Ilmailupäivä, 2 gun ja Riihimäki Grand Prix!
Ai, oliko hieno päivä? No voin sanoa, että oli ja vauhtiakin riitti.
Aamusta ensin Räyskälän lentokentälle. Räyskälän Ilmailupäivää vietettiin perinteiseen tapaan ja tyyliin tänään, mutta tällä kertaa ohjelmassa oli vähän uuttakin. Räyskälän Ilmailukeskus saa vihdoin uuden päärakennuksen ja ravintolan ja tänään juhlistimme tätä isoa hanketta.
Räyskälän lentokentän infra rakentui isolta osin vuoden 1976 purjelennon MM-kisoihin. Vaikka me miehet tässä viidessä kympissä ollaan vasta käyttöikämme alkupäässä, niin talojen osalta monet seitkytlukuiset ovat jo elämänsä ehtoopuolella. Räyskälän kiinteistökantaa on nyt viime vuosina laitettu määrätietoisesti kuntoon. Ensimmäisen kerran rahoitimme kentän sauna- ja huoltorakennuksen peruskorjausta toimestani kaudella 2015-2019 ja nyt sitten pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituskaudella olemme jälleen näitä jatkaneet. Ampumaratojen rinnalla olemme nostaneet pienemmät lentokentät myös kehittämishankkeiden kärkeen ja tunnistaneet myös niiden huoltovarmuus- ja turvallisuusnäkökulmatkin. Lentokentille on tehty niin uusia kiitoteitä eri puolille maata ja myös peruskorjattu ja parannettu, mutta myös uudisrakennettu infraa.
Räyskälän kohdalla päärakennus lennonjohtotorneineen on ollut jo kymmenisen vuotta ns. odotustilassa. Osoitimme uudisrakennukselle valtiolta tukea kahteen eri otteeseen, mutta hankkeen liikkeelle saaminen hieman vei aikaa. Valitettavasti Lopen kunta ei hankkeeseen halunnut mukaan lähteä ja tämä tietysti viivytti rakentamisen aloittamista, mutta myös karsi suunnitelmia. Kokonaisuuteen oli tarkoitus saada tällaisena yhteishankkeena isompi ravintola ja myös kioskitilaa, mutta kunnan kannalta ennen muuta tiloja myös luontomatkailun ja retkeilyn kehittämiseen. Suunnitelmissa kokonaisuuteen olisi syntynyt yrittäjävetoinen pieni Lopen retki- ja luontopiste, missä olisi ollut infoa meidän maastopyörä ja vaellusreiteistä ja muutenkin matkailun kohteista ja muista ja lisäksi sitten ravintolayrittäjän toimesta esimerkiksi maastopyörävuokrausta ja lumikenkiä ja sellaista. Ja paikka olisi ollut myös kunnan mukana olon myötä turvattu Poronpolunkin keskuspaikaksi tuleviksikin vuosiksi. Poronpolkuhan viettää nyt syyskuun viimeisenä sunnuntaina jo 60. juhlatapahtumaan.
No tämä hanke ei saanut kunnassamme enemmistön tukea viime vaalikaudella ja suunnitelmat menivät uusiksi. Periksi ei kuitenkaan annettu ja osoitimme eduskunnasta Räyskälän kehittämiseen Räyskälä Säätiölle hieman lisää voimavaroja ja nyt hanke etenee ja myös kenttä saa muutakin uutta infraa myös maan alle sähköjen ja vesien yms. osalta.
Tänään uusi päärakennus oli rakennusvaiheessaan jo Ilmailupäivän huomion keskipisteenä. Kaunis ja kompakti talo, missä sisätiloja ympärivuotiseen käyttöön ja sitten katettua terassia ja laaja aurinkoterassi lentokentän puolelle. Paikka saa näin ajanmukaiset tilat ja mm. armeijan ja myös moottoripyöräpoliisien käyttö toimivat tilat lounas- ja muuhun vastaavaan. Lisäksi isoimpana tietenkin itse lentokentän toiminta missä pääpaino tänä päivänä purjelennossa ja muussa harrasteilmailussa.
Iso kiitos Räyskälä Säätiön väelle kutsusta päärakennuksen ensiesittelyyn. Talon pitäisi tämän vuoden puolella valmistua ja täydessä kapasiteetissä se on sitten ensi vuoden ilmailukaudella.
Ilmailupäivässä jälleen paljon väkeä ja paljon myös nähtävää. Hieno koko perheen tapahtuma minne tullaan kauempaakin ja osa lentäenkin.
…
Räyskälästä sitten ajelin Lopen Ampumaurheilukeskukseen. Siellä kävimme kollegani ja
ystäväni Jari Ronkaisen kanssa katsomassa miten radan rakennustyöt etenevät, mutta tutustumassa myös…
Varustelekan 9. Finnish Brutality oli kaikkien aikojen brutaalein 2-gun kisa
Kyllä, olipahan taas huikea kisa. Finnish Brutality on siis 2-gun ammuntakilpailu, missä yhdistyy toiminnallinen ampumaurheilu kahdella eri aseella, kiväärillä ja pistoolilla, ja armoton ja kova kilpailu. Toinen toistaan kovempia ja fyysisesti vaativampia rasteja ja kenttäkelpoisia varusteita ja aseita perinteisten urheiluaseiden sijaan. Tämän vuotinen pääkilpailu kerää yli 200 kovaa ampujaa ympäri maailmaa ja heidän välinen paremmuus ja itsensä voittaminen ratkaistiin 10 kovalla, ennen näkemättömällä ja ennen kaikkea armottomalla rastilla. Sitä on siis Finnish Brutality parhaimmillaan.
Kilpailun aikana koetellaan kilpailijoiden henkistä ja fyysistä jaksamista todellakin monin tavoin. Nytkin radalle oli kaivettu vain tätä kisaa varten juoksuhautoja ja joskus ampujat laitetaan jääkylmään vesihautaan ennen ammuntasuoritusta tai vastapainoksi tulikuumaan saunaan odottamaan tehtävän alkua.
Ja haluan nyt alleviivata, että tässä ammunnassa kuten myös sukua olevassa SRA:ssa ja muussakin reserviläisten ammussa aina keskiössä on turvallisuus. Nytkin jokaisen rastin turvallisuus on tehty pilkun tarkasti ja homma toimi upeasti.
Iso kiitos hienosta tapahtumasta ja kilpailusta. Ja kiitos myös Lopen Ampumaurheilukeskuksen Kari Kupariselle radan esittelystä ennen muuta tällä kertaa kollegalleni Jallu Ronkaiselle. Jallu on siis kanssani eduskunnan puolustusvaliokunnassa ja vetää eduskunnan valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaostoa ja näitä ampumaratahankkeita ja niiden valtiontukia olemme hänen kanssaan tällä kaudella määrätietoisesti eteenpäin vieneet. Eduskunnan 300 000 euron erillisrahoituksella tälle radalle rakentuu nyt uusi Sporting-rata eli radalla pääsee pian treenaamaan myös esimerkiksi droonien torjuntaa tällaisenkin harjoittelun kautta. Ja samaan aikaan radalle rakennetaan myös uutta 1000 metrin ampumarataa ja 300m rata jo valmistuikin. Ja SRA yms. tällaiseen toiminnallisen ammunnan käyttöön radalle valmistui jo nippu uusia toimintamonttuja. Isoja hankkeita ja kaikki parempia ja tarkempien laukausten eteen.
….

Ilta tänään Riihimäen Raviradalla! Kiitos kutsusta kauden päätökseen Riihimäen Raviseura ja puheenjohtaja Tiina Vuotila! Hienon tapahtuman ja koko ravikesän jälleen meille teitte! Paljon väkeä päätöksessä ja todella laadukkaita lähtöjä, mitkä huipentui sitten Riihimäki Grand Prix -lähtöön.
Riihimäki GP huipensi kesäravikesän
Lentokentän ja ampumaradan jälkeen sitten vielä raviradalle. Riihimäen Raviradalla juostiin tänään perinteinen Rixu GP. Aikanaan Riihimäki Grand Prix oli peräti parinkymmenen vuoden ajan Riihimäen kesäravikauden kohokohta. Sen voittajahevosten joukosta löytyy kovan luokan nimiä kuten Charme Asserdal ja Viking Way ja parhaimmillaan GP-lähdön ykköspalkinto oli 1980-luvun alussa, jolloin voittaja kuittasi peräti 40 000 markkaa.
Riihimäki GP ajettiin vuodesta 1973 aina vuoteen 1992. Vuodet 1993 – 2012 Riihimäki Grand Prix oli vain kauniina kesäravimuistona, kunnes vuonna 2013 Riihimäki Grand Prix herätettiin jälleen henkiin ja sen jälkeen klassikko on taas ollut jokakesäinen kesäravikauden kohokohta.
Tänään jälleen raviskalla hieno tunnelma, kun Riihimäen ravikesä huipentui ja päättyi tuttuun tapaan Riihimäki Grand Prix -lähtöön, mutta sitä ennen pääsimme näkemään monta muutakin upeaa ravi ja myös monte-lähtöä ja totta kai joka kesä sydämet vievän Keppari-GP:n.
Ja jos tässä elämän aikana on päässyt aika monenlaista kokemaan ralliautoista purjekoneisiin ja drifting-autoista kaikkeen extremeen, niin tänään ravien lähettäjäauton takapenkin kokemus meni aikalailla vähintään top kolmoseen. Hevosmiehenä oli upea nähdä hevoset täydessä vauhdissa vain metrin päässä ja ne ohjastajien keskittyneet ilmeet. Käsittämätön fiilis ja tunnelma siellä autontakalavan penkillä. Kiitos Jorma Kilpiäinen ja Tiina Vuotila tämän mahdollistamisesta ja toteutuksesta Jokimaan porukalle! KIITOS!
Iso kiitos vielä toisenkin kerran Tiina Vuotilalle ja koko Riihimäen Raviseuran väelle lle tästä kesäravivuodesta. Hienoja iltoja ja upeita startteja ja ensi kesänä jatketaan.
Täyttä ravia!
Ja kiitos myös Jallulle mukavasta päivästä. Politiikka on yhteistyötä ja yhteistyönä parhaimmillaan. Jatketaan ja edetään aina Suomi -kylki edellä.




















