonna olen varmasti mukana ja bensan katkuissa Räyskälässä. Ja hauska olisi ollut varmasti myös Paavo ja Tiina Kassarin Kaartojoki kelluntakin. Riihisalosta Kalamyllylle oli seilannut upeaa melontareittiämme lähes 50 kumivenettä, kanoottia ja muuta. Niin ja myös Lehtosen vanhojen koneiden ja traktoreiden tapahtuma tänään, mutta se onneksi jatkuu vielä huomennakin ja sinne siis silloin. Vanha venäläinen T74-traktori panssarivaunun teloin on ehdottomasti nähtävä ja kaikki muut kymmenet ja kymmenet traktorit, vanhat autot ja muut vempaimet. Mustajoentien 314 Lopella siis huomisen suositukseni koko perheen retkikohteeksi klo 10-16. Nähtävää piisaa! Tervetuloa Lopelle!

 

 

Kommentit