Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi eilen täällä eduskunnan valtiosalissa, että hallitusneuvottelut aloitetaan kokoomuksen, perussuomalaisten, RKP:n ja kristillisdemokraattien kesken. Ilmoitus oli odotettu ja myös vaalituloksen mukainen. Johtaako se hallituksen syntymiseen selviää vasta neuvotteluiden kautta.
Ensi viikolla tulemme käynnistämään hallitusneuvottelut Säätytalolla. Minkälaisen ajan neuvottelut ottavat niin sen vasta tuleva kertoo. Tässä ei kuitenkaan ole kyse juoksukilpailusta eikä aikataulu muutenkaan ole ratkaiseva vaan ratkaisevaa on vain lopputulos.
Lopputuloksen pitää olla hallitus, joka tunnistaa ja tunnustaa maamme tilanteen. Tunnistaa ja tunnustaa maamme taloustilanteen, mutta myös tilanteen vanhustenhoidossa ja koko aluehallinnossa soten ympärillä, tilanteemme turvallisuuden ja myös sisäisen turvallisuuden osalta, tilanteemme työllisyyden ja työvoiman saatavuuden osalta jne. Tosiasiat tunnustaen.
Itse olen vakuuttunut, että tämä keskustaoikeistolainen hallituspohja pystyy maamme suunnan kääntämään kestävälle kasvun tielle. Tekemään sen mitä tehtävä on.
Tänään vielä taustapalavereita mm. talouden ja puolustuspolitiikan parissa. Ensi viikolla sitten itse neuvotteluiden pariin.