Ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma Espoossa Sivistysvaliokunta seuraa kilpailua perjantaina

Uutiset, keskiviikkona 16.04.2008

Tänään keskiviikkona käynnistyy Espoossa nelipäivänen ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma. Tapiolassa järjestettävä tapahtuma on osa Espoo 550-juhlavuotta, ja paikalle odotetaan yli 50 000 kävijää. Vuosittaisen tapahtuman tämänkertainen teema on yrittäjyys, ja tapahtuman yhteydessä on myös erityinen rekrytointipiste ammattiosaajille. Lisäksi kilpailuissa kiinnitetään huomiota kestävän kehityksen periaatteisiin.

Tapahtuman yhteydessä järjestetään useita kilpailuja, joista tunnetuimpana Taitaja 2008- ammattitaidon SM- kilpailut. Suomenmestaruudesta kilpailevat alle 20- vuotiaat ammattioppilaitosten opiskelijat eri aloilta. Eduskunnan sivistysvaliokunta seuraa kilpailua ja tapahtumaa perjantaina.

– Itse ehdotin, että osallistuimme Taitaja-kilpailun finaaliin ja nyt löytyi sopiva aika. Aikanaan olen selostanut ja juontanut saman kilpailusarjan T9-kilpailun paikallis- ja aluetason kilpailuja Riihimäen Ammattioppilaitoksella ja nyt on mukava päästä seuraamaan tämän vuoden tapahtuman loppuhuipennusta, kertoi sivistysvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Timo Heinonen.

– Taitaja -kilpailu ja ysiluokkalaisten T9-kilpailut ovat osaltaan olleet pitkään jo tärkeitä tekijöitä ammatillisenkoulutuksen houkuttelevuuden lisäämisessä. Tulokset on nähtävissä ja nyt kun nykyinen hallitus on myös aktiivinen tällä saralla niin ammattiosaajien tulevaisuus näyttää entistä valoisammalta.

Lisäksi Espoossa järjestetään muun muassa Abilympics, joka on ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä kilpailu opiskelussaan erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille. Yhteensä kilpailua käydään 40 eri ammattialalla, jossa mukana ovat myös perinteisten kouluaineiden lisäksi valokuvaus ja musiikki.

Suurtapahtuman suojelijana on presidentti Tarja Halonen. Ammatillista koulutusta tukemassa ovat myös pääministeri Matti Vanhanen, opetusministeri Sari Sarkomaaa, työministeri Tarja Cronberg, sekä kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin. Tapahtuman järjestämisvastuu on Espoon alueen ammattioppilaitoksilla, mutta yhteistyössä on mukana myös esimerkiksi Suomen Yrittäjät, sekä useita yrityksiä ja elinkeinoelämän vaikuttajia.

Kommentit