Jos ei tuntisi historiaa, voisi hyvin todeta, että nyt on käsikirjoittajilla mielikuvitus lähtenyt laukalle.
Vuonna 1930 lokakuun 14. päivänä Lapuan liikettä lähellä olleet oikeistoaktivistit ja joukko upseereita sieppasi maamme entisen tasavallan presidentti Kaarlo Juho Ståhlbergin. Sieppaus oli osa muilutusten sarjaa. Vuosina 1929-1930 toiminut Lapuan liike käytti muilutuksia kommunisteja ja vasemmistoa ja heitä myöntäilleitä vastaan painostuksena ja myös pelotteluna. Siepattu henkilö siis kidnapattiin autoon ja kyydittiin ja jätettiin toiselle paikkakunnalle ja joskus myös itärajan taakse. Tällaisten tahdonvastaisten rajalle kyyditysten idea oli peräisin Yhdysvalloista. Yhdysvalloissa vastustajia oli pitkään pakkokuljetettu osavaltioiden rajalle. Meillä muilutettavia usein painostettiin myös vannomaan luopuvansa politiikasta tai palaavansa takaisin.
Sieppaus ja kyyditys kutsuttiin muilutuksiksi. Nimensä toiminta sai kyydityksiin innokkaasti osallistuneen lapualaisen körttitalonpojan Jussi Muilun mukaan, joka oli serkkunsa Jaakon kanssa tunnetuimpia ja ahkerimpia kyydittäjiä. Virallisten tietojen mukaan Lapuan liike teki lähinnä vuoden 1930 kesän ja syksyn aikana yhteensä ainakin 254 muilutusta tai sen yritystä. Näistä noin viisikymmentä pakotettiin rajan yli Neuvostoliittoon tai he lopulta pakenivat peloissaan sinne. Tunnetuimmat muilutetut olivat Sosialistisen Työväen ja Pienviljelijäin Vaalijärjestön kansanedustajat Eino Pekkala, Asser Salo ja Jalmari Rötkö sekä eduskunnan varapuhemies Väinö Hakkila (sd.). Historian kirjojen mukaan muilutuksista kolme päättyi suoraan kyydittävän murhaan tai tappoon, kun surmansa saivat forssalainen työmies Yrjö Holm, kunnallispoliitikko Onni Happonen Heinävedellä ja Heinäjoella asunut suutari Erik Petter Mättö.
Miksi sitten edistyspuoluetta edustanut presidentti joutui kyyditettäväksi?
Siksi, että Kaarlo Juho Ståhlberg oli laillisuusmies ja oikeusvaltion symboli. Hän vastusti Lapuan liikkeen omavaltaista toimintaansa ja oli presidenttikaudellaan armahtanut Vapaussodan punaisia. K. J. Ståhlbergin ja hänen vaimonsa Ester Ståhlbergin kyyditys Helsingistä Joensuuhun käänsi kansan laajan enemmistön liikettä vastaan.
Tästä tapahtumasta kertoo eilen ensi-iltansa saanut ohjaaja Samuli Valkaman elokuva:
Presidentin kyyditys
Tositapahtumien siis inspiroima elokuva vie keskelle vuoden 1930 hulluja tapahtumia. Kuten alussa totesin, että jos ei tuota lähihistoriaamme tuntisi, niin voisi hyvin todeta, että on sillä Valkamalla vilkas mielikuvitus. Mutta ei vaan tämä draamakomedia perustuu ihan oikeisiin tapahtumiin vajaan sadan vuoden takaa. Ryyppyillan päätteeksi joukko kunnianhimoisia upseereita päättää yllättäen kaapata jo eläkkeellä olevan, maamme ensimmäisen presidentin K. J. Ståhlbergin. Humalainen puhelu saa aikaan tapahtumasarjan, mitä ei enää pystytty pysäyttämään. Presidentin uppiniskainen vaimo Ester ei suostu jäämään kyydistä pois vaan tunkeutui auton takapenkille miehensä seuraksi ja tueksi mukaan. Näin sai alkunsa uskomaton matka halki levottoman Suomen, jossa huhupuheet ja historia kietoutuvat yhteen – eikä vieläkään tiedetä, mikä presidentin kyydityksessä oli totta ja mikä tarua.
Eilen Presidentin kyyditys-elokuvan ensi-ilta Tennispalatsissa. Draamakomedia kertoo erikoisen, hämmentävän, dramaattisen ja myös surullisen tapahtumasarjan maamme lähihistoriasta. Presidentti KJ Ståhlberg joutuu puolisonsa Esterin kanssa nuorten miesten kyyditsemäksi. Humalaisten upseerin ilta karkasi käsistä ja muilutus järkytti laajasti suomalaisia, käänsi kansan Lapuanliikettä vastaan ja lujitti demokratiaa äärioikeiston tavoitteiden vastaisesti. Demokratia voitti ja suomalaiset. Historiallisesti tositapahtumiin perustuva draamakomedia kannattaa käydä katsomassa. Historia kannattaa tuntea ja siitä kanttaa ottaa myös kaikkien opiksi. Elokuvana Presidentin kyyditys ei aivan ollut minun makuuni. En tiennyt oikein oliko se komediaa vai draamaa vai mitä?Ehkä sitä draamakomediaa. Tästä aiheesta olisi voinut tehdä myös vakavan elokuvan. Olisiko se sitten *** Mukana ensi-illassa TET-jaksolla eduskunnassa oleva mainio Anton Häkkinen ja ystäväni Sanna Liljamo.
Presidentin kyydityksen pääosissa nähdään presidenttiparia näyttelevät Riitta Havukainen ja Pertti Sveholm. Kaksi on loistava ja rooleissaan uskottavat. Ison roolin tekevä Jussi Vatanen myös kannattelee tarinaa ja sen juonen käänteinä hyvin. Elias Salonen, Aku Sipola, Markus Misukka ja Alvari Stenbäck muissa päärooleissa täydentävät päänäyttelijöiden kaartia. Ehkä minulle hieman, varmaan komedian syrjää alleviivatakseen, tehty osan rooleista ylinäytteleminen särähti. Ehkä toiset tykkäsivät. Kun näette niin tiedätte mistä puhun.
Eilen taisin jo tänne blogiini kirjoittaa, että tyylilaji draamakomediana tai jonain sellaisena ei minuun aivan uponnut. Ehkä itse olisin tästä aiheesta tehdyt aidon draaman? Makuasia varmasti.
Siksi 3/5.
Ja toinen mutta…
On maisemat ja luonto, rakennukset ja avustajat. Presidentin kyyditys -elokuva on nimittäin kuvattu kokonaan Tšekissä. Esimerkiksi Helsinkiä esittää Terezíni ja niin edelleen. Syy kuvauksille Tsekissä oli Tšekin tuotantokannustinjärjestelmä, joka tuki elokuvan tuotantoa noin 388 000 eurolla. Okei, mutta kun elokuvan kokonaisbudjetti oli noin 2,7 miljoonaa euroa ja meidän oma Suomen elokuvasäätiön tuki oli 850 000 euroa, niin joku ei kuvauspaikan valinnoissa kuitenkaan natsaa? Kysymys kuuluukin, että miksi ja onko pakko?
No toki myös Viron elokuvainstituutin tuki elokuvan tekoa noin 90 000 eurolla ja Pohjoismaisen elokuva- ja tv-rahaston tuotantotuki oli noin 118 000 euroa. Itse kyllä toivoisin, että meillä ymmärrettäisiin näiden elokuvien merkitys ja varmistettaisiin, että Suomeen sijoittuvat elokuvat ainakin pääosin voitaisiin ja ne kannattaisi kuvata Suomessa. Ehkä Elokuvasäätiön olisi syytä tätä myös rahoittamiltaan elokuvilta osin tai pääosin edellyttääkin?
Olen myös itse pohtinut, että myös meillä Hämeen kunnat ja kaupungit voisivat yhdessä luoda tällaisen tuotantotukijärjestelmän? Summat eivät ole mahdottoman suuria, mutta 
hyödyt ja näkyvyys sitä olisivat? Tällä hetkellä jo monien elokuvien kohdalla alueet ovat mukana ja usein tuissa sellainen ehto, että kyseinen summa jätetään asumis, catering ja muina ostoina kyseiselle alueelle. Meillä Hämeessä olisi monia hyviä kohteita luontokohteista vanhoihin varuskunta-alueisiin ja tehdasalueista historiallisiin rakennuksiin ja miljöisiin?
Taidan ottaa asian esille Hämeen liitossa? Ja voisiko tässä yhteistyötä tehdä esimerkiksi Hämeen kaksikin liittoa?
….
Aamun Ylen gallup on mielenkiintoinen.
”SDP:n kannatus luisuu”
Näin otsikoi gallupia koskevan uutisensa Iltalehti. Gallupkärjen demareiden kannatus näyttääkin olevan nyt aikamoisen jyrkässä laskussa – luisussa ainakin. Aamun gallupin ehkä mielenkiintoisin kysymys kuuluukin, että jääkö demareiden puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) vain oman egonsa ja gallupkäyrien pääministeriksi? Lindtmanhan on jo ainakin kuluvan vuoden astellut ja esiintynyt mielissään pääministerinä ja näyttää siltä, että tässä voi ylimielisyys nyt vielä yllättää?
Kuukaudessa Lindtmanin johtama SDP menettää kannatustaan peräti -1,2%-yksikköä. Ero kärjessä kokoomukseen siis kapenee silmissä, vaikka eroa vielä onkin. Tällaista luisua ei kuitenkaan demareiden kannatus kestä ja mielenkiintoinen asetelma tuleekin olemaan se, että mitä kakkos- ja kolmospaikalla tapahtuu? PS nostaa hieman kannatustaan ja on vain 0,7%-yksikön päässä meistä.
Kärjen takana sitten vasemmistoliitto lähestyy jo Kaikkosen kepua. Kepun kannatus laahaa 13,5 prosentissa ja vasemmistoliitto nousee 11.7 prosenttiin. Antti Kaikkonen (kesk) ei näytä saavan keskustaa nousuun – ei edes oppositioasetelmista – vaan oppositioasetelma näyttää heille vakaalta. Ainoa ehkä kysymys onkin se, että lähteekö Kaikkosen kepu kuitenkin toistamiseen mahdollistamaan vihervasemmistohallituksen syntyä? Onko pönkäpuolueen luone jo nyky-keskustan dna:ssa?
Vihreiden kannatus myös jatkaa sulamistaan. Vihreiden asemoituminen maamme vasemmistolaisimmaksi puolueeksi ei siis näytä toimivan, vaan gallupin käyrä näyttää rajusti alaspäin ja kolmikossa vasemmistoliitto, keskusta ja vihreät, paikka on tyly selvä kolmonen.
Mielenkiintoinen gallup. Jos Antti Lindtman pystyy demariporukan pitämään kärjessä niin hallituksen muodostaminen ei tule olemana helppoa. Demareiden linjaama jopa 5 miljardin euron veronkiristysten linja ensi vaalikaudelle ei tietenkään tule meille sopimaan. Ja toinen mikä erottaa meidät demareista rajusti on maamme turvallisuudesta huolehtiminen. Jos SDP saa rivejään suoraksi loppuvuoden aikana, kun rajaturvallisuuslain jatkosta eduskunta äänestää, niin minusta se on selvä merkki, että sellaisen porukan kanssa ei hallitusvastuuteen pidä lähteä. Ja tietenkin myös yrittäjien ja yritysten verokurittaminen ei tule meille sopimaan, sillä yrityksiin ne työpaikat syntyvät ja toisaalta myös sieltä se kasvukin kumpuaa.
Vasemmistoliitto ei ole sitoutunut velkajarruun ja se on automaattinen este hallitusyhteistyölle ja taitaa vihreidenkin tuuliviiri pyöriä niin rajusti vasemmalle päin, että yhteistyötä ei ole mahdollista rakentaa. Toki sellaista en edes itse kaipaa.
Ratkaiseva voikin olla se mitä ensi vaalikaudesta ajatellaan turvallisuuden ja rajaturvallisuuden osalta sekä työn ja yrittämisen verotuksen suhteen. Eikä peruuttelemaan pidä meidän aikanaan lähteä.
No, gallupeja tulee ja menee. Ja paljon ehtii vielä virrata vettä Vantaanjoessa ennen ensi kesään eduskuntavaalejakin.
Politiikan syksy on täällä.