Haminankylän Nuorisoseuran Kotipirtin 100-vuotisjuhlat, Lopen UA:n 60-vuotisjuhlat ja Riihimäen Aukiot -festivaali.
Kyllä siinä yhdeksi lauantaiksi oli ohjelmaa. Päivä alkoi siis eilen Haminankylän Nuorisoseuran Kotipirtin 100-vuotisjuhlilla Hausjärven Mommilassa. Hieno kotiseutujuhla ja -päivä ja täytyy sanoa, että kyllä tämä maa vain elää näistä kylistä. Mommilassa myös hieno kylien kierros Alfred Kordelinin
jalanjäljissä. Neljä mielenkiintoista kohdetta, kun reitti vei Kordelinin muistomerkin kautta Mommilan hautausmaalle, legendaariselle Mommilan kyläkaupalle ja kyläkauppamuseolle. Hienot ja mielenkiintoiset kohteet ja historiaa ja elävää tätä päivää.
Mommilan Kyläkierros oli osa Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä. Vuositeemat nostavat valokeilaan kulttuuriperinnön eri puolia ja tätä vuotta vietetään teemalla Rakennettu perintömme.
Lämmin kiitos kutsusta kyläpäivään ja -juhliin ja kiitos myös lukuisista kiitoksista tien uudesta asfalttipinnasta. Jos ei tällainen kylä saa uutta pikipintaa tiehen, niin mikä sitten. Kiitos vielä Markku Juhola kutsusta ja kiitos kaikesta työstäsi Mommilassa niin järven, soutelun, Kotipirtin ja koko kylän eteen.
Päivä jatkui sitten Riihimäen Aukiot -tapahtumassa. Toisen kerran järjestetty Riihimäen kaupunkifestivaali keräsi hyvin väkeä ja oli hienosti kehittynyt viime vuoden ensiesiintymisestä. Paljon nähtävää ja koettavaa kolmella kaupungin aukiolla. Hienoja esityksiä ja hyviä herkkuja ja paljon paljon ihmisiä ja hymyjä ja muutamia keskustelujakin. Ja oli muuten mukava miten tällä kertaa ei juurikaan politiikka puhuttanut vaan kulttuuri, tapahtumat, elävät kaupunkikeskustat ja muut. Ja olikin kiva saada muutamille todeta, että tuli tuolta Mommilasta elävästä kylästä tänne Riihimäelle elävään kaupunkiin.
Illalla sitten juhlimme vielä kotikunnan Lopen Urheiluautoilijoita Aholan Ladolla. Lopen UA täyttää tänä vuonna 60 vuotta ja hienossa paikassa latotunnelmissa nyt juhlia vietettiin. Ja samalla ladollahan aikanaan pidettiin monet UA:n tanssitkin ja onhan samalla mäellä myös ruuvattu jokkis- ja ralliautoja ainakin koko minun elämäni ja varmaan pidempäänkin. Ja Aholan sänkipellolla on moni tämän päivän ua:lainen aloittanut myös ajouransa.
Kiitos vielä kutsusta kotiseuran juhliin! Oma tekemiseni on ollut enemmän rallien ja ratakisojen ja rallicrossin selostamisen puolella, mutta onhan sitä muutamassa kisassa myös ajohaalarikin päälle
vedetty niin Hatakan Jarnon, Salon Juhan kuin Laivolan Arskankin kanssa. Hienoja muistoja ja niitä tehdään ehkä joskus taas lisää.
Ja täytyy sanoa, että oma Isäkin tuli eilenkin mieleen, kun UA:laisia tapasin. Isän kanssa aikanaan bensan tuoksuun pääsin mukaan, kun isä toimi Lopen UA:n puheenjohtajana ja monien kilpailujen johtajana ja tekijänä. Eilenkin monta kivaa keskustelua ja muisteloa isästä.
Nyt sitten sunnuntai. Tänään olisi tarjolla ainakin Räyskälässä ilmailupäivä ja Riihimäki GP raviradalla. Aamusta joka tapauksessa Lastikassa kuopuksen salibandyottelu. Katsotaan mihin sää sunnuntaina vie, mutta hyvä pyhäpäivä siis luvassa tänäänkin.
Ja toivotaan, että tänään myös Ukrainan asiat ottaisivat myönteisiä askelia. Ranskan presidentti Emmanuel Macron, Saksan liittokansleri Friedrich Merz ja Ison-Britannian pääministeri Keir Starmer ovat tänään kutsuneet ns. halukkaiden koalition eli Ukrainaa tukevien valtioiden johtajia kokoukseen. Tasavallan presidentti Alexander Stubb osallistuu sunnuntain kokoukseen ja häntä on myös Politicon mukaan suunniteltu Zelenskyin vierelle ja tueksi myös maanantain Washingtonin Trump-tapaamiseen. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi matkustaa siis huomenna Yhdysvaltoihin tapaamaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia. Tämän jälkeen seuraava askel olisi sitten Zelenskyin ja Venäjän diktaattori Vladimir Putinin tapaaminen. Valitettavasti palaset eivät nyt kuitenkaan tunnu loksahtelevan riittävän nopealla aikataululla kohti rauhaa ja jokainen päivä antaa Putinille ja Kremlille aikaa tapaa lisää viattomia ukrainalaisia maan kaupungeissa, kouluissa, kodeissa ja jopa sairaaloissa, joita sotarikoksia tekevä maa säälittä on pommittanut.
Yhdysvaltalaiskanava CNN kertoi eilen 16.8.2025 keskusteluista, joiden mukaan Ukrainalle myönnettäisiin ”artikla 5:n kaltaisia” turvallisuustakuut. Artikla 5:llä viitataan siis Naton yhteisen puolustuksen sopimukseen, mutta se miten tällaiset turvatakuun Ukrainalle toteutettaisiin ja toimeenpantaisiin on vielä epäselvää. Trump ei ainakaan toistaiseksi ole ollut halukas omia joukkojaan Ukrainaan tällaisessakaan tilanteessa lähettämään ja silloin Euroopan halukkaiden maiden koalition tahto ja toimeenpanokyky nousee keskiöön. Itse pidän myös äärimmäisen tärkeänä sitä, että Ukrainalle antaisi täydet mahdollisuudet niin itse päättäessään ottaa askelia kohti länsimaita Euroopassa. Onko se sitten jossain vaiheessa EU ja lopulta myös toivottavasti Nato, niin aika näyttää, mutta sitoutuminen ja Eurooppa-kumppanuudet voivat syntyä ja kehittyä kyllä monella muullakin tavalla niin diplomatian kuin myös yritysten ja muiden kautta.
Toivotaan ja uskotaan….
….
Kello 21.14 ja nyt Pekkalaan takaisin. Hieno päivä ja se huipentui tänään Riihimäen raviradalla Riksu GP-tapahtumaan. Ennätysyleisö tälle kesälle ja mikä loppukesän sää! Iso kiitos Riihimäen Raviseuralle tästä illasta ja upeasta kesäravikesästä! Ensi kesänä taas jatketaan, jos vain malttaisi talven yli odottaa. Ehkä Vermo, Pilvenmäki ja Jokimaa siihen aina silloin tällöin antavat helpotusta.
Mutta hieno oli kyllä Räyskälän Ilmailupäiväkin. Vaikka vähän sää alkuun pelotti, niin Länsi-Lopellakin aurinko paistoi ja kaikki koneet saatiin taivaalle ja myös turvallisesti alas. Instagramin puolella hieman tunnelmia sieltä.
Huomenna aikainen herätys ja Hämeen maakuntavaltuuston järjestäytymiskokous. Katsotaan mitä se tuo sitten tullessaan. Huomiseen. Saunaan toki vielä menen tänään.








































