Ei sentään Trumpin kuiskaaja, mutta hyvä keskustelija – Syy 64 F35-hävittäjään ei ole Ruotsi

Blogi, perjantaina 18.07.2025

Trumpin kuiskaajaksi ei Stubb itse sentään sanoudu, mutta hyväksi keskustelijaksi kuitenkin.

Tasavallan presidentti Alexander Stubbin haastattelu australialaiselle The Sydney Morning Heraldille on mielenkiintoista luettavaa. Toimittaja Peter Hartcherin tekemässä haastattelussa 12.7.2025 Stubb käy koruttomasti läpi elämää nykyisen Venäjän naapurissa ja vastaa kysymyksiin Miksi?

”On syynsä, miksi meillä on yli 60 F-18-hävittäjää. Ostimme juuri 64 F-35-hävittäjää. On syynsä, miksi meillä on pitkän kantaman ohjuksia ilmassa, maalla ja merellä. Ja on syynsä, miksi meillä on Puolan kanssa Euroopan suurin tykistö. Eikä syy ole Ruotsi”, kiteyttää tasavallan presidentti Alexander Stubb nyt tehtyjä päätöksiä ja jo aiempiakin.

Itse joskus totesin – useamman kerrankin – että ystävät voimme valita, mutta naapuriamme. Enkä siis puhunut Ruotsista.

Haastattelussa pohditaan Suomen rinnalla Australian tilanne ja Venäjän ja Kiinan toimia. Toimittaja nostaa esille Australian yliopiston kansallisen turvallisuuskorkeakoulun johtaja, professori Rory Medcalf, lausunnon missä hän totesi, että ”Suomi on osoittanut, että pienet maat voivat suojella itseään armottomassa maailmassa ja pysyä samalla uskollisina demokraattisille periaatteille.” Suomea pidetään nyt esikuvana suuremmille eurooppalaisille valtioille Venäjän vastaisessa taistelussa. Stubb on saanut maineen ”Trumpin kuiskaajana”, yhtenä harvoista ulkomaisista johtajista, jotka ovat muuttaneet Yhdysvaltain presidentin mielen missään asiassa.

Stubb kuvaa haastattelussa Suomen tilannetta ”rennoksi” vaikka se voisi ”kuullostaakin oudolta”. Vuonna 2022 Suomi liittyi sotilasliitto Natoon ja nyt rakennetaan raja-aitaa itärajalle, kun ”Venäjä ohjasi Lähi-idän pakolaisten vyöryn ylittämään maarajan Suomeen yrittäen kylvää kaaosta”. Uutisessa kuvataan myös muita tapahtumia mm. sitä kuinka ”Venäjää epäillään myös katkaisseensa merenalaisia kaapeleita, jotka yhdistävät useita Euroopan maita, mukaan lukien Suomen” ja kuinka nyt Venäjä rakentaa maamme lähelle sotilasinfrastruktuuria. Suomi tekee nyt tarvittavan ja vastaa Venäjän toimiin ja perään toimittaja Peter Hartcher hämmästelee ”miten suomalaiset ovat jälleen voittaneet maailman onnellisimman kansan tittelin tällaisen vaaran varjossa” ja miten minkään maan johtaja voisi oikeasti olla rento tällaisessa tilanteessa?

Asetelma on Stubbin mukaan selvä: ”Seuraavien 5-10 vuoden aikana Venäjä ei palaa rauhanomaiseen liberaaliin demokratiaan. Ja toiseksi, se jatkaa sotilaallista läsnäoloa.” Suomi varautuu jo aikaan, kun joskus Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan loppuu ja Venäjä asemoi joukkojaan uudelleen. Presidentti ei kuitenkaan usko, että Putin testaisi NATOn 5 artiklaa.

Stubb kertoo myös haastattelussa kuinka lopulta Venäjän hyökättyä Ukrainaan hän päätti pitkäaikaisena NATOn kannattaja pyrkiä Suomen presidentiksi: ”Kun Venäjä hyökkäsi, mielipiteemme ja sääntömme muuttuivat, ja ehkä olisi hyödyllistä, jos Suomen presidentiksi valittaisiin joku, joka olisi ollut historian oikealla puolella tässä nimenomaisessa kysymyksessä.”

Stubb vähättelee Putinin sotamenestystö Ukrainassa: ”Katsokaa, tänä vuonna hän on edistänyt 0,25 prosenttia Ukrainan maapinta-alasta 167 sotilaan kuoltua kilometriä kohden. Se on aika pirun korkea hinta.”

”Väittäisin, että se on nykyhistorian suurin taktinen ja strateginen virhe”.

Putinin toiminta vie lopulta Stubbin mukaan Ukrainan EU:n ja NATOn jäseneksi.

”Hän pyrki hajottamaan Naton. No, hän juuri kaksinkertaisti Naton ja Suomen välisen rajan Venäjän kautta. Hän pyrki tuhoamaan transatlanttisen kumppanuuden. No, yhdessä me nyt nostamme puolustusmenojamme viiteen prosenttiin”

”Hän päätti purkaa EU:n. No, en ole koskaan nähnyt sitä yhtenäisempänä. Joten Putin epäonnistui kaikissa suhteissa.”

Artikkelissaan toimittaja Peter Hartcher käy läpi myös meidän sotaa Venäjää tai silloista Neuvostoliittoa vastaan.

”Suomenkielinen sana ”sisu” päätyi kansainväliseen sanastoon lannistumattoman tahdonvoiman kuvaannollisena sanana”. Suomi sanoi ylivoimaiselle vastustajalle Ei ja nyt Ukraina on elävä esimerkki sisusta.

Kansainvälisesti leviävässä haastattelussa tai sen leipätekstissä Suomi saa kiitosta myös siitä, että kylmän sodan päätyttyä emme toimineet kuten monet muut maat toimivat vaan pidimme huolta omasta uskottavasta puolustuksesta.

Tasavallan predisentti Alexander Stubb muistuttaa, että ”On syynsä, miksi meillä on yli 60 F-18-hävittäjää. Ostimme juuri 64 F-35-hävittäjää. On syynsä, miksi meillä on pitkän kantaman ohjuksia ilmassa, maalla ja merellä. Ja on syynsä, miksi meillä on Puolan kanssa Euroopan suurin tykistö. Eikä syy ole Ruotsi.”

Suomen todellinen vahvuus on jotakin suurempaa. Kuten Stubb asian ilmaisee: ”Sotia käydään sotilasrintamalla, mutta voitetaan kotimaassa.” Tällä viitataan poikkeukselliseen kokonaisturvallisuuttemme malliin, mutta myös korkeaan maanpuolustustahtoon, mikä kumpuaa tai kasvaa myös yleisen asevelvollisuuden myötä.

”Meillä on siis paljon sekä sotilaallista että siviilivoimaa”

Stubb mukailee vanhaa viisautta minkä mukaan ”jos haluat rauhaa,  valmistaudu sotaan”. Stubb muistuttaa; että näin Suomi on aina tehnyt ”koska meillä on ollut yli 30 sotaa ja kahakkaa Venäjän kanssa 1300-luvulta lähtien”.

Artikkelissa käydään läpi myös ainutlaatuista Stubbin Trump suhdetta ja sitä miten Stubb haluaa 500 prosentin tulleja kaikille maille, jotka ostavat venäläistä öljyä tai kaasua.

Kuiskaajaksi Stubb ei itse itseään suostu kuvaamaan, mutta kuvaa keskusteluja Trumpin kanssa hyviksi. Stubb sanoo luottavansa Amerikkaan. ”Meillä oli juuri historiallinen Naton huippukokous, jossa sovimme puolustusmenojemme nostamisesta kahdesta prosentista viiteen prosenttiin [bruttokansantuotteesta], ja Trumpille pitäisi antaa siitä kunnia. Hän ei ole ainoa syy, miksi teemme niin. Teemme sen oman etujemme vuoksi, koska turvallisuustilanne on muuttunut” ja ”kyse ei ole taakansiirrosta. Kyse on taakanjaosta”. Stubb kuvaa maailmaa voimakolmiona, jossa on globaali länsi (n 40 maata), Kiinan johtama n. 25 valtion globaali itä ja 125 valtion globaali etelä. Stubb pitää tärkeänä saada etelä mukaan ja se tapahtuu vain ”saarnaamisesta luopumalla”. Ja mielenkiintoinen artikkeli päättyy Stubbin pohdintaa siitä miten nämä blokit tai niiden maat toimisivat mahdollisessa kolmannessa maailmansodassa.

Peter Hartcher, joka on siis The Sydney Morning Heraldin ja The Agen politiikan ja kansainvälisen toiminnan toimittaja, Naantalin Kultarantaan tekemän haastattelun voi lukea englanninkielisenä kokonaisuudessaan täältä: Landmines, fences and plenty of ‘sisu’: Life living next door to Vladimir Putin.

Ei voi kuin todeta, että meillä on viisas kansa, kun valitsi tällaisen presidentin.

Tänään kotimatkapäivä Espanjasta Suomeen. Siinä meillä vielä riittääkin tehtävää, että saamme nämä maat täällä Euroopan kulmassa ymmärtämään Venäjän todellisen uhkan ja vaaran.

Tässä Calafellin piskuisessa Petisu-kahvilassa hakemassa kummitytölle ja perheelle aamupalapatonkeja ja huomassa aamun espressoa. Niin eurooppalaista 🙂

Kello 23.57 ja nyt Suomen aikaa ja takaisin järven rannassa. Sauna lämpiää, niin ei kuumuudesta tule vieroitusoireita. Kesä jatkuu.