Euroja liikkeellä.
Miten sinä luit ja mitä tuli ensimmäisenä mieleen otsikostani?
Tämän vuoden Kansallisessa liikuntafoorumissa keskusteltiin siis taloudesta monipuolisesti eri näkökulmista teemalla Euroja liikkeellä. Luitko, että euroja on liikkeellä vai, että euroja saadaan liikkeellä, vai miten?

Tämän päivän Vaihtopenkillä kanssani olivat keskustelamassa Katja Anoschkin (oik), Jouni Backman ja Päivi Kolu.
Alkuviikosta siis urheilu- ja liikuntaväki kokoontui jo 9. kerran Kansalliseen Liikuntafoorumiin. Liikuntafoorumi on meidän Valtion Liikuntaneuvoston järjestämä tapahtuma ja tänä vuonna siis itse mukana ensimmäistä kertaa liikuntaneuvoston puheenjohtajana.
Taloushan puhuttaa aina, mutta talous on puhuttanut etenkin viime vuosina, kun erilaisten kriisien myötä yleinen hintataso on noussut ja niin julkinen talous kuin kotitaloudet ovat kohdanneet merkittäviä haasteita. Talouskehitys on vaikuttanut myös liikuntaan ja urheiluun, kun esimerkiksi harrastamisen hinta on paikoin noussut, monien kuntien kyky investoida liikuntapaikkoihin on heikentynyt ja on myös totta, että valtion liikuntabudjettiinkin kohdistuu leikkauspaineita ja suoria leikkauksiakin. Samaan aikaan tiedostamme, että väestön riittämätön liikkuminen aiheuttaa yhteiskunnalle merkittävät, miljardiluokan vuosittaiset kustannukset. Liikettä lisäämällä voitaisiin säästää merkittävästi euroja. Mutta miten saisimme kaikki päättäjät ymmärtämään tässäkin ennaltaehkäisevän työn hinnan ja hyödyn?
Tänään aamulla Lohjan Kisakalliossa kuulimme kaksi erittäin merkittävää ja painavaa puheenvuoroa tästä. Ensin Työ- ja elinkeinosministeriön alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen kävi läpi tilannetta kansantalouden nykytilan ja tulevaisuuden valossa ja perään VM:n tutkimusjohtaja Olli Kärkkäinen puhui kuntataloudesta liikunnan näkökulmasta. Alustusten jälkeen lavalle nousimme me ns. Vaihtopenkkiin ja keskustelimme urheilun ja liikunnan rahoituksesta, kustannuksista ja vaikuttavuudesta. Vaihtopenkillä tällä kertaa kanssani olivat UKK-Instituutin tutkija Päivi Kolu, Arvoliiton kehitysjohtaja Katja Anoschkin ja entinen kansanedustaja Jouni Backman. En tiedä mitä kuulijat keskustelustamme ajattelivat, mutta ainakin minulla se herätti lisää ajatuksia ja pohdintoja. Paljon on tehtävissä ja paljon pitää tehdä.
Kaksipäiväinen liikuntafoorumi keräsi jälleen yhteen vajaan kolme sataa liikunnan ja urheilun ammattilaista. Antoisat päivät ja hienoa, että maassamme on jälleen pääministeri Petteri Orpon hallituksessa myös aito ja oikea oma ministeri urheilulle ja liikunnalle. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist osallistui myös foorumiimme ja piti avauspuheenvuoron teemalla työnsä aloittaneen hallituksen liikuntapolitiikasta
Kansallisessa liikuntafoorumissa oli siis jälleen tuhti kahden päivän ohjelma eli paljon uusinta tietoa ja keskusteluja liikkumisen ja liikuntapolitiikan ajankohtaisista teemoista sekä alan tekijöille varmasti tärkeitä kollegojen kohtaamisia.
Minä luin puhuttelevan ja ajatuksia herättävän otsikkomme ”Euroja liikkeellä”, niin että liikkeellä saadaan euroja aikaan – säästöjäkin. Näkökulmakysymys.
Jälkiporinoissa esille nousi myös järjestöforuumin herättäminen henkiin. Olisiko jälleen aihetta ja tarvetta kutsua myös liikunnan ja urheilun järjestökenttä yhteen? Lajiliitot ja seurat? Otetaanpa pohdintaan.
Liike on lääke!