Helle helli Hämeenlinnan Kuukausimarkkinoilla – Pullakahvit maistuivat ja mansikat

Uutiset, tiistaina 06.07.2010

Hämeenlinnan heinäkuun Kuukausimarkkinat käytiin helteisessä säässä. Kuuman kostea kesäpäivä ei kuitenkaan väkeä karkoittanut rannoille vaan kesätorilla riitti vilskettä. Kansanedustaja Timo Heinonen avasi myös kesämarkkinakiertueessa tarjoamalla yli 100 pullakahvia markkinaväelle.

– Pullakahvit maistui ja Kahvi-Jussin väellä oli täysi työ paistaa lämpimäisiä sitä tahtia mitä väkeä kahvijonoon ehti, kiitteli Timo Heinonen ja kertoi markkinaväellä olleen myös monenlaisia terveisiä.

Heinonen kertoi usemman hämeenlinnalaisen huolena olleen nuorisotyöttömyyden, mutta montaa pohditutti myös Uuden Hämeenlinnan maalaisalueiden ja taajamien palveluiden tulevaisuus. Myös valtakunnan politiikka puhutti.

– Kyllä energiapäätöksemme keräsi runsaasti kiitosta. Erityisesti nyt syksyllä päätettäväksemme tuleva historiallisen suuri uusiutuvan energiankokonaisuus oli monen mieleen. Minunkin, kertoi Heinonen.

Kahvi-Jussissa yli 100 pullakahviannosta meni hetkessä ja Heinonen lupasikin jatkaa tätä.

– Itse olen aina ollut sitä mieltä, että markkinoilla pitää suosia paikalla olevia yrittäjiä. Aina ostan jakoon menevät makeiset markkinoilta ja myös kahvitarjoilut haluan aina hoitaa paikallisen yrittäjän kanssa. Näin kumpikin hyötyy ja mikäs tällaisessa paikassa on kahvia nauttia kuin mitä Kahvi-Jussi on, kertoi Timo Heinonen ja paljasti Kahvi-Jussin olevan myös oma kahvipaikka Hämeenlinnan vierailuilla.

Kansanedustaja Timo Heinonen jatkaa markkinakahveja myös elokuun kuukausimarkkinoilla ja elokuussa ohjelmassa on myös Lahden markkinat. Kesää mahtuu lisäksi kymmeniä muita tapahtumia mm. kansanedustaja Ben Zyckowitchin kanssa.

– Benkun (Ben Zyckowitch) kanssa kierrämme Hämeessä useammankin päivän. Hänen kanssa on mukava kiertää ja kampanjoidakin, paljasti Heinonen.

Kommentit