Rakkautta ja komediaa.
Koskettavaa ja elämänmakuista tunnelmaa.
Sitä kaikkea tarjosi tämän kesän Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin mainio kappale Pepe Willbergin hittien ympärillä. HUK ei petä!

Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin katsomo on sopivalla jyrkkyydellä nouseva ja kokonaan katettu. Tuuli kuitenkin kivasti kiertää katsomoissakin ja tuo historiallisen Parkin vehreys on jotain käsittämätöntä.
Hämeenlinnan Uudesta Kesäteatterista on tullut yksi sellainen kesän must-juttu ja voin sanoa, että perinne kyllä tulee jatkumaan. Legendaarisen Pepe Willbergin hittien ympärille rakennettu musiikkikomedia nimittäin täytti jälleen odotukset ja lopulta ylittikin ne reilusti. Hieno tarina, upeasti tehty kokonaisuus ja erittäin kaunis kesäteatterimiljöö. Mistäs muusta täydellisen kesäteatterikokemuksen oikein voisikaan tehdä?
Osku Valveen ja Otto Kanervan käsikirjoittama kiitelty musiikkikomedia ei jättänyt kylmäksi. Ihastuttava ja hurmaava rakkaustarina, pieni pilkesilmäkulmassa, Pepe Willbergin ainutlaatuisen valkean kitaran salaisuus ja yllätykselliset käänteet, keräilyharrastuksen hurmos ja hauskoja juonen käänteitä. Yksinkertaisesti viihdyttävä ja mukaansa tempaava komedia, jossa elämän hetket ja rosoisuus yllättää ja rakkaus kipunoi ja saa vatsapohjassa tuntumaan. Ja todentotta lopussa sai vain huokaista; mikään ei mennyt niin kuin piti, mutta kaikki meni silti ihan hyvin!
Elämältä kaiken sain.
Hauskan juonen liikkeellä ja kasassa piti Pepe Willbergin hitit, jotka soivat ehkä yhdessä Suomen kauneimmassa ja aidoimmassa kesäteatterimiljöössä loistavasti laulavien näyttelijöiden ja livebändin esittäminä. Petrus Kähkönen teki esityksen suurimman roolin. Alkukesän Aria esittävä Petrus Kähkönen vei tarinaa ja juonenkäänteitä hienosti eteenpäin ja oli ihan arina, sielunsa jokaisella sopukalla ja myös niillä näyttelijän hetkillä ja ilmeillä, kun yleisön odotettiin katsovan jotakuta muuta. Ne muuten ovat minulle usein se juttu – se mainio ilme tai liike siellä ei sen näytelmän hetken keskiössä. Mutta, kun Arin piti astua keskiöön ja sen myös roolihahmo usein teki, niin Petrus Kähkönen oli illan tähti. Loistava veto! Petrus Kähkönen vastaa Arin roolista aina heinäkuun 20. päivään asti ja sen jälkeen roolin päällensä pukee Jarno Hyökyvaara.

Ja tuttujakin oli illan enskassa enemmän ja vähemmän. Olipa mukava pitkästä aikaa nähdä myös kaimaa ja kuulemma hänkin piti HUK:n kesän kappaleesta.
Arin rinnalla isossa roolissa oli miehen kaveri Rami. Ramin roolissa nähdään upeaääninen Ilkka Merivaara ja ei naisäänissäkään oltu yhtään säästelty, kun Raijana lavalla hääri ja lauloi Anna Hanski, Liisana Maija Rissanen ja Tuulikkina Leena Rousti. Joukon – Suomen ja EU:n Oy Posti AB:n mainion roolin teki hämeenlinnalainen Miikka J. Anttila. Joukon rooli oli kuusikosta ehkä ajallisesti ja repliikkien osalta pienin, mutta monessa mielessä jos ei suurin, niin suuri ainakin. Miikka keräsikin ison määrän illan spontaaneista nauruista katsomoista ja teki sen usein vain pienin liikkein ja elein. Mestarin suoritus viihteen monitoimimieheltä.
HUK:ssa ei koskaan voi liikaa myöskään kehua yläkerran bändiä. Ja silloin, kun musiikkikomediaa tehdään, niin silloin laulujen pitää soida ja kantaa ja bändin olla mintissä. Sitä tälläkin kertaa Antti Vauramon johtama nelihenkinen orkesteri oli. Varamon sovitukset Pepe Willbergin ikivihreistä biiseistä soi hyvin ja tarvittaessa ryminällä ja iskut ja soundit olivat kohdallaan. Iso kiitos illan bändille Antti Vauramolle, Esa Parikalle, Antti Akkaselle ja Markku Kanervalle. Koskettimissa kesän aikana Vauramon kanssa vuorottelee myös Matti Hussi.
Ja iso kiitos täytyy antaa ohjaajan ja näyttelijöiden lisäksi myös näytelmän lavastajalle Oskari Löytöselle ja koko taustatiimille. Legendaarinen Trabant oli 10+! Voin paljastaa, että pikkupoikana Itä-Saksassa käydessämme ihastui Aku Ankka -auton pikkupojan mieleen tuoneisiin Trabanteihin ja kyllä, kirjoitinkin jopa Trabantin tehtaalle isäni kanssa saaden sieltä paluupostissa nipun autoesitteitä. Taisivat yllättyä, että joku Toyota-maasta niin ihastelin heidän pahviautojaan. Mukavia muistoja.
Anna sen soida!
Väliajan kanssa kahden tunnin ja vartin musiikki-iloittelu meni hetkessä, kun ensimmäisen puoliajan myötä homma lähti lopulta lentoon. Yleisö lauloi mukana ja aplodit kaikuivat Hämeenlinnan historiallisen Kaupunginpuiston, Parkin, kesäteatterissa. Ja tämä paikkahan on jotain aivan erityistä ja uniikkia. Katetun, mutta ihan ilman kesäteatterin läheisyydessä on satavuotinen – 1920-luvulla rakennettu – Hämeenlinnan Laululava, hienot tunnelmalliset – Aulangonkin kautta Hämeenlinnan maamerkeiksi muodostuneet – tekorauniot, runoilija Larin-Kyöstin kotitalo ja Isontalon Antin Puistokomitean paviljonki. Puistokomitean paviljongin siis rakensi vankila-aikoinaan tunnettu pohjanmaalainen puukkojunkkari itse Antti Isotalo eli Isontalon Antti. Ja kesäteatterin läheisyydessä maanpovesta kurkistaa myös A-kirjaimella ja hevosenkengän kuvalla varustettu laakea kivi, jolle Venäjän keisari Aleksanteri II kerrotaan laskeutuneen ratsunsa selästä vieraillessaan vuonna 1863 Hämeenlinnassa.
Hämeen Linnan pohjoispuolella sijaitseva Pyövelinmäki alkoi muuttaa muotoaan 1800-luvun puolivälissä, kun kuvernööri Otto Rehbinder istutti sinne jalopuita ja rakennutti nuo alueen rauniolinnakkeen ja useita paviljonkeja ja muitakin rakennelmia. Näin syntyi Park eli Kaupunginpuisto. Ja paikan rehevä luonto ja historia säväyttävät ja ovat läsnä tänäänkin. Paikkaan kannattaa siis mennä tutustumaan myös kesäteatterikauden ja -näytösten ulkopuolellakin, sillä hieman se on jäänyt Aulangon Puistometsän suosion ja tietoisuuden varjoon, mutta ansaitsee kyllä tulla nähdyksi ja koetuksi vaikkapa piknikillä
Elämältä kaiken sai oli upea avaus kesäteatterikauteeni. Kiitos siis kutsusta ensi-iltaan. Tästä HUK:n kausi siis alkaa ja kiihtyy. Esitykset pyörivät aina 17.8.2024 asti ja tämän kesän esityksen kesto noin 2 h
15 min väliajan kanssa. Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri osoite on Tampereentie 100, 13600 Hämeenlinna ja kesäteatterin katsomo on nouseva ja se on kokonaan katettu!
Maammehan on tunnetusti tuhansien järvien maa, mutta se on myös satojen kesäteattereiden maa. Teatterin tiedotuskeskuksen mukaan Suomessa toimii noin 600–700 kesäteatteria. Yritän ehtiä ainakin sadasosaan niistä.
Kesä ja kesäteatterit! Menkäähän ja tulkaahan.
….
Kello 23.23 ja tänään siis yllättäen vapaapäivä, kun eilen saimme jo puolustusvaliokunnan työt loppuun. Hallintovaliokunta on tänään vääntänyt rajaturvallisuuslakia ja katsotaan päästäänkö siitä huomenna sitten jo valiokuntatasolla päättämään ja näin maanantaina sitten tekemään ratkaisevat päätökset isossa salissa. En voi kuin hämmästellä tätä maamme päätöksentekoa ja politikointia, kun kyse on tärkeimmästä eli turvallisuudesta ja maamme koskemattomuudesta. En olisi ikinä uskonut, että tällaisesta asiasta ei maassamme ole 100% yksituumaisuutta ja selvää yhteistä tahtoa turvata maamme koskemattomuus kaikissa tilanteissa.
Olen kuitenkin vielä toiveikas, että SDP:n Antti Lindtman saisi demaririvit turvallisuuskysymyksessä suoraan ja yhteiseen kotimaan rintamaan. En halua uskoa, että demarit tämän kaataisivat. Jo pelkkä tämä tilanne on pelannut jo Putinin pussiin. Jossain naureskellaan.