Ainoa oikea turvatakuu syntyy vahvistamalla Ukrainan omaa armeijaa
Nato-jäsenyys, julistus, julkilausuma, Artikla viiden kaltaiset turvatakuut, sotilaallista läsnäoloa, rauhanturvaoperaatio jne…
Ukrainan rauhanneuvotteluissa keskeiseen osaan on noussut maan turvatakuut.
Ukrainan tulisi saada sellaiset turvatakuut, että Venäjä ei hyökkäisi sinne enää koskaan uudelleen. Ukrainalaisille turvatakuut ovat välttämättömät, jotta se voisi jatkossa luottaa uskottavan vastavoiman tulevan tarvittaessa apuun. Turvatakuiden perusajatus ja ydin on selvä: ”Yksi tai useampi maa takaa, että jos Venäjä hyökkäisi uudelleen Ukrainaan, ne auttaisivat Ukrainaa sotilaallisesti”.
Millaiset turvatakuut sitten voisivat olla? Kaksi ääripäätä ovat varmasti, kevein eli poliittinen lupaus sotilaallisesta avusta pahimmalla hetkellä ja vahvin eli liittolaismaiden sotilaiden sijoittaminen maahan turvaamaan rauhaa.
Kumpikin tuntuu kaukaiselta ja eri syistä jopa mahdottomilta.
Pelkkään julkilausumaan, paperilla olevaan sitoumukseen, Ukrainan lienee vaikea suostua jo yksin vanhan Budapestin sopimuksen takia. Vuonna 1994 Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska ja myös Venäjä antoivat Ukrainalle paperilla turvatakuut, kun se suostui luopumaan vanhoista neuvostoaikaisista ydinaseistaan. 20 vuotta myöhemmin yksi turvatakuut antaneista maista aloitti sodan maata vastaan ja kolme muuta katsoivat toimimatta vierestä. Vasta vuoden 2022 täysimittaiseksi laajentunut Venäjän hyökkäyssota sai muut maat toimimaan, mutta ei todellakaan Budapestin sopimuksen lupaamalla tavalla. Tätä Ukrainan on varmasti mahdoton unohtaa ja toisaalta enää samanlaiseen luottaa?
Tehokkaimmat turvatakuut tietenkin Ukrainalle toisi täysi Nato-jäsenyys. Venäjä ja Kreml ei kuitenkaan tule missään tilanteessa tähän suostumaan tai edes siihen, että Nato olisi jonkinlaisena toimijana turvatakuiden takana. Nato on siis varmasti poissuljettu vaihtoehto.
Toiseksi vahvimmat turvatakuut toisi sitten maahan sijoitettavat länsimaiden sotilaat ilman Nato-lippujaan ja mahdolliset sotilastukikohdat. Jo määrältään pienetkin liittolaismaiden sotilasjoukot strategisesti tärkeissä kohteissa hillitsisivät varmasti Venäjän hyökkäyshaluja. Tällaisten ns. ”ansalankajoukkojen” vaikuttavuuteen mm. Viro pitkään luotti. Tämä maan oman armeijan vahvistamisen rinnalla olisi minusta järkevin ja tärkein etenemistie.
Tämäkin voi kuitenkin olla kaukainen haave? Venäjän ja jopa myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinnon lienee vaikea päätyä ja suostua sellaisiin turvatakuisiin, joissa Yhdysvaltojen joukkoja varsinaisesti sijoitettaisiin Ukrainaan. On puhuttu, että Iso-Britannia ja Ranska olisivatkin tässä keskeisessä roolissa, mutta Yhdysvalloilta tarvittaisiin selkänoja turvatakuille. Ajatus on turvallisuuspolitiikassa uusi ja vähintäänkin epämääräinen.
No, voisiko ratkaisu olla jonkinlainen rauhanturvaoperaatio? Myös tämä tuntuu kaukaiselta. Ainakin YK:n rauhanturvaoperaatio olisi hankala toteuttaa, sillä Venäjä YK:n turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä veto-oikeudellaan torppaisi aina sen toimet. Ja varmasti monia pohdituttaisi sekin, että vähät välittäisikö Venäjä lopulta YK:n rangaistuksista ja muistakaan? YK lienee enemmän ja vähemmän rampa ankka.
Täyden Nato-jäsenyyden ollessa poissuljettu vaihtoehto on esille noussut keskusteluissa ns. ”artikla5 kaltaiset turvatakuut”. Tällaista ajatusta on esillä pitänyt mm. Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoff ja myös Italian pääministeri Giorgio Meloni. Eurooppalaiset johtavat ovat tällä viikolla keskustelleet tällaisesta kevytversiosta Naton viidennestä artiklasta, missä Ukrainan liittolaiset sitoutuisivat päättämään vuorokauden sisällä sotilaallisen avun antamisesta, jos Venäjä hyökkäisi uudestaan Ukrainaan. Edellyttäisikö tämä Euroopan maita lähettämään Ukrainaan tällöin sotilasjoukkoja on keskeinen ja avoin kysymys ja jos ei, niin mikään ei muuttuisi nykyhetkeen. Ja kannattaa muistaa sekin, että edes aito Naton viides artikla ei tarkoita suoraa ja välitöntä sotilaallista avun antamista. Artikla viiteen ei siis mikään Nato-maistakaan voi yksin turvallisuuttaan nojata.
Kaikkeen edellä mainittuun liittyy lopulta myös se vaikein kysymys eli mitkä maat olisivat oikeasti valmiita sotimaan rintamalla Ukrainan puolesta? Kaikkien edellä mainitsemieni turvatakuiden erilaisten muotojen uskottavuus perustuu tähän. Ja tämä kysymys on kaikkialla avoin ja vähintäänkin epämieluisa.
Lopputulema onkin se, että tärkeimmät turvatakuut rakentuvat aina jokaisen maan oman armeijan varaan. Tämä koskee myös Ukrainaa. Ukrainan oman armeijan – puolustuskyvyn – tulisi olla rauhan jälkeen ja sen aikana aina niin vahva, että jo se antaisi Venäjälle viestin siitä, ettei maahan kannata hyökätä.
Itse lähtisikin rakentamaan Ukrainaan turvatakuita tätä kautta. Yhdysvaltojen ja Euroopan maiden tulisi yhdessä Ukrainan kanssa vahvistaa määrätietoisesti maan omia asevoimia. Rakentaa Ukrainalle kattava ohjuspuolustus mm. Patriot-järjestelmin suojelemaan kaupunkeja, riittävä iskukyky mm. saksalaisin Taurus-, ranskalaisin Scalp- ja brittiläisin Storm Shadow -ohjuksin ja myös uskottavat maavoimat, ilmavoimat jne.
Lopulta kuitenkin aina oma armeija on itsenäisen maan luotettavin turva kaikissa tilanteissa.
Timo Heinonen
kansanedustaja (kok)
puolustusvaliokunnan jäsen
hallinto- ja turvallisuusjaoston jäsen