Kokoomuksen Heinonen: Ammattidiesel turvaa kuljetus- ja logistiikka-alan kilpailukykyä

Uutiset, keskiviikkona 17.04.2024

Hallitus on linjannut kehysriihessä, että Suomessa otetaan käyttöön ammattidiesel. Kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston puheenjohtaja Timo Heinonen pitää linjausta tärkeänä vaikeiden päätösten keskellä.

-Suomi on pitkien etäisyyksien maa ja ammattiautoilijoiden kustannukset ovat kasvaneet voimakkaasti viime vuosina. Tähän on tärkeää vastata, Heinonen sanoo.

Kansanedustaja Timo Heinonen yhdessä kummiyrityksensä Tarkkalan Kuljetus Oy:n toimitusjohtaja Petri Tarkkalan kanssa.

Kehysriihessä tehdyn linjauksen mukaisesti raskaan liikenteen ammattidiesel otetaan käyttöön vuonna 2027, kun EU-direktiivin mukainen polttoaineiden jakelijoiden päästökauppa tulee voimaan.

-On todella tärkeää turvata suomalaisen logistiikka- ja kuljetusalan kilpailukyky ja kannattavuus samalla, kun teemme päästövähennystoimia, Heinonen sanoo.

Hallitus päätti kehysriihessä myös vinjettimaksun käyttöönotosta raskaalle tavaraliikenteelle. Ulkomaalaiselle rekoille tulevien tiemaksujen myötä myös nämä saadaan kantamaan osansa tienkunnossapidon kustannuksista.

-Vinjettimaksun käyttöönotosta linjattiin jo hallitusohjelmassa. Nyt on tärkeää, että linjaus pannaan mahdollisimman nopeasti toimeksi, Heinonen sanoo ja jatkoi ”Tiestömme korjausvelka on kasvanut jo pitkään ja tänä vuonna pääsemme tätä osaltamme pienentämään. Tulevat vuodet ovat rahoituksen kannalta kuitenkin vielä vaikeita”.

Kommentit