Yle on uutisoinut tällä viikolla kouluarvosanoja ministereille. Ensin kerrottiin julki kansan mielipide ministereistämme ja sen jälkeen julkaistiin meidän kansanedustajien antamat arviot ministereistä. Itse olen saanut tehdä tämän hallituskauden aikana töitä aika monen eri ministerin kanssa. Ja on pakko myöntää, että ministereissä on todellakin eroja. Useimmin ehkä olen ollut tekemisissä puolustusministeri Carl Haglundin kanssa ja hänelle on helppo antaa kiitosta. Puolustusvaliokunnassa hän käy säännöllisesti ja kertoo ja taustoittaa asioita avoimesti. Hyvä luottamuksen ilmapiiri ja minusta uudenkinlainen tapa toimia näkyy hänessä.
Ulkoasiainvaliokunnassa ministereitä käy lähes päivittäin. Isoja asioita ja on hieno seurata ministereitä joilla homma on hanskassa. Pääministeri Alexander Stubb on asiakysymyksissä erinomainen kuten myös ulkoministeri Erkki Tuomioja. Vastaukset tulevat piipunhyllyltä ja vaikka asioista oltaisiin eri mieltä niin keskustelu hyvää ja rakentavaa. Niin tänäänkin esimerkiksi Tuomiojan kanssa.
Monissa jutuissa olen saanut tehdä työtä myös maatalousministeri Petteri Orpon kanssa ja hänellekin on helppo antaa kiitosta. Petterin ystävänä ”Takarivin Taaveista” olen ehkä hieman jäävi häntä arvostelemaan tai kehumaan, mutta mies on ottanut vaativan tehtävän nopeasti haltuunsa ja saanut tuloksiakin aikaan. Ja myös Petterissä näkyy uudenlainen avoin tapa toimia ja tehdä.
Hyviä kokemuksia minulla on myös työministeri Lauri Ihalaisesta jolla on aina aikaa ja halua perehtyä kansanedustajankin asioihin ja murheisiin. Ja montaa asiaa on hänen kanssaan Hämeeseenkin väännetty kuntoon. Myös liikenneministeri Paula Risikko on tällainen ja tuloksia on syntynyt niin tie kuin rautatiekin jutuissa. Isoimpina ehkä nyt Riihimäen Aseman remontti ja pääradan välityskyvyn parantaminen ja iso Herajoen risteyshanke. Ja samaan joukkoon voi nostaa myös nyt jo MEP:nä toiminut ministeri Henna Virkkunen teki työtä ja yhteistyötä hyvin. Ne näkyvät mm. ammattikoulujemme aloituspaikoissa Hämeessä ja monessa muussakin.
Ja ykköseksi siis itse nostin Jan Vapaavuoren. Hänellä on erinomaisella tavalla politiikan pelikenttä hallussa koko repertuaarilta ja kovia tuloksiakin tältä kaudelta. Jannella myös aina aikaa ja halua etsiä erilaisia ratkaisuja on sitten kyse isosta tai pienemmästä asiasta. Ja Jannen ja Ihalaisen yhteistyö myös näkyy ja olen varma, että hyvä yhteinen maali näkyy myös näiden ministereiden kummankin hyvässä suosiossa niin kansan kuin meidän kansanedustajienkin keskuudessa.
Tällä kaudella on aloittanut myös monta uutta ministeriä. Uutta intoa ja tarmoa on tullut paljon. Heistä olen valiokunnissa tehnyt työtä vain Lenita Toivakan kanssa ulkoasiainvaliokunnassa. Ja vain muutaman kerran. Enemmän olen sitten Lenitan kanssa kiertänyt kenttää ja yrityksiä ja täytyy kyllä sanoa, että yrittäjäntausta näkyy tässä naisessa. Erinomaista työtä ja ahkeraa tekemistä. Pisteet.
Olen aikanaan joitakin ministereitä arvostellut siitä, että työt eivät tule tehdyksi. Minusta se on aivan perusteltu arvostelu vaikkapa opetusministeri Krista Kiurulle. Ja näyttää samaa mieltä olevan myös kansa kuin kolleganikin.
Tänään takana jo ulkoasiainvaliokunnan kokous ja yksi isompi lehtihaastattelu huhtikuulle ja myös työvaliokunta ja ryhmäkokouskin. Kohta kyselytunnille ja tänään yritän päästä ääneenkin kyselytunnilla. Kysymykseni koskee sivistyspolitiikkaa. Toivottavasti puhemies antaa puheenvuoron.
….

Tänään vieraanani eduskunnassa kävi hieno porukka nuoria Hämeenlinnasta ja Janakkalasta. Tämä porukka syntyi Pizzaa ja Politiikkaa illan pohjalta ja nyt mukana jälleen uusia nuoria. Nyt he suuntaavat kokoomusnuorten toimistolle ja tapaavat siellä nuortenliiton aktiiveja. Upea porukka ja tulee näkymään ja kuulumaan.
Kello 19.01 ja työhuoneessa. Kyselytunnilla pääsin ääneen ja esitin että oppisopimuskoulutuksen rinnalle luotaisiin joustavampi ja yrittäjienkin toivoma koulutussopimusmalli. Esitys sai tukea myös opetusministeriltä. Lisäksi kyselin jo 2012 sovittujen kolmen lisävalinnaistunnin perään peruskoulun tuntijakouudistuksessa. Jostain syystä opetusministeri Krista Kiuru ei ole halunnut noudattaa hallituksen yksimielistä päätöstä ja peruskoululaiset eivät ole saamassa koulupäiviinsä lisää valinnaisia tunteja. Ihmeellinen juttu ja harmin paikka.
Kyselytunnin jälkeen minun vieraanani kävi hieno joukko nuoria Hämeenlinnasta ja Janakkalasta. Tämä porukka syntyi Hämeenlinnan Pizzaa ja Politiikkaa illan myötä ja nyt ryhmässä jo lisää uusiakin nuoria. Hieno porukka ja ehdin tavata heidän kanssa eduskunnassa myös ministeri Petteri Orpon ja kollegani Ben Zyskowiczin. Eduskuntavierailun jälkeen nuoret jatkoivat matkaa Kokoomusnuorten toimistolle ja tapaavat siellä nuorisojärjestömme johtoa ja aktiiveja. Olen varma, että tästä Hämeenlinnan seudun uudesta nuorten porukasta tullaan vielä kuulemaan. Yhdessä tai erikseen.
Mutta nyt päivä jatkuu ja huomenna sitten illalla olen ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakan kanssa kiertueella ja kahvitilaisuus Janakkalan Kahvila Kukassa illansuussa. Nähdään siellä?