Tämä päivä mennyt enemmän hallinnon ja kokoushuoneiden parissa. Onneksi kuitenkin voi todeta että meidän kehitysyhteistyö täällä ja myös kansalaisjärjestöjen työ on vahvaa kenttätyötä kevyellä hallinnolla. Erinomaisia esimerkkejä siitä miten pienelläkin panostuksella saadaan aikaan.
Eilen illalla tapasin suomalaisen Nepalin YK:n maajohtajan ja täytyy kyllä nostaa hattua tällekin tekijälle. Suuri sydän ja halua auttaa ja tehdä ja asuu perheensä kanssa lähes sähköttömissä oloissa ja kylmässä talossa kaasulieden ja kynttilöiden kanssa ja pienen pojankin. Oli hieno saada keskustella hänen kanssaan illallisen ajan ja huomata se suomalainen tapa toimia jota maailmalla ja YK:saakin arvostetaan.
Tänään sitten aamusta kehitysyhteistyön metsäprojektin hallinnon tapaaminen ja sen jälkeen vierailu Nepalin opetusministeriössä. Siellä esillä erityisesti maamme tekemä koulupuolen kehitysyhteistyö ja Nepalin koulutusjärjestelmä laajemminkin. Lounaalla sitten kansalaisjärjestöjen edustajia mukana mm. Kirkon ulkomaanavusta ja SPR:ltä. Kaiken kaikkiaan täällä noin 40-50 kansalaisjärjestöjen toimijaa tekemässä työtä. Juuri erään janakkalalaisen tekijän kanssa viestittelimme. Harmi ettei tapaaminen nyt hänen kanssaan onnistunut. Ensi kerralla, nimittäin tähän maahan olisi hieno saada palata.
Nyt vielä ryhmämme tapaan paikallisia poliitikkoja ja mediaa ja illalla sitten maittemme 40-vuotisen yhteistyön juhla suurlähettiläämme kanssa. Matka siis jatkuu.