Kuin taivas ja hanki Suomen
ovat värisi puhtahat.
Arvoisat itsenäiset suomalaiset –
hyvät naiset ja miehet,
Tervehdimme tänään omaa lippuamme. Sinivalkoista Suomen lippua.
Haluan toivottaa teille kaikille mitä parhainta itsenäisyyspäivää.
Himmetä ei muistot koskaan saa.
Näin lauloivat sotiemme veteraanit meille jo yli 30 vuotta sitten Veteraanin iltahuudossa.
Tuosta laulusta on tullut ainakin minulle kuin itsenäisyyden trilogian kolmas osa:
Maamme laulu, Finlandia hymni ja Veteraani iltahuuto.
Tänään teemme yhdessä työtä tämän eteen, että perintö ja muistot eivät himmene.
Veteraanijärjestöjen työtä jatkaa Tammenlehvän perinneliitto ja sen alueelliset ja paikalliset toimijat.
Monessa paikassa mietitään, että miten tämän historiamme vakavimman kohtalon hetken tarinaa kunnioitamme ja viemme eteenpäin.
Jokainen tietää, että tehtävä vaikeutuu luonnollisesti aina sen myötä, kun mies polvet vaipuvat unholaan.
Viemme kynttilöitä yleensä omien vanhempiemme ja isovanhempiemme ja ehkä joskus isoisovanhempiemme haudoille. Mutta harvemmin useamman polven taakse. Tämä tosiasia on hyvä tunnistaa ja tunnustaa.
Harva muistaa oman sukunsa Suomen sodan sankareita. Toki se ei ollutkaan meidän itsenäisyystaistelumme, mutta jonkinlainen olemassa olomme sota kuitenkin.
Padasjoelta lähtöisin olevan Adolf Iwar Arwidssonin kerrotaan sanoneen, että ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia”.
Pidetään tämä.
Tänään on hyvä miettiä ja pohtia sitä, että miten hoidamme oman vahtivuoromme tässä työssä.
Itse kehystytin vaarini, kapteeni Paavo Heikkilän, talvi- ja jatkosodan veteraanin ja asekätkijän, kunniamerkit vitriinikehykseen.
Kehys nostetaan aina itsenäisyyspäivänä kunnia-asentoon sinivalkoisten kynttilöiden viereen. Olen lapsilleni esittänyt toiveen, että vaikka kaikki muu elämän matkan varrella hukkuisi, niin säilyttäkää tämä, tehkää aina joulukuun kuudentenä näin ja muistakaa.
Samaa pohditaan myös kunnissa ja kaupungeissa. Sen me yhdessä pidämme, että viimeisenkin iltahuudon kuultua muistot säilyvät ja tulet syttyvät sankarihaudoille ja havuseppeleet sankariristeille.
Mutta hyvät ystävät – kohtalon hetkiemme jälkeen – ja niiden ansiosta – itsenäisyys on lopulta kuitenkin iloinen asia.
Itse toivon, että jopa juhlankin aihe. Ja juhlan missä ei välttämättä tarvitse olla musta puku päällä.
Itsenäisyyttä saa juhlia laulaen, tanssien ja iloiten.
Muistamme toteamuksen:
”Kaipaan synkkien pilvien keskellä iloa, valoa ja hauskuutta”.
Kukapa ei.
Minua ilahduttaa lasten riemu ja aitous, Mustafe Muusen puheet, Weksin rohkeus ja periksi antamattomuus, kummityttöni Elisan elämä ja perheeni.
Ne kaikki ovat kappale kauneinta Suomea.
Näistä, jokaisen meistä omista palasista ja kappeleista, siruista ja suruistakin – muodostuu se elämä Suomen muotoisen pilven alla. Hyväntahtoinen aurinkokin meille vielä paistaa.
Kysykää tänään läheiseltänne tai ystävältänne mikä saa hänet Suomessa hymyilemään?
Mikä sinut?
….
Enkä sanokaan teille enää, että arvoisat,
vaan sanon,
hyvät ihmiset!
Iloitkaa! Sillä itsenäisyys on ennen muuta iloinen asia!
Iloista itsenäisyyspäivää!