Joulukiertue vei tänään Forssaan ja Hämeenlinnaan – Väkeä paljon liikkeellä ja joulupuuro maistui

Blogi, lauantaina 13.12.2025
[cresta-social-share]

Joulukiertueen loppukiriä.

Tänään joulukiertueeni vei ensin aamusta Forssan Kokoomuksen perinteiselle joulupuurolle ja päivällä sitten Hämeenlinnan joulumarkkinoille. Väkeä paljon liikkeellä ja tunnelma jo joulua kohden vievä.

Aamu alkoi Lopen Nesteen aamuparlamentista. Tänään olin sen verran varhain jo liikkeellä, että yksin sain laulella kahviossa ja lukea aamun lehdet. Huoltoasemaparlamentin väki tulee näin viikonloppuisin hieman myöhemmin. No lähdin sitten kohti Lounais-Hämettä ja siellä aamukahvit Ankkalammen Kulman kahvilassa. Kahvila aamuvarhaisella jo väkeä täynnä ja maukas aamupala maistui monille. Muutama juttutuokio sielläkin ja sitten vähän lisää vaatetta päälle ja pakkasaamuun Forssan torille. Forssan kokoomuslaiset olivat jo teltan laittaneet pystyyn ja pian paikalla tuoksui se aito ja oikea joulupuuro. Puuron tuoksu houkuttelikin heti väkeä hienosti paikalle ja kyllä se puuro maistuikin.

Monia mukavia keskusteluja ja kätten puristuksia ja halauksiakin. Kiitosta sain useammaltakin Asenne ry:lle päättämästämme 40 000 euron avustuksesta, mutta myös kiitosta tuli Suomen Hevosopiston Ypäjä-hallille osoitetusta 200 000 euron peruskorjausrahoituksesta. Muutamia uusiakin huomiota väellä oli mielessä puurolautasen ääressä ja lupasin ainakin parin tien tilannetta johtamassani liikennejaostossa selvittää. Palaillaan niihin sitten kesän jälkeen tarkemmin.

Keskusteluissa myös perinteiseen tapaan turvallisuus ja talous ja myös tuore tieto, että luottoluokituksemme säilyy ennallaan. Luottoluokittaja Moody´s piti tasomme toiseksi korkeimmalla Aa1 -tasolla ja se on selvä merkki siitä, että luottoluokittaja arvioi toimemme merkittäviksi ja oikeiksi. Katsotaan miten tilanne tästä nyt sitten kehittyy, kun talous alkaa kasvaa ja työllisyystoimet saavat vähän energiaa. Uskoisin, että alkavan vuoden aikana punaiselta siirrytään takaisin taas hyvälle siniselle.

Pari keskustelua myös jääkiekosta ja FoPS:sta ja myös Forssan jäähallista. Lisäksi puhutti myös Forssan hienot joulukonsertit ja myös Ypäjän kesäteatteri. Paljon siis kivoja keskusteluja ja mukavia kohtaamisia.

Iso kiitos vielä Forssan Kokoomukselle järjestelyistä ja puurosta! Hieno perinne ja mukava joulun tunnelma.

Verkatehtaalla väkeä tungokseen asti

Forssasta ajelin sitten Hämeenlinnaan. Verkatehtaalla oli jo väkeä paljon, kun yhdentoista jälkeen sinne itse Forssassa ehdin. Hämeenlinnan Kokoomuksen pisteellä perinteiseen tapaan tehtiin jälleen joulukortteja hyvään tarkoitukseen ja ilahduttamaan ikäihmisten palvelukodin väkeä. Kortteja syntyikin liukuhihnalla ja saa nähdä menikö viime vuoden 200 kortin raja rikki. Ainakin niistä tuli kauniita ja hienoja.

Hämeenlinnassa paljon myös tuttuja liikkeellä, mutta myös monia ihan uusiakin, jotka varta vasten juttusilleni halusivat tulla. Hämeenlinnassa isojen valtakunnan aiheiden lisäksi puhutti mm. HAMK:n tulevaisuus ja keskustakampus. Niin ja muuten Forssassakin yksi hyvä keskustelu HAMK:n Lounais-

Hämeen tarjonnan kehittämisestä ja turvaamisesta. Mutta Hämeenlinnassa siis eniten puhutti keskustakampuksen paikka ja aikataulu ja jotkut myös sen tarpeellisuuttakin epäilivät ja kyselivät. Itse pidän tätä tärkeänä hankkeena ja uskon, että se osaltaan myös elävöittää kaupungin keskustaa.

Keskusteluissa esillä myös Evon partiolaisten alueen kehittäminen ja myös Ahveniston moottorirata ja myös sen ampumahiihtoinfra. Molemmillehan osoitimme nyt erillisrahoitusta eduskunnasta ja kohteita ja päätöksiämme pidettiin siis hyvinä ja jopa erinomaisina. No, hyviä ainakin ja tärkeitä, kuten myös mm. Aulangon Näkötornin remontin loppuun saattamisen rahoittaminen.

Iso kiitos vielä Hämeenlinnan kokoomuslaisille mukavasta päivästä. Ja kiitos hyvistä keskusteluista ja terveisistä ja muistakin. Ja kyllä ne kaikki lähettämänne terveiset menevät myös Benille perille. Ihana, kun ystävääni muistatte näin.

Hämeenlinnassa sitten vielä Goodmanille ja sieltä Riihimäen kautta kotiin. Nyt kello 18.27 ja ehdin vielä katsomaan salibandy-naisten välierän viimeisen erän. Nolla nolla ainakin vielä eli mitään en ole missannut. Ajattelin katsoa sen Suomen voittomaalin ainakin suorana.

Mukavaa iltaa teille kaikille!