”Minä unelmoin siitä, että jokainen lapsi jokainen aikuinen ja nuori tuntee olevansa arvokas. Ei huolimatta erilaisuudestaan vaan juuri sen ansiosta.”
Nämä hienot sanat Urheilugaalasta ovat olleet mielessäni koko kuluvan viikon. 24-vuotias turkulainen kestävyysjuoksija Mustafe Muuse palkittiin vuoden 2025 Urheilugaalassa Vuoden Esikuva Uunolla. Vuonna 2001 Turussa syntyneen Muusen vanhemmat muuttivat Suomeen Etiopiasta 1990-luvun alussa. Tänään Muuse on maamme parhaita kestävyysjuoksijoita rikkoen urallaan mm. nuorten Suomen ennätyksiä ja voittaen mestaruuksia ensin ikäkausikisoissa ja nyt Suomen mestaruuskisoissa.
Vastaanotettuaan Helsingin jäähallissa Esikuva-palkintonsa Muuse piti puheen, joka kosketti. Täysi jäähalli hiljeni ja kuunteli tarkkaan mitä nuorella suomalaisurheilijalla oli sanottavana. Puhe oli mykistävä.
Kuuntelin sen uudestaan useamman kerran ja ajattelin, että haluan sen tännekin kirjoittaa sanasta sanaan muistoksi itselleni ja ohjeeksi ja muistutukseksi itselleni ja meille kaikille.
Mustafe Muuse Urheilugaalassa 16.1.2025:
”Tää on ihan älyttömän suuri kunnia mulle. Kun mä katon taaksepäin elämää, niin mä nään nuoren pojan, jolla on ollut suuria unelmia ja on edelleen.
Mut eräs pastori sanoi yli 60 vuotta sitten ”Minäkin unelmoin rauhasta ja tasa-arvosta”. Samaan aikaan, kun jakolinjat sekä meillä Suomessa että maailmalla syvenevät, minä unelmoin siitä, että jokainen lapsi, jokainen aikuinen ja nuori tuntee olevansa arvokas. Ei huolimatta erilaisuudestaan, vaan juuri sen ansiosta.
Minä unelmoin urheilusta, joka ei ole pelkkää kilpailua, vaan siltojen rakentamista, kanssa ihmisten tukemista ja toivon luomista.
Kun joku kaatuu, kuten Lasse Viren Münchenissä, minä toivon, että ympärillä on ihmisiä ojentamassa kätensä ja nostamassa hänet takaisin jaloilleen. Ettemme kilpailisi siitä, kuka tuomitsee nopeita, vaan siitä kuka rientää ensimmäisenä auttamaan.
Minä toivon, että jokainen nuori, joka on tienhaarassa hyvän ja pahan välillä niin kuin minä itse olen ollut, saisi samanlaista tukea, kun minä olen saanut. Että jokaisella nuorella olisi kirjoja luettavaksi, niin kuin minulla oli, että harrastaminen ei ole etuoikeus, vaan kansalaisoikeus riippumatta siitä, onko syntynyt tähän maahan vai tullut jostain muualta.
Minä tiedän, että urheilulla on valtava voima, mutta ensin meidän on annettava jokaiselle mahdollisuus tulla siihen mukaan. Olimmepa sitten urheilijoita, katsojia tai kanssa kulkijoita joka ikinen meistä voi olla se, joka ojentaa kätensä kaatuneille. Kiitos.”
Pidetään tämä Mustafe Muusen puhe mielessä. Pidetään nämä sanat mielessä tänäänkin. Ollaan toistemme tueksi silloin kun sitä tarvitaan.
….
Kello 20.24.
Avaan tänään vielä toisen sivun tänne blogiini. Kurkatkaapa se täältä.