”Juhlavuoteni” on jo puolivälin krouvissa ja toivottavasti vasta elämänikin. Helmikuun 15. päivänä, kun täysin 50 vuotta niin pohdin, että alkoikohan nyt elämäni viimeinen kolmannes? Päädyin lopulta kuitenkin siihen, että alkoi se toinen puolikas.
Onnea minulle siihen!
Seppä Juho Pohjolan opissa syntyi puolen vuosisadan puukko. Mutta saamani oppeja ja tekemääni työtä oli myös koko päivän seuraamassa ja ”valvomassa” itse seppä Heimo Roselli, joka löi myös lopuksi puukkooni ne Rosellin käden jäljet…
Juhliessani ystävieni kesken sain lahjaksi – vaikka lahjoja en toivonutkaan – puukon. Ystäväni Santeri Nousiainen tuntee minut niin hyvin kuin ihminen voi toisen tuntea, että tiesi minut erilaisten muistojen ja muistoesineiden ystäväksi. Näin hän olikin kerännyt jahtiveljistämme pienen porukan ja he antoivat minulle lahjan, millä sain itse takoa ja tehdä oman puukon. Paikaksi he olivat valinneet legendaarisen Rosellin Kuhmoisissa ja olihan se aikalailla ainutlaatuinen hetki, kun pajan aikanaan perustaneen Heimo Rosellin opeissa pääsin puukkoani tekemään. Varsinaisena seppänä kanssani päivän oli Rosellin tämän päivän mestari seppä Juho Pohjola. Hänen opissa pääsin puukkoani tekemään ja sehän lähti liikkeelle teräksen palasta ja hiiliahjon kuumentamisesta.
Urakka alkoi aamuvarhaisella tänään ja päivän kääntyessä jo iltaa kohden saimme urakan minun osaltani valmiiksi. Viimeiseksi puukkooni pajavasaran iski ensin ystäväni Santeri. Santeri Nousiaisen iskut jättivät lahjapuukkoni terään ystävien jäljet. Ja sitten viimeiset iskut löi itse seppä Heimo Roselli. Ei meinannut seppämestari ensin tarttua enää pajavasaraan, mutta lopulta vanha herra käveli alasimme luo ja tarttui pitkän tauon jälkeen vasaraan ja löi ne tärkeimmät iskut. Rosellini sai aidot Rosellin vasaran jäljet.
Mutta isoin kiitosta opeista ja neuvoista kuuluu totta kai seppä Juho Pohjalalle. Hän neuvoi kädestä pitäen ja minä poika annoin pajavasaran laulaa.
Terän jälkeen valitsin entisen loppilaisen puukkojen viimeistelystä vastaavan Kirsin johdolla puukkooni kauneimman mahdollisen visakahvan ja sille messinkisen helan. Väriksi totta kai Pekkalaan sopivan tumman, mikä tuo kauniisti visan ja sen loimun esille. Nahkaisen Rosellin-tupen olin jo saanut syntymäpäivänäni itselleni ja nyt tuppi sai puukkonsa.
Rosellin paja oli jo sinänsä elämänkokemus nähdä. Suomen ainoa puukkopaja missä edelleen terät tehdään itse takomalla. Kotimainen perinteinen puukkopaja, missä vaalitaan historiaa ja kädentaidon osaamista. Kannattaa kurkata Heimo Rosellin vuonna 1976 perustaman Rosellin -kotisivutkin.
Ikimuistoinen ja hieno päivä puukkopajalla tuli näin täytetyksi.
Lämmin kiitos vielä Rosellin väelle seppä Heimo Rosellin ja seppä Juho Pohjolan ja tuotantopäällikkö Markus Korppilan johdolla hyvästä opista ja tästä ainutlaatuisesta mahdollisuudesta! Iso kiitos myös ystävistäni parhaimmalle Santeri Nousiaiselle matkaseurasta ja koko jahtiveljien porukalle, Korkimäen Ilkalle, Kuparisen Karille, Järvisen Tompalle, Laukkasen Jarmolle ja Hakalan Aarnelle sekä heidän ihastuttaville puolisoilleen Sirkulle, Marja-Leenalle, Eijalle, Jaanalle, Sonjalle ja Santerin Jonnalle tästä uniikista isältä pojille ja lapsilta lapsenlapsille -lahjasta. Tämän puukon nimittäin toivon seuraavan matkassa suvussamme eteenpäin aina vanhimmalle lapselle. Milloin puukko sitten eteenpäin annetaan, niin päättäkööt sen hetken ja tilanteen aina kulloinenkin kantaja vuorollaan. Minä nyt tätä kannan kuitenkin ylpeydellä ja onnellisuudella vyölläni ainakin jonkin aikaa – ehkä pidempäänkin. On minulla toki ajatus siitäkin, koska tämän eteenpäin esikoiseni vyölle voisin antaa.
Mutta tänään olen jokseenkin onnellinen mies.
Eletään nyt ensin. Vaikka niin kuin rakas Pekka-enoni sanoi, että piruuttaan.