Helsingin Sanomista hyvää nostetta kampanjalleni – Nyt vain omaa työtä!

Blogi, keskiviikkona 25.03.2015

Helsingin Sanomat julkaisi tällä viikolla Hämeen Vaalipiirin ennusteensa. Hesarin jutussa Kokoomuksen läpimenijöiksi nostettiin Sanni Grahn-Laasonen ja minut. Kolmas paikka oli lehden mukaan vielä uhattunakin, mutta me uskomme vankasti siihen, että hyvällä joukkuepelillä me sen ainakin vielä nappaamme. Ja itseasiassa tuoreessa Ylen Hämeen Gallupissa meille lupailtiinkin jo tuota kolmattakin paikkaa.

petteri orpo LAHTIItse olen päättänyt niin, että teen hyvän ja laajan kampanjan. Kierrän tässä vaaliaikana ympäri Hämettä kaikki päivät ja vain pitkäperjantaina pidän vapaata. Kalenteri on siis täynnä erilaisia vaalitilaisuuksia ja kampanjakahveja, mutta myös totta kai työtehtäviäkin. Esimerkiksi huomenna torstaina minulla on kunnia avata yksi kevään mielenkiintoisimmasta suurista taidenäyttelyistä ja kokouksiakin näillekin viikoille mahtuu.

Tänään keskiviikkona 25.3. suuntaan aamusta Riihimäelle. Sieltä matka jatkuu sitten Kärkölään Senioreiden vaalitilaisuuteen ja sieltä iltapäiväksi vastaavaan tilaisuuteen puhumaan Lopen Senioreille. Illansuussa olen vieraana Tervakosken Omakotoyhdistyksen tilaisuudessa Tervassa ja illalla vielä Kokoomuskeskiviikko ja sen jälkeen Riihimäen Vaalien Suuri Turvallisuuskeskustelu Hyrialla. Mukana siellä kanssani mm. sisäministeri Päivi Räsänen ja tuo keskustelu lähetetään suorana myös netissä ympäri maata.

Nyt Aamuposti, aamukahvi ja sitten Vaali-Viton kanssa matkaan. Tuhansia kilometrejä jo takana ja satoja ja satoja keskusteluja.

Tänään julkaistiin myös uusi Päivän Tukijani. Keskiviikkona listalle europarlamentaarikko ja pitkäaikainen eduskunnan vieruskaverini ja ystäväni Henna Virkkunen. henna virkkunen

Tapahtuma lähenee lähenemistään... Tervetuloa kaikille Lehmushoviin 28.3!

Tapahtuma lähenee lähenemistään… Tervetuloa kaikille Lehmushoviin 28.3!

….

Kello 21.10 ja kotona.

Tänään illalla vielä kaksituntinen paneelikeskustelu Hyrialla turvallisuudesta. Keskustelussa laajasti esillä niin poliisi, pelastuslaitos kuin terrorismi ja järjestäytynyt rikollisuuskin. Ehdottomasti yksi parhaista paneeleista tässä kampanjassa ja tänä keväänä. Hyvät järjestelyt, paljon väkeä, asiallista keskustelua ja vielä kaikki livenä nettiinkin. Kiitokset siis hyrialaisille opettajille ja ennen muuta nuorille opiskelijoille ja paneeliin kanssani osallistuneille Päivi Räsäselle, Aino-Kaisa Pekoselle ja Rami Lehtiselle. Rami on uusi keskustalainen ehdokas ja täytyy kyllä miestä kehua. Mukava ja osaava kaveri ja erinomaisen asiallinen keskustelija. Arvostan. Benin sanoin voisi todeta, että ”kun eduskuntaan kuitenkin joku keskustalainenkin valitaan niin miksi hän ei olisi vielä hyväkin ” 🙂 Ramille siis pisteet.

Tapani Mörttinen on vahva kokoomustekijä jonka ajatuksia on aina mukava kuulla ja kokemusta hyödyntää. Iiron tapaan arvostan!

Tapani Mörttinen on vahva kokoomustekijä jonka ajatuksia on aina mukava kuulla ja kokemusta hyödyntää. Iiron tapaan arvostan!

Mutta tänään jälleen muutama satakilometriä myös tienpäällä. Aamukahvit Nesteellä ja Vaali-Viton pesu ja sitten Shellillä toinen kuppi kahvia ja matkaan. Aamusta ensin Riihimäelle ja sieltä sitten matka jatkui Kärkölään. Kärkölän Kansallisten Senioreiden tilaisuudet ovat aina suosittuja ja niin tänäänkin. Väkeä OP:n kerhohuone lähes täynnä ja oli ilo saada jälleen kerran olla mukana. Ja kun tässä vuosien saatossa on tultu enemmän kuin tutuiksi niin ei paljoa enää tarvinnut itseään esitellä. Puhuttiin siis asiaa.

Ja sitten Kärkölästä matkasin takaisin Lopelle ja Lopen Senioreiden viikkokoukseen. No sitten oltiinkin ihan kotipesässä. Kuntalassa päiväkahvit omien kanssa ja keskustelua hieman kampanjastani ja myös siitä miten seniorit voivat mukana olla. Ensi tiistaina avaamme Lopelle historian ensimmäisen eduskuntavaalikahvilan ja siellä varmasti näitäkin tekijöitä hommissa nähdään. Ja lupasin avajaisissa myös itsekin laulaa. Ensi tiistaina siis kello 18 Lopen entisen Nordean tiloissa Yhdystie 1 Linja-autoaseman talossa.

Ja tässä Janakkalan Kokoomuksen "isän" Lindellin Martin kanssa Tervakoskella Omakotiyhdityksen tapahtumassa.

Ja tässä Janakkalan Kokoomuksen ”isän” Lindellin Martin kanssa Tervakoskella Omakotiyhdityksen tapahtumassa.

Lopelta Janakkalaan ja Tervakoskelle. Omakotiyhdistyksen tapahtumapäivä ostoskeskuksella ja siellä kokoomus totta kai mukana vaalien puuhamiehemme Lindellin Martin johdolla. En tiedä mitä tästä hommasta tulisi ilman tällaisia martteja ja ennen muuta ilman tätä Lindellin Marttia. Tekijämies ja aina auttamassa. Kultaakin arvokkaampia vaimonsa Riitan kanssa. Tervakoskella keskusteluissa mm. kiinteistövero ja jätehuolto. Itse olen esittänyt, että ensi kaudella jätelaki tulee avata ja korjata niin että kaikkien kuntien tahto kuuluu myös jätehuollossa. Nyt suuret kaupungit sanelevat ja kunnallistavat jätehuoltoa täällä Hämeessä kovalla tahdilla ja tappavat näin kymmeniä pienempiä jätealanyrityksiä. Ja ne pienet yritykset nimenomaan niitä erikoispalveluita mm. siirtolavoja ja muita tarjoavat pörssiyhtiöiden vain rahan keruun tai kerman kuorinnan sijaan. Ja kyllähän tuo keskustan jätevesiasetus edelleen puhuttaa. Nyt pitää saada siihen hulluuteen vielä jatkoaikaa ainakin kaksi vuotta ja siitä sitten aikaa korjata se hölmöys kuntoon. Kuivan maan talot ja mökit tulee koko hömpötyksestä vapauttaa ja siirtää kalliit jätevesiremontit aina vasta muiden peruskorjausten yhteyteen. Tässä lupaan vielä lisätä painetta.

11071725_10153205036781670_1231727509591914811_n

Ja väkeä kivasti myös Laurellin Kokoomuskeskiviikossa. Täällä oli aiheena tällä kertaa maamme alkoholipolitiikka. Itse veisin sitä eurooppalaisempaan suuntaan. En usko kieltolakeihin ja holhoukseen vaan maalaisjärkeen ja valistukseen.

11081483_10153204124731670_3044057683283501880_n

Ja tässä tuliaiseni kotiin Päijät-Hämeestä. Olen hulluna ruisleipään ja tässä Viipurilaisen Kotileipon yksi mahtavuus – Täysrukiinen Reikäleipä. Hyvää Suomesta ja Hyvää Hämeestä!

Ja sitten illalla vielä puhuin lyhyesti alkoholipolitiikasta Riihimäen Kokoomuskeskiviikossa ja sen perään tuo parituntinen Hyrian turvallisuuspaneelissa.

Että olihan siinä yhdeksi kampanjapäiväksi taas ohjelmaa ja kymmeniä ja kymmeniä keskusteluja ja kohtaamisia. Hyvä fiilis ja juna… eikun Vaali-Vito kulkee taas… Huomenna.

 

Kommentit