Asuntomessut Hämeenlinnassa Timo Heinonen ihastui Harvoilamäen kaavaan

Uutiset, keskiviikkona 08.08.2007

Kansanedustaja Timo Heinonen tutustui tiistaina Hämeenlinnan Harvoilanmäen asuntoalueeseen. Pääkohteen Nuorisoasuntojen lisäksi Heinonen ehti tutustua myös messualueeseen yleisemminkin ja erityisesti kaavaratkaisut ihastuttivat Heinosta. Ihmisen kokoinen ja lämminhenkinen kaavoitus miellytti silmää ja mieltä.

-Hämeenlinnan asuntomessujen ehdottomasti parasta antia oli erittäin onnistunut kaava. Siinä yhdistyy vanhat hämäläiset vaikkapa Hauhon raitin henki ja Etelä-Eurooppalainen vanhakaupunkitunnelma, kehui Heinonen näkemäänsä.

Heinosen silmää mielytti erityisesti se, että mäen luenne oli säilytetty ja talot oli rakennettu rohkeasti kiinni kapeisiin ja yllättävästikin kiemurteleviin katuihin. Myös se, että osa kaduista näytti ikään kuin loppuvan talon seiniin sai Heinoselta kehuja.

– Tontit on hyödynnetty tehokkaasti ja kaksikerroksiset talot ovat energiaystävällisempiä ja yleensä myös valoisampia ainakin silloin kun taloon halutaan tämän päivän mukaan 200 neliötä asuintilaa.

– Eihän täältä puutu enää kuin Italian pienet putiikit ja englantilaiset pubit, hymyili Heinonen, mutta uskoi, että ihmisläheinen ja sopivan kokoinen kaavaratkaisu luo alueen asukkaille yhteisöllisyyttä paremmin kuin ylisuuret tontit ja leveät autiot kadut.

Kommentit