Iran kertoi, että maan ylimmäksi johtajaksi nousi 9.3.2026 56-vuotias sen jälkeen, kun Israel ja Yhdysvallat olivat tappaneet iskussaan hänen isänsä ajatolla Ali Khamenein. Mojtaba Khameneita kuvailtiin ”isänsä portinvartijaksi”. Valintaa pidettiin luontevana, vaikka Iranissa hieman karsastettiinkin tietynlaista perinnöllistä vallan siirtymistä. Poika Khamenein oli kuitenkin jo isänsä valtakaudella erittäin vaikutusvaltainen hahmo ja hänellä oli suorat ja läheiset yhteydet Iranin vallankumouskaartiin. On jopa kerrottu, että hän olisi osallistunut vain 17-vuotiaana Iranin ja Irakin sotaan?
Khamenein ”ansioiksi” luettiin myös vaalitulosten peukalointi nykyhallinnon hyväksi ja myös läheinen yhteys myöhemmin myös jo edesmenneiden kirjoihin siirtyneeseen maan turvallisuusneuvoston johtaja Ali Larijaniin. Maaliskuun puolivälissä Iran joutui vahvistamaan käytännössä jo jopa ennen ajatollahin kuolemaa Irania johtaneen Larijaanin kuoleman.
Huhut Khamanein kohtalosta ovat kuitenkin eläneet villeinä hänen isänsä kuolemasta ja viimeistään hänen valtaannousunsa jälkeen. Israel ja Yhdysvallat kertoivat jo ennen uuden johtajan valintaa, että valitsevatpa he tehtävään kenet tahansa, niin tähtäin tulee seuraamaan hänen selkäänsä. Huhut ovat vahvistuneet jopa siitä, että Khamanein olisi mahdollisesti jopa kuollut tai ainakin vakavasti loukkaantunut samassa iskussa, missä hänen isänsä ja lähiperheensä kuoli? Huhuja tällaisesta ovat lisänneet se, että Khameneita ei ole nähty todistettavasti julkisuudessa tai edes elossa valtaannousunsa ja tuon tuhoisan iskun jälkeen ja entisestään huhut saivat bensaa liekkeihinsä, kun Khamenei ei pitänyt Iranin uuden vuoden Nowruzin perinteistä puhetta nyt ramadanin päätyttyä? Toki tämän voi hyvinkin perustella hänen korkealla turvallisuusuhkallaankin?
Samaan aikaan on kuitenkin julkisuuteen vuotanut joitakin tiedustelutietoja senkin suhteen, että uusi hengellinen johtaja olisi vähintäänkin elossa? On myös todettu, että olisiko maa kuitenkaan jo kuolleeksi tiedettyä miestä tehtävään kuitenkaan missään tilanteessa nimennyt?
Avoinna tai ainakin ilman todellista vahvistusta on se, että kuka tällä hetkellä Irania hallinnoi ja esimerkiksi komentoja antaa? Pelkillä kirjallisilla lausunnoilla ei Mojtaba Khamenei kuitenkaan voi loputtomiin maataan hallita ja hallintoa kasassa pitää, sillä huhut ja epäilykset kasvavat joka päivä ja luovat epävarmuutta maan hallinnon ylle.
Yhdysvaltain ja Israelin sota Irania vastaan näyttää kuitenkin myös pitkittyvän ja sen myötä myös sodan aiheuttavat vaikutukset ympäri maailman. Hormuzinsalmen tilanne nostaa energian hintaa ja se näyttää päivä päivältä olevan Iranin hallintoa kovempi vastus myös Yhdysvalloille. Kapean öljysalmen avaaminen turvallisesti ei näytä olevan mahdollista. Sota jatkuu.
Ja samaan aikaan myös sulkeutuneen ja suljetun maan kansan tilanne käynee koko ajan tukalammaksi. Näyttää selvältä, että tällä hetkellä ei kansa raakalaismaiseksi kokemaansa hallintoaan ole haastamassa syystä tai toisesta? Ehkä väkivallan uhka on niin korkea hallinnossa jo muutenkin ja varsinkin nyt nurkkaan ajettuna?
Ja samaan aikaan Ukraina jatkaa taisteluaan vapautensa ja itsenäisyytensä puolesta. Ja valitettavasti näyttää siltä, että Iranin tilanteesta hyötynee nyt jos ei eniten niin paljon myös Venäjä?
….
Kello 21.41 ja aika kiittää tästä päivästä. Tänään ehdin vähän ulkoilemaan ja sitten kuuluttamaan vielä esikoisen joukkueen peliäkin. Harmittava tappio SCH:lle Suomisarjan karsinnassa, mutta pelit ja sarja jatkuu ja periksi ei anneta.
Aamusta maakunnan asioita ja sitten Riihimäki ja Hämeenlinna puolustusministeri Antti Häkkäsen kanssa.